Heippa kaikki ihanaiset! Mulla kuitenkin kesti tän tekemisessä vaikka kuinka kauan, vaikka lupasinkin tehdä nopeasti. Mutta mulla tuli kaikkea, sain influenssan ja olin viikon puolikuollu. Sitten oli niin paljon tietty rästiläksyjä ja kokeita ja nyt oli tää viikko lomaa, mutta se meni pakatessa, koska me muutetaan viikon päästä ja sitten piti tietty ponit liikuttaa. Anteeksi siis että kesti mutta jej I'm back now :D Ja luulen että toi loma teki ihan hyvää, nyt oli taas uuta intoa kirjottaa ja keksin koko ajan tähän kaikkea lisää :)
Kommentoikaa jos vaan jaksatte, olisi tosi kiva saada palautetta, risujakin mielellään jos jotain korjattavaa olisi, esim. pitäskö selkeyttää kappalejakoa yms. :) Kaikki kommentit siis erittäin tervetulleita♥
Toivottavasti tykkäätte, tuli taas vähän jännä luku D: Seuraavan toivottavasti saan tehtyä ensi viikolla jos jo huomenna alottelisin :)
Enjoy
Tässä on nyt aikahyppy n3 vuotta eteenpäin koska en jaksa kirjottaa kuinka Allu pääsee Losiin ja näin koska se ei kuitenkaan oisi yhteydessä Liamiin nyt tässä mun tarinassa. Teen sitten vähän takaumia kuinka eräät tapas :)
Olin viimeistelemässä meikkiäni, kun kuulin alakerrassa ovikellon soivan. Kerrankin ajoissa! Tein vielä viimeiset parantelut hiuksiini ja suoristin pienet rypyt mekostani. En yleensä ollut mekkoihminen mutta tämän olin aivan sattumalta löytänyt kävellessäni Susan kanssa kaupungilla pari viikkoa sitten ja minun oli ollut pakko ostaa se. Mekko oli olkaimeton, tumman sininen ja nilkkoihin saakka. Lisäksi siihen kuului ohutta sinistä silkkiä oleva hartiahuivi. Susakin oli rakastunut mekkooni heti ja löytänyt minulle silmänräpäyksessä mekkoon sopivat kengät. Kun olin valittanut niiden yhteishinnasta Susa oli vain napakasti tokaissut 'täytyyhän sulla erikoistilaisuuksiin olla jotain'.
Kun vilkaisin peiliin vielä varmistaakseni että kaikki oli kunnossa, peilistä tuijotti täysin eri ihminen kuin kolme vuotta sitten. Oli monta asiaa mitkä olivat muuttuneet. 1. Olin oppinut meikkaamaan, tosin Susa oli opettanut, kuten parhaan ystävän kuulemma kuuluu. 2. Olin onnellisesti parisuhteessa. 3. Minulla oli paljon tärkeitä ja ihania ystäviä. Neljäs ja se suurin muutos oli se, että olin päässyt yli sinusta. Olin itsevarmpemi. Olin onnellisempi nyt. Hymyilin leveästi peilikuvalleni ja juoksin alakertaan jossa rakas poikaystäväni jo varmaan kärsimättömänä odotti.
''Oi, sä olet niin kaunis! Rakastun suhun joka päivä uudestaan,''Niall huokaisi ja siniset silmät vaelsivat vartalollani. Painoin huuleni Niallin huulia vasten ja katsoin sitten lempeästi häneen. ''No sä käskit laittautua hienoksi. Ja auttoko toi suudelma yhtään, että ne silmät pysyis vaikka mun kasvoissa?''piikittelin, koska Niall unohtui aina katselemaan minua. Ei se tosin haitannut. Niall virnisti ja ojensi herrasmiehenä kätensä minua kohti. ''Kai mies saa rakastaan katsoa?'' Niall kysyi viattomasti enkä voinut muuta kuin nauraa. Astuin eteenpäin ja tartuin Niallin käteen. Niall veti minut kylkeensä kiinni ja lähti johdattelemaan eteenpäin. ''Minne me muuten mennään?''kysäisin, sillä Niall oli halunnut pitää nämä treffit täysin yllätyksenä koska hän tiesi, kuinka paljon vihaan yllätyksiä. Tai oikestaan sitä, kun piti odottaa sen paljastumista. ''Saat odottaa vieläkin,''Niall kuiskasi korvaani ja nosti heti katseensa poispäin ja hymyili. Parahdin. Onneksi paikka tuntui olevan lähellä koska kävelimme.
