Heipsun! Tässä taas vähän kesti, kun oon ollu viikon mökillä eikä täällä ole kunnon nettiä ja oon puhelimella kaiken kirjottanu. Kirjotusvirheitä saattaa siis olla :D Fonttikin on erilaista koska en saa puhelimella samaa fonttia.
En sano luvusta mitään, en oikeen tiiä tuliko hyvä vai huono. Kommentoikaahan mielipiteenne! Kiva jos joku tykkää :)
En edes muuten muista oonko muistanu laittaa keikasta mitään :D Eli hyvänen aika, siitä on jo melkein kuukausi :o Mä olin kaverin kanssa kenttä 1 EE-lipuilla ja päästiin toiseen riviin mutta se keikka meni sitten vähän, eikä edes vaan vähän pilalle muutaman ihmisen takia. En sitä tässä rupea sen enempää selittelemään. Olin toista kertaa poikien keikalla ja nautin kyllä yhtä paljon esityksestä kuin ensimmäisellä kerralla, vaikka kaikki ei mulla mennytkään ihan putkeen tällä kertaa. Ihan mahtavaa, että vihdoin saatiin ne Suomeen!❤️
Nyt riittää jo mun löpinät :)
Enjoy
Sormeni kosketti näyttöä ja viesti avautui.
En tiedä mitä ajattelisin. Muistan kyllä sinut, Allu. En pystyisi ikinä unohtamaan sinua. En ikinä. Olit minulle tärkeämpi kuin kukaan koskaan. Olet vieläkin. Tavallaan haluan sinut takaisin, mutta minulla on tyttöystävä ja talo hänen kanssaan. Voisimmeko nähdä jossain ja puhua?
Rakkaudella,
Liam
Olin puristanut puhelintani niin kovaa, että käteen sattui. Halusit minut takaisin. Perkule. Huokaisin raskaasti ja aloin näppäilemään vastausviestiä. Tokihan halusin sinut nähdä. Vaikka se sitten pilaisikin elämäni. Tai ei ehkä pilaisi. Sotkisi koko elämäni. Henkäisin syvään, kun tajusin, että en ollut ainut pettäjä. Pieni suutahdus tulvahti minuun. Sovin silti tapaavani sinut tunnin päästä samaisessa baarissa jossa silloin iltaa vietimme.
Tungin puhelimen takaisin taskuun ja varovasti avasin oven lukon. Niall tuhisi edelleen suloisesti sängyssä mihin olin hänet jättänyt. Valitsin kaapista äkkiä sopivat vaatteet ja hipsin pukemaan viereiseen huoneeseen, etten herättäisi Niallia. Hetken päästä makuuhuoneesta kuului pieni kolahdus ja ihmetellen menin katsomaan mitä kävi. Huonosti suljetun oven takaa pilkotti jotain vaaleanpunaista. Hiivin lähemmäksi katsomaan ja tirskahdin kun muumikuvioinen potta tipahti lattialle. Tässä taisi olla itse Syypää sille miksi Niall oli ollut niin raivona yhteenmuutosta puhuttaessa. Pieni virnistys kohosi huulilleni.
"Heippa rakas, mä meen. Aika hieno se sun pottas muuten." Suutelin Niallia kevyesti huulille ja Niall mumisi unenpöpperössä onnellisena jotain vastaukseksi.
Ennen ulosmenoa otin vielä lompakkoni ja avaimeni pöydältä, jonka jälkeen lähdin.
Ulkona oli ihanan aamuisen viileää ja tulevan talven saattoi jo haistaa. Puut alkoivat olemaan jo täysin lehdettömiä, kun taas kadut niitä täynnä. Olin lähes yksin ulkona. Aikainen aamu ei houkuttanut ulos muita kuin aamuvirkkuja ja koiranulkoiluttajia.
Central Perkin valot välkkyivät auki olevaa. Baarista oli hyvää vauhtia tulossa kantapaikkamme Susan kanssa. Kello kilisi kun astuin sisään lähes tyhjään baariin. Aina joku satunnainen aamujuopottelija tai yönsä täällä viettänyt löytyi pöydistä, mutta musiikki oli hiljaisella ja baarimikko näytti tylsistyneeltä. En nähnyt sinua vielä missään, joten kävin tiskin eteen istumaan. Baarimikko valpastui heti ja tuli luokseni viehkeästi hymyillen. Näköjään hänellä todella oli tylsää. Virnistin takaisin, kun huomasin hänen olevan se sama mies joka oli ollut Susan ja minun juopotteluiltana tarjoilemassa.
"Missäs se sun kaveri on? Susako se oli?"mies kysyi.
Nyökkäsin. "Juu. Ja en tiiä, ei olla sovittu nyt mitään. Siellä se varmaan poikaystävänsä kanssa on vällyjen välissä,"kerroin.
"Täytyy muuten sanoa, että teillä oli aika villiä menoa silloin,"mies naurahti. "Oon muuten Louis."
