LITTLE STAR-PART 3

Julia:

"Jaaa.. Poikki!"käsky kaikuu valkoisissa seinissä äänen särähtäen ikävästi korvaani.

"Voisitko puhua vähän hiljempaa? Muuten en voi kohta enää näytellä", kiljaisen.

Elokuvanohjaaja McCruz pudistelee päätään nauraen minulle. Mulkaisen vihaisesti häntä.

"Voi Julia, et sinä missään tärkeässä roolissa ole!"McCruz tokaisee.

Nyrpistän nenääni diivan tavoin ja kopistelen koroillani ulos huoneesta. Pärjätköön sitten ilman minua! Kyllä näin hyvää näyttelijää pitäisi kohdella paremmin..  Tulenhan kuitenkin rikkaasta Andrewsien perheestä ja ilman vanhempiani tämä studio ei edes olisi pystyssä. Äiti siirtää joka kuukausi E.A:n studiolle 2 000 000€ jolla hänen mukaansa nimetty studio pysyy pystyssä. Ja kaiken tämän lisäksi olen todella taitava näyttelijä.

Koulussa kaikki kilpailevat kuka saa olla kaverini ja pojat.. Heidän huomiotaan saan melkein liikaa. 

Syksyllä aloitan Suomen arvostetummassa teatterikorkeakoulussa, ja sain mahtavan huoneen. Isä kyllä avitti vähän sisällepääsyssä, mutta suurin osa oli tietysti sen takia että olen niin loistava. 

Onneksi minun tuurillani voitan illallisen One Directionin kanssa ja pääsen Lontooseen. Olihan perusteluni mahtava. Pari valkoista valhetta siinä oli, mutta ilman niitä ei elämässä pärjää!

Harry:

"Kiinnittäkää turvavyöt, laskeudumme kohta Ruotsiin"sinisistä kaiuttimista kuului.

Laitoin vyön kiinni ja katsahdin ulos ikkunasta. Olimme menossa äänittämään kappaleita Tukholmaan ja samalla pitäisi päättää lopullisesti, että kuka faneista saisi ilouutisen.

Muut olivat jo päättäneet, mutta en ollut omasta päätöksestäni varma. Perustelu, se tuntui jotenkin valheelta, että osa siitä oli keksittyä. Sen oli kirjoittanut joku Julia Suomesta. Nätti tyttö, mutta tuo kaikki anominen.. Se ei ole aitoa.

"Hei Harry käviskö tää sit?"Louis kysyy ja näyttää kirjettä. 

Nappaan Louisin kädestä kirjeen ja tarkastelen sitä.

"Lue se ääneen jooko", Liam pyytää ja nyökkään.

Rykäisen ja aloitan lukemisen:

"Hei te siellä! Täältä kirjoittaa tälläinen 12-vuotias tyttö Suomesta. Nimeni on Liisa.

Olen aina halunnut nähdä teidät, olen suuri faninne. Mutta saahan äiti tulla mukaan jos voitan tämän? Äiti sanoo etten saa tulla yksin."

Niall, Liam, Zayn ja minä pudistelimme päätä. "Ei käy, liian nuori", sanon ja luen kirjettä uudestaan. 

"Niinpä, sen täytyy olla sellainen joka pystyy lähtemään ilman vanhempia", Zayn totesi.

"Hei eiks me valittukki tää jo?"Niall kysäisi kaivaen taskustaan rypistyneen kirjeen.

"Joo", kuului Louisin, Liamin ja Zaynin suusta, mutta en minä. Halusin kuulla kirjeen vielä.

"Voitko lukea sen vielä, ehkä mun mieli muuttuu", pyysin Niallia.

"Hei te komistukset Englannista! Täällä kirjoittelee 17-vuotias naisen alku Suomesta. Olen ollut fani monta vuotta,eikä kertaakaan ole ollut mahdollista nähdä teitä, koska perheeni on niin köyhä. Minusta olisi tullut näyttelijä, mutta itsetuntoni meni kun minua kiusattiin. Yritin päästä opiskelemaan näyttelemistä mutta en uskaltanut.