Vähän matkan päässä Niall kääntyi oikealle ja avasi yhden Los Angelesin kalliimpien ravintoloiden oven. ''Niall, mitä sä tällästä..?''huudahdin onnellisena. Niall hymyili pienesti ja puristi hellästi kättäni. ''Kannattiko odottaa?'' Nyökkäsin innoissani ja silmäni olivat lautasen kokoiset kun hienoon asuun pukeutunut tarjoilija johdatti meidät pöytäämme. Seinillä oli hienoja tauluja, jotka sopivat paikkaan eivätkä luoneet latistavaa tunnelmaa kuten yleensä senkaltaiset maalaukset. Katossa oli hienoja kristallikruunuja ja pöydillä paloi kynttilöitä jotka loivat romanttisen tunnelman. Paikka oli koskaan hienoin näkemäni.
''Tänne päin,''tarjoilijamme, vanha mies tokaisi ja avasi oven. Sisällä oli yksi ainoa pöytä, jota koristi kynttilä ja kimppu ruusuja. Huone oli himmeä, koska sitä valaisi vain kynttilä, mutta tarpeeksi valoisa että siellä näki. ''Niall apua oikeesti.. Täähän maksaa maltaita, miten..''kuiskasin kun Niall veti minulle tuolin pöydän alta. ''Shh. Älä huolehdi rahasta, halusin tehdä tästä illasta sulle täydellisen. Mutta tykkäätkö?''Niall rauhoitteli ja silitti poskeani ja painoi siihen kevyen suudelman. ''Ootko tosissas,''henkäisin. ''En koskaan oo nähny hienompaa paikkaa!''
****
Niall söi ruokaansa, ja jos en haluaisi olla kohtelias, olisin nauranut. Niall yritti syödä kauniisti, mutta näin kuinka tiukkaa hänen teki olla ottamatta isompia annoksia. Ei se olisi haitannut, sillä tuo mies edessäni, oli jokaisen naisen unelma. Hänen hiuksensa hohtivat kullan eri sävyissä ja aina välillä kun hän nosti katseensa ja hymyili, siniset silmät tuikkivat kynttilän valossa ja olisin voinut tuijottaa noita kasvoja ikuisuuden. Sen lisäksi luonne oli täysi kymppi ja Niall laittoi aina minun asiani omiensa edelle ja oli maailman kultaisin ihminen.
''Mitä tuijotat?''Niall kysyi samalla kun tunki spagettia suuhunsa. ''Sua,'' vastasin. Niall hymyili valloittavinta hymyään, joka ei ollut niin valloittava tällä hetkellä. Kumarruin pyyhkimään ketsuppia Niallin poskesta. ''Me ollaan tälläsessä huippukalliissa ravintolassa ja sä tilaat pastapolognesea?'' Niall katsoi minuun veikeästi. ''Niin no, en viittinyt Nandosiinkaan mennä, ja en tykkää mistään erikoisruoasta ja..''Niall selitti ja katsoi minuun odottavasti. ''No joo, ei uskois miten nirso oot erikoisruokien suhteen kun miettii miten ahne oot,''huokaisin ja Niall naurahti. ''Nandosin suhteen joo oon ahne, myönnän''.Virnistin. ''Ihanko totta?'' Niall nyökkäsi ja sipaisi kättäni. ''Ootko jo valmis niin jatketaan iltaa,''Niall kysyi ja sai minut nostamaan kulmiani. ''Oi, vieläkö tää jatkuu?''henkäisin. Niall yleensäkin hemmotteli aivan liikaa, mutta tämä ilta oli normaalistakin spesiaalimpi.
''Joo, nyt oon,''sanoin hetken päästä ja nousin pöydästä. Niall nousi ja ja hymyili valloittavasti ja astui viereeni tarttuen kädestäni. Niallin kämmenet olivat hionneet ja hän näpräsi toisella kädellä hermostuneena solmiotaan. Vilkaisin kummastuneena häneen. Oliko täällä noin kuuma vai oliko jotain mitä olisi pitänyt huomata, mikä noin häiritsi?