Virnistin ja kohautin olkiani. "Mä oon Allu."
"Mitä sä muuten täällä tähän aikaan teet?"Louis kysäisi viattomasti samalla kun kuivasi laseja pyyhkeellä
"Ootan yhtä kaveria."
"Okei. Haluutko muuten jotain?"
"En mä, kiitos,"vastasin. Tiskin toiseen päähän tuli vanha nainen, joten Louis sanoi heipat ja meni palvelemaan häntä. Pian kello kilisi taas ja astuit sisälle. Henkeni salpautui, niinkuin aina kun näin sinut. Olit märkä, koska ulkona oli alkanut satamaan, ja hiuksistasi tippui vesipisaroita takillesi. Hymyilit pienesti, kun huomasit minut, ja henkeni alkoi pikkuhiljaa taas kulkemaan. Hymyilin varovasti takaisin. Tulit viereeni istumaan ja tilasit viskin jäillä. Louis kohotteli kulmiaan nähdessään sinut, mutta mulkaisin häntä ja hän onneksi ymmärsi vihjeen ja poistui viskin annettuaan.
"Sä..halusit puhua?"kysyin hiljaa.
"Joo."vastasit ja otit käteni omiisi. Silittelit niitä hermostuneena. Minun teki mieli vetää kädet pois, kun mietin mitä olit tehnyt minulle. Mutta en voinut. Koska se olit sinä. Ja en voinut vastustaa sinua.
"Mä oon pahoillani mitä sulle silloin tein. En ymmärrä mikä mulle tuli, miksi hylkäsin sut, mutta toivon että voit antaa anteeks."
Olin hiljaa. Halusin antaa anteeksi, mutta olit pilannut elämäni. Vaikka eihän ketään voi pakottaa pitämään kenestäkään. Mutta sitä en kyllä sulattanut että suutuit minulle niin paljon, vaikka itsekin olit pettäjä.
"Mm."hymähdin vain.
"Mä -oletko sä kertonut sun miehelles mitä me tehtiin?"utelit varovasti.
"Jep,"tokaisin ja näin hämmästyksen kasvoillasi. "Ja kyllä, ollaan edelleen yhdessä. Ootko sä kertonu sun tyttöystävälle?"
Punastuit ja pudistit päätäsi. "En mä voi. Se haluaisi muuten heti erota,"selittelit.
"Mutta mitä me nyt tehdään?"
"En mä vaan tiedä,"huokaisit.
"No, mun pitää mennä,"tokaisin.
Hymyilit surullisesti. "Okei. Saanko ensin tehdä yhden jutun?"
Vastasin myöntävästi. Kumarruit varovasti puoleeni, silitit hellästi poskeani ja vaikka tiesin mitä luultavasti aioit, en lähtenyt pois. Perhoset lentelivät vatsassani. Vaikka vietimme jo yön yhdessä, oli tämä tavallaan ensisuudelmamme selvinä. Painoit pehmeän suudelman huulilleni. Kun huulesi koskettivat omiani, sadat ilotulitteet räjähtivät yhtä aikaa ja hyvä etten alkanut hyperventiloimaan. Niall tunki väkisinkin ajatuksiini, tiesin tekeväni väärin. Todella väärin. Mutta Niall ei nää tätä, Niall ei koskaan saisi tietää tästä, uskottelin itselleni.
"Hei, mulla on mies!"henkäisin suudelman jälkeen, mutta sinä vain naurahdit, sipaisit poskeani kevyesti, nousit ja kävelit pois. Jäin siihen istumaan yksin tyrmistyneenä siitä mitä oli juuri tapahtunut.
"Ai ihan ystävä vaan,"Louis tuli virnistellen paikalle. "Mä luulin että oot kihloissa."
Punehtunein poskin näytin lapsellisesti Louisille kieltä ja nousin ylös lähteäkseni. Louis kuitenkin tarttui käteeni estäen lähtemiseni. Kummastuneena käännyin katsomaan häntä.
"Mä..tota.."Louis sopersi. Se äskeinen varma mies oli vaihtunut hermostuneeseen. "Onko sulla mitään tekemistä?"
Kohotin kulmaani kysyvästi. "Miten niin?"
"No kun mä mietin että haluisitko lähteä vaikka kahville? Mun vuorokin loppuu kohta."
Naurahdin epäuskoisena. Olin onnellisesti kihloissa. Eikö sitä kukaan tajunnut? Ja kaiken lisäksi hän oli itsekin juuri todennut sen. "Mä.."aloitin.
"Ei se mitään, kyllä mä ymmärrän. Oot kihloissa. Anteeks,"Louis sanoi nopeasti.
Virnistin pahoittelevasti. "Niin. Mutta hei, jos ihan vaan ystävinä? Koska kahvi kieltämättä maistuisi."
Louis hymyili ja näytti jo vähän iloisemmalta. "Joo, oota mä käyn vaan