Olisin ikuisesti kiitollinen jos minut valittaisiin! Olkaa niin kilttejä ❤️ En kestä elää ilman että näen teidät!"Niall lopetti matkien kimeää ääntä.

Kaikki repesimme ja nauroimme niin kauan kunnes kyyneleet valuivat silmistä.

"Ei, tuo on valehtelua väitän minä!"julistin yrittäen pysyä vakavana.

"C'moon, toi oli hyvä", Niall sanoi."Yritä jo päättää Styles"

Huokaisin ja yritin selittää, mutta olimme laskeutuneet ja kaikkien piti kiirehtiä studioon. Minä lampsin viimeisenä perässä. Tiesin että tämä äänityskerta ei menisi hyvin.

//Tää kappale ei onnistunu kauhee hyvin ja tuli tosi lyhyt, mut lupaan et seuraavista tulee pidempi! En pysty joka päivä laittamaan uutta osaa, vaikka niitä oiski valmiina, koska oon mökillä missä netti toimii tosi huonosti jos toimii! Mut kuiteski, toivottavasti tykäätte!!:)

LITTLE STAR-PART 2

Harry:

Huokaisin. Meillä oli taas kamala päätös edessä. Piti valita yksi fani miljoonien joukosta, joka pääsisi meidän kanssa yhdelle illalliselle Lontooseen. Yksi. Miten ikinä sitä voisi päättää. Yksi pääsisi ja miljoonat muut jäisivät itkemään. Yritin miettiä pääni puhki jotain keino jolla päätös olisi helpompi –tuloksetta.

’’Mitä Styles?’’Niall kysyi huoneen toiselta puolelta.

’’Miten ikinä me voidaan valita yksi fani näistä kaikista?’’ kysyin.

Niall virnisti pahoittelevana.’’Emmä vaa tiiä’’

Se tunne kun haluaa olla mieliksi kaikille mutta on pakko valita yksi. Ei sitä voi kuvailla. Rakastin kaikkia fanejamme, ja niin ihanaa kun se onkin ilahduttaa, mutta myös niin inhottavaa pettää. Katselin muita huoneessa. Kaikilla oli tuo tuskainen ilme, kun kaikki yrittivät päättää sen yhden onnellisen. Miten yksi päätös voikin olla niin hankala.

Sasha:

Kävelin taas kohti lentokenttää, vihellellen LWWY:n tahdissa. Tänään oli hyvä päivä, sellainen kun kaikki tuntuu onnistuvan ja kaikki on ihanaa, hauskaa. Sellaisia päiviä rakastaa ja haluaisi vaan laulaa niin kovaa kuin pystyy, että tänään on hyvä päivä. Ehkä tänään tapahtuisi jotain ihmeellistä. Siltä minusta ainakin tuntui kun kävelin ja katselin. Kevät oli tullut. Puut vihersivät, linnut lauloivat ja kaikki olivat rakastuneita. Ehkä itsekin olisin joku päivä.

’’Kevät on ihmeiden vuodenaika’’äitini sanoi aina, silloin kun isä ei ollut vielä vetänyt häntä huumeisiin. Vaikka olinkin silloin 1, muistan sen. Se onkin ainut muisto.

’’Moi, kaunis tyttönen!"huutaa joku sivulta, kun astun liukuovista sisälle.

Säikähdän että nyt minut häädettäisiin ja olenkin jo lähdössä kunhuutava tyyppi huutaa:``Älä mee, mul on sulle vaan asiaa! Emmä tee mitään!’’

Katson hämmästyneenä äänen suuntaan ja siinä seisoo komea, blondi mies jolla on parran alkua. Punastun, sillä kukaan ei ole koskaan tullut juttelemaan minulle ja hämmennyn heti jos niin käy.