''Niall, mikä sulla on? Oot ihan hermostunu ja sun kämmenet on ihan hikiset. Ja me ollaan kuitenkin nyt jo ulkona ja täällä on viileää,''ihmettelin kun Niallin hermostuneisuus ja hikoilu ei ollut loppunut ulos mentäessäkään. Ja nyt olimme jo kävelleet hyvän tovin. ''Eh.. Ei mulla mikään,''Niall vastasi vaimeasti. Hymähdin. Niin varmaan. ''Oi katso mikä tähtitaivas,''huudahdin kun pääsimme pois katuvalojen loisteesta pimeään puistoon. Läheinen joki kimmelsi kauniina kun tuhannet tähdet loistivat sen yläpuolella. Olin niin lumoutunut kauniista maisemasta, etten huomannut kuinka Niall oli pysähtynyt ja törmäsin häneen. Niall otti hellästi käsistäni kiinni ja hymyili niin että valkoiset hampaat hohtivat pimeydessä ja silmät tuikkivat vähintään yhtä kirkkaina kuin ylläolevat tähdet. Niall ohjasi minut varovasti istumaan joen reunassa olevalle matalalle kivipaalulle ja istui viereen. Sitten hän otti käteni paremmin omiinsa ja henkäisi syvään. Kun Niall nosti päänsä, oli kaikki hermosuneisuus poissa ja edessäni istui vain tyyni rauhallinen mies joka katsoi rakastavasti, silmät palaen.
''Alice, me ollaan tunnettu vasta tosi lyhyt aika, vajaa kolme vuotta, mutta silti susta on tullu mun elämän tärkein ihminen, jota ilman en vois enää elää. Sä piristät mun päivää olemalla vaan sä, siinä mun edessä ja teet mun päivästä täydellisen vaikka vaan hymyilisit. Rakastan sussa kaikkea mahollista, ihan ensi hetkestä lähtien oon rakastanu. Muistatko, sillon kun sä olit eksyneenä lentokentällä?''
Täällä sitä nyt oltiin. Los Angelesissa. Seisoin keskellä lentokenttää, eksyksissä. Kaikki näyttivät tietävän minne mennä ja tuntui että jokaisella oli joku vastassa. Olin varmasti aika surkuhupaisa näky, räsyisine vaatteiteni ja yhden vaivaisen repun kanssa seisoessa siinä. Ketään ei tuntunut kiinnostavan tai sitten kukaan ei vaan uskaltanut tulla auttamaan. Enkä voinut ketään siitä syyttää, itsehän olin syypää tähän tehdessäni sellaisen äkkilähdön. Huokaisten lähdin tunkemaan ihmismassan läpi kohti lähimpiä penkkejä, raahaten reppua perässäni. Ehkä auttaisi jos istuisin hetkeksi miettimään asioita. Oli kuitenkin virhe raahata reppua perässä. Hyvin pian huomasin olevani maassa makaamassa, kun joku ohikulkija oli astunut reppuni päälle ja kiskaissut minut samalla vahingossa maahan. Käsiin ja polviin sattui. Teki mieli itkeä. Viimeinenkin urheuden ripaus karisi pois ja jäljelle jäi vain hermoheikko ihmisraunio. Miksi olinkaan lähtenyt näin vain kohti tuntematonta? Tekemättä mitään esivalmisteluja? Tällä hetkellä halusin vain palata kotiin omaan sänkyyni, ja tuntea oloni turvalliseksi.