’’Niiin..?’’kysyn hieman hermostuneellä äänellä. Tuijottaessani kulmien alta miestä silmäni leviävät lautasen kokoisiksi, koska vaikka en ujouteni takia ole edes uskaltanut vilkuilla poikia, niin tämä mies on kieltämättä komea.

Mies hymyilee ja kysyy:’’Mikä sun nimes on? Mä en haluis kutsuu sua tytöks’’

Naurahdan ja sanon hiljaa:’’Mitä se sua  kiinnostas? Mutta.. mä oon Sasha’’ En edes tiedä miksi kerroin sen tuntemattomalle, mutta hänestä huokuu luotettavuutta mutta myös epäluotettavuutta. Päätän ottaa riskin.
’’Entä sun?’’

’’Josh’’mies vastaa.’’Onpa sulla muuten kaunis nimi, sopii noin kauniille tytölle’’

Punastun uudestaan ja Josh virnistää. ’’Mä oon seurannu sua. Sä oot ollu täällä joka päivä niin kauan kun oon ollu töissä täällä, eli puol vuotta. Miks?’’Josh kysyy suoraan.

’’Mä tykkään kattoa lentokoneita. Toivon että joskus pääsisin Lontooseen asumaan.’’kerron. Josh katsoo ihmettelevänä minuun. Hänellä on se sama ilme mikä on niillä kaikilla joille olen selittänyt miksi olen täällä. Ilme joka haluaa tietää lisää. En ole kertonut oikeastaan kuin kahdelle muulle työntekijälle, silloin vuosi sitten. Ja heillä oli tuo sama ilme. Pian huomaan kuitenkin taas kertovani kaiken Joshille. En haluaisin kertoa mitään kenellekään, mutta puhuminen auttaa. Vaikka sen jälkeen kun olen selittänyt, kaikilla on se sama kauhun ja säälin sekainen ilme, ja he lähtevät vähin äänin pois huomaamatta enää ollenkaan minua. Sama ilme on myös Joshilla, mutta hän ei lähde pois. Hän ottaa kädestäni kiinni ja vie minut penkille istumaan tullen viereeni.

Josh:

Katson kauhuissani Sashaa ja toinnuttuani kuljetan hänet penkille istumaan istuen itse viereen. Olen seurannut häntä pitkään. Hänen keijumaisen ihania liikkeitä, kauniita kasvonpiirteitä ja lumoavan sinisiä silmiä. Eilen pääsin ensimmäisen kerran lähietäisyydelle. Ei uskoisi että noin kauniin tytön tarina on noin hirveä. Uskaltauduin vihdoin puhumaan hänelle, ja olen niin tyytyväinen. En tiedä, mitä tekisin hänen kanssaan, hänestä saisi varmaan hyvin rahaa jos palauttaisi isälle. Päätin voittaa tytön luottamuksen ja sen jälkeen viedä tämän isälleen. Sashan puheista päätellen suku oli rikas, lukuun ottamatta Sashaa. Hänellä ei ollut pennin pyörylääkään eikä totta puhuen minullakaan. Siksi kaipasin rahaa. Tietyllä tavalla säälin häntä, mutta raha on tärkeämpi.

Vaikka sääli kasvoi kyllä kun Sasha katsoi minuun lumoavilla silmillään, mutta käänsin katseeni pois.

’’Mikä se sun asias oli?’’Sasha kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.

Havahduin mietteistäni ja katsoin Sashaa. Voi ei, ei minulla mitään asiaa ollut, halusin vain tutustua häneen, vaikkakin kauneuden viehätys oli muuttunut rahan haluamiseksi. Katsoin äkkiä ympärilleni ja onneksi näin ison julisteen seinässä.

                              HALUATKO UNELMIEN ILLALLISELLE?

One Direction valitsee yhden tytön, joka pääsee illalliselle heidän kanssaan Lontooseen. Ilmottaudu pian kisaan ja perustele syy miksi juuri sinun pitäisi olla SE tyttö. Voittajalle maksetaan lentolippu Lontooseen. Parhaassa tapauksessa pojat itse tulevat hakemaan sinut. Viimeinen ilmoittautumispäivä 13.4.2013

Hymy levisi huulilleni ja katsoin Sashaa. Siniset silmät tuijottivat odottavana.

Sasha:

Katsoin Joshia ja huomasin kuinka hän alkoi hymyillä

.

’’Pidät tästä takuulla’’Josh sanoi salaperäisenä. ’’Katso tuonne’’

Katsoin Joshin osoittamaan suuntaan ja näin ison julisteen jossa mainostettiin illallisesta 1D:n kanssa. Silmäni levisivät ja katsoin ihmetellen Joshiin. Miten hän oli voinut tietää että olin directioner?!

Josh hymyili tyytyväisenä ja ryntäsin halaamaan tätä. ’’Kiitos!’’kiljaisin.

Josh naurahti ja irrottautui halauksestani. ’’Minun pitää palata töihin’’Josh sanoi ja lähti kävelemään poispäin. ’’Nähdään huomenna kaunokaiseni’’

Katsoin ihmetellen Joshin perään. En ollut tuntenut häntä kahta tuntia kauempaa ja olin jo kertonut koko elämäni tuolle salaperäiselle komistukselle. Josh vaikutti niin mukavalta, vaikkakin hänen siniset silmänsä tuikkivat salaperäisesti ja koko miehen olemus oli niin kiehtova että hänelle vain kertoi kaiken. 

''Noh, sille ei voi enää mitään. Tehty mikä tehty'', tokaisin ääneen ja kohautin olkiani. Ohitse kulkeva nainen katsoi kummastuneena minuun, mutta en välittänyt. Mielessäni oli vain illallinen. Kuvittelin jo illallisen mielessäni ja olin innostuneempi kuin aikoihin.

''Hei tyttö, siirry edestä!'' joku melusi korvaani niin että sattui. 

Vilkaisin ärsyyntyneenä sivulle ja näin huudon äänilähteen. Oranssipukuinen mies, jolla oli edessään iso kärry mustia jättimäisiä mattoja. Mattomies oli haaveiluni keskeyttäjä ja sai tuta sen.

"Miks ihmeessä sun pitää säikytellä ihmisiä?! Mä luulin et sun työ on mattojen vaihtaminen?"kiljun miehen korvanjuureen.

Mies punastuu vienosti ja lähtee anteeksi mumisten pois. Virnistän käytökselleni ja selvitän mustaa hiuspehkoani. Nyt pitäisi keksiä oikein hyvä perustelu miksi juuri minun pitäisi voittaa illallinen.

Juu tää on sit laitettu tänne puhelimella, että virheitä voi olla!:) Toivottavasti piditte ja tyyppien persoonallisuus ei hirveesti muuttunu :D

LITTLE STAR-PART 1

 Käykää kommentoimassa jooko!:) Ois kiva tietää että lukeeko tätä kukaan!Voisitte vaikka kommentoida sitä että haluutteko et teen sellasen jutun missä kerron tän tarinan tyypeistä :) Ja onko tyyli hyvä jne. ja onko selkeetä, kritiikkiä vaan tulemaan :D Kuitenkin ois tarkotus tulla sellanen blogi mitä on kiva lukea :) Ja mä en sitten tiedä hirveesti siitä miten pojat puhuu toisilleen yms, mutta ehkä kun lukee lisää toisten blogeja ja kun mäkin ehkä(?) kehityn joskus tässä niin oppis niitä  ja kaikkea muutakin :)                 

                                                                                                                                                                    

 

 

Part 1

 

 

Sasha:

Istuin penkillä. Ympärilläni ihmiset tulivat, lähtivät, halailivat toisiaan ja itkivät ilosta nähdessään toisensa. Jotkut taas itkivät kun oma läheinen lähti, jotkut ikuisesti ja jotkut vain hetkeksi. Silti se on aina yhtä surullista katsoa kun toinen lähtee. Kukaan ei huomannut yksin olevaa mustahiuksista tyttöä jonka silmät olivat itkusta punaiset.