''Hei ootko sä ihan kunnossa?''matala miehen ääni kysyi yläpuoleltani.Ensireaktioni oli tietenkin silmitön säikähdys. Vilkaisin hermostuneena ylös ja kirkkaat siniset silmät tuijottivat minua tarkasti. Katseesta huokui mielenkiinto ja intensiivinen tuijotus sai naamani tomaatinpunaiseksi ja oloni hyvin vaivautuneeksi. ''Onko pakko tuijottaa!''kivahdin ja yritin esittää rohkeampaa kuin olinkaan. Mies hämmentyi ja katse kääntyi hetkeksi muualle. Sinä aikana nousin nopeasti pystyyn ja pyyhkäisin suurimmat liat vaatteistani pois. Mies raaputti niskaansa vaivautuneena ja katseli kengänkärkiään. ''Tota, alotettasko alusta?''hän kysyi hiljaa ja varoi tuijottamasta. Miehen ääni oli niin ystävällinen, että rentoudin ja uskalsin jopa hymyillä. ''Joo, alotetaan vaan. Mä oon Alice Smith, ja tulin just eka kertaa elämässäni Los Angelesiin eikä mulla ole hajuakaan missä oon tai mitä teen,''kerroin kepeästi, jotta mies ei huomaisi kuinka pahassa pulassa oikeasti olin. Sillä, kieltämättä edessäni oleva mies oli syötävän söpö, enkä halunnut olla se heikko ihminen hänen edessään, joka vielä äsken olin. Siniset silmät ja tekoblondi sopivat hänelle täydellisesti. Mies ojensi kätensä ja tartuin siihen. ''Olen Niall Horan ja tuun alunperin Irlannista mutta muutettiin tänne jo yli 10 vuotta sitten. Ja mä voin auttaa sua,''Nialliksi esittäytynyt tarjoutui hymyillen. ''En mä tarvi apua ja sähän oot ihan tuntematon!''huudahdin. Kaikki äitin antamat kiellot kuinka tuntemattomille ei puhuta, tulivat mieleen. Niall virnisti anteeksipyytävästi. ''Niin, no mitä mä sua kattelin niin näytit olevan kyllä aika hukassa, jos mä oikein huomasin''. Tuhahdin. ''No joo.. Niin kai sitten,''huokaisin pettyneenä. ''Olis kiva jos auttaisit,''mumisin ja Niallin kasvoille syttyi kiusoitteleva virne. ''No sitähän minäkin,''Niall tokaisi leikkisästi ja nosti maasta reppuni ja antoi sen minulle. ''Sanoinko jo muuten että oot kaunis?''
Olin alkanut huomaamattani puristaa Niallin käsiä kun ajattelin Niallin ja minun ensitapaamista ja muutama kyynel valui poskillani. ''Mitä sä itket rakas?''Niall kysyi huolestuneena. Niin, mitä minä itkin? Sehän oli iloinen muisto. Mutta silloin, monta vuotta sitten tapasin sinutkin, samallalailla. Olit uljas ritarini joka saapui pelastamaan minut, tosin vain koulun pihalta jossa olin eksyksissä. Kuitenkin, autoit ja tuit minua. Neuvoit. Mutta ei, nyt olin tässä, Niallin kanssa ja sinä olit menneisyyttä. Oli kuitenkin niin väärin, että Niall oli maailman täydellisin ihminen minulle ja oli niin ihana, ja silti haaveilin sinusta. Uppouduin illalla ajatuksiini ajatellen sinua jopa tunniksi ja kaikista asioista mieleeni tuli sinä, ei Niall. Lähes kaikki muistot, jota rakastin, koskivat sinua, vaikka olin Niallin kanssa nyt paljon läheisempi kuin koskaan sinun kanssasi. Vaikka kuinka sanoin itselleni, että olin päässyt yli sinusta.
Pyyhin kyyneleeni poskilta ja hymyilin. ''Se meidän muisto on niin kaunis,''kuiskasin yhden lukuisista valkoisista valheistani koskien sinua, ja välttelin katsomasta Niallia silmiin. Niall huokaisi helpottuneena. ''Mutta niin, siitä päivästä lähtien mä olin täysin ihastunut. Ja myöhemmin rakastunut. Kaveritkin sillon ihmetteli mitä energiajuomaa olin juonut. Ne käski pitää sen tytön mun elämässä, joka tekee musta niin iloisen ja onnellisen. Sitä neuvoa aion noudattaa, todellakin. Olet kauniimpi kuin kaikki muut maailman ihmiset, ja ihan sama mitä sulla on päällä tai onko meikkiä, niin oot aina maailman kaunein mulle. Teet musta onnellisimman miehen mitä maa päällään kantaa. Rakastan sua koko sydämestäni,''Niall totesi. ''Voi Niall, kiitos, mäkin rakastan sua niin paljon,''huokaisin ja kumarruin eteenpäin suutelemaan Niallia. Halusin unohtaa sinut lopullisesti ja nauttia tästä hetkestä ja rakastaa Niallia koko sydämestäni. Niall kuitenkin pysäytti minut ja polvistui eteeni kaivellen taskuaan. Haukoin henkeä ja kyyneleet valuivat nyt virtanaan, tällä kertaa Niallin vuoksi., ja aidosti onnellisuuden takia. Koska kyllä minä Niallia rakastin. Syvästi. ''Alice Smith, tuutko mun vaimoksi,''Niall kysyi, enkä ollut kuullut kenenkään äänessä koskaan niin paljon rakkautta.