Se olen minä, Sasha, 17-vuotias suomalainen nuori. Olen asunut Suomessa koko ikäni enkä ole koskaan käynyt missään ulkomailla. Nyt, tässä lentokentän penkillä katson kuinka lentokoneet nousevat ja vievät ihmiset toiseen maahan, pois tästä kaikesta. Toivon niin että voisin kävellä noiden ihmiset mukana koneeseen ja lähteä pois. Ikuisesti. Mutta paha on lähteä kun ei ole rahaa eikä vanhempia joilta pyytää. Äitini kuoli kun olin 2, hän otti yliannostuksen heroiinia ja kuoli omaan sänkyynsä  josta sitten löysin hänet aamulla. Isä taas.. Ei häntä voi kutsua isäksi. Hän on vain juoppo narkomaani joka hakkaa lastaan. Onneksi karkasin 5 vuotta sitten ja olen elänyt omillani. Etsinyt töitä ja elänyt palkalla hotellissa pari päivää, jonka jälkeen asuntona on ollut jo kotoisaksi tullut roska-astia. Onneksi roskiksen omistaja on rikas ja heittää paljon syötävää ruokaa pois. Välillä taas työskentelen hotellissa ja saan palkaksi nukkua siellä. Eihän se kivaa ole, mutta siihen on vain pakko tottua.
 

Viimeisen vuoden ajan olen käynyt joka päivä katsomassa kun lentokoneet nousevat ja laskeutuvat. Aluksi työntekijät kummeksuivat kun ilmestyin sinne joka päivä. Nykyään kukaan ei huomaa minua. Ei edes ohi kävelevä koira, sekin vain tuhahtaa ja jatkaa matkaan. Täytyy sanoa, että en ihmettele, sillä kun tällainen pätkä rajusti meikannut tyttö istuu vain penkillä kuulokkeet korvissa ja katselee koneita.
 

Joskus vain toivoisin että olisi joku johon luottaa, joku jota rakastaa ja välittää. Mutta sellaista ei ole minulle suotu. Olen täysin yksin, sillä molempien vanhempieni suku on täynnä hulluja. Itsemurhia, narkomaaneja, juoppoja.. Kukaan ulkopuolinen ei ole uskaltautunut puuttua tilanteeseen. Kavereita oli, mutta nekin olivat vain hetken,  kunnes eivät enää uskaltaneet olla kanssani perhetaustani takia. Ei kauhean hyvät lähtökohdat elämälle.
 

Tai no en minä täysin yksin ole. Onhan minulla One Direction. En ole tiennyt heistä kuin vuoden, kaksi vuotta heidän perustamisen jälkeen näin kerran youtubesta videon. Nyt olen Directioner pahimmasta päästä, mutta en omista levyjä tai mitään fanikamaa, koska rahaa ei ole. En ole koskaan nähnyt heitä livenä enkä varmaan nääkkään koskaan. Onneksi puhelin ja kuulokkeet on keksitty. Harry on suosikkini heistä. Hän on vain niin.. Syötävän suloinen. Rakastan kuvia, missä Harryn hymykuopat tulevat esiin. Mutta vaikka ne joskus näkisinkin, niin se että Harry minuun kiinnittäisi huomiota on mahdotonta. Se mikä on kaikkien directionereiden unelma. Ensinnäkin minua kauniimpia on miljoonia ja kuka haluaisi olla tällaisen narkkarijuoppoperheestä tulleen kanssa. Ja vaikka pääsisinkin 1D:n konserttiin, niin mahdollisuus puhua heille tai saada yhteiskuva on 0.000000000000001%. Hyvät mahikset siis..
 

Naurahdan omille kuvitelmilleni ja vieressä istuva mummo katsahti minua paheksuvasti.

''Mitäs tuijotat mummeli?!''ärähdin, koska vihasin kun joku tuijottaa paheksuvasti.

Mummo katsoo minua kauhulla ja siirtyy äkkiä toiselle penkille, jonkun puhelimessa puhuvan pikkupojan viereen. Pikkupoika ei edes huomaa mummoa, kun on niin keskittynyt sylissä oleviin nallekarkkeihin ja puhumiseen.
Naurahdan hiljaa, niin etteivät muut kuule.

Kävelen pikkupojan luokse, joka nyt on lopettanut puhelun. Ojennan taskussani olevan täyden nallekarkkipussin.

Poika katsoo ylös ihmettelevin silmin. ''Miksi annat nämä minulle? Eihän näissä ole myrkkyä?'' poika kysyy varovasti ja kun vastaan kieltävästi, ettei ole, pojan suu kääntyy hymyyn ja ihanat hymykuopat tulevat esiin poskista. Minunkin on pakko hymyillä.

 

''Hei tyttö, suljemme ihan kohta'', kuuluu huuto.

Nyökkään ja lähden kävelemään hymyillen. Päivän hyvä työ tehty.
''Minäkin rakastan nallekarkkeja. Isä osti niitä minulle aina pienenä kun oli selvinpäin'', sanon vielä pojalle vaisusti. Poika heiluttaa hyvästiksi vieläkin hymyillen. Heilautan takaisin ja työnnän kuulokkeet korviini ja musiikin kovalle.


Ihmiset kadulla katselevat ja tuijottavat, mutta en jaksa välittää. Ja oikeastaan, miksi pitäisi välittääkkään, heidän ongelmansahan se on eikä minun. Suljen silmäni ja nautin viileästä kevättuulesta, joka on itseasiassa kylmän talven jälkeen lämmittävä. Yhtäkkiä törmään johonkin. Avaan silmäni ja huomaan, että olin kääntynyt takaisin huomaamattani.

''Miksi hortoilet pimeässä täällä silmät kiinni?'' tuttu ääni kysyy.

Punastun ja hätäpäissäni kiskon kuulokkeet korvista. Vilkuilen vaivihkaa ylös. Blondit hiukset, siniset silmät. Ei se ollutkaan tuttu.

''Kuka olet?''kysyn vilkuillen ympärilleni pimeälle kadulle. En halua olla yksin vieraan miehen kanssa.

Seuraavan kerran kun eteeni, mies on poissa. Kylmät väreet kiitävät selkääni pitkin ja alan nopein askelin hipsiä roskista kohti.



Hope u like, eka osa tähän! Tästä on vaan kaks osaa valmiina, et näitä tulee kun ehdin kirjottaa :) Ja pojat tulee jo seuraavassa osassa! Siinä on sit kertojia enemmänkin :) Tää oli vähän tällänen lyhyt mut seuraava on pidempi!

Oon tosi pahoillani, kone on ollu hajalla:(

Mä en oo edes ehtiny julkasta ekaa osaa ja nyt jo tää on epäaktiivista.. Sori hirveesti, jos tätä edes kukaan lukee :( Meillä hajos läppäri ja se viedään toivottavasti huoltoon pian. Sitä ennen olin viikon korven keskellä ilman nettiä.. Onneks nyt sain käyttää tän kerran työläppäriä, mutta en tällä oikestaan voi päivitellä. Ja kun haluisin kirjottaa sen tarinan valmiiks ennen julkaisua ja kone ei ollut mukana niin ei voinut kirjoittaa kun se on siis koneelle tallennettu se alku. Toivottavasti tekstit pysyy tallessa.. Oon kyllä tallentanu jonkilaisen luonnoksen ekasta osasta bloggeriin, mutta se pitäis koneella käydä läpi, ei puhelimella viiti!

Toivottavasti saan käyttää tätä konetta uudestaan että saisin kirjotettua vaikka bloggerin muistiin sen tarinan niin vois puhelimella julkasta :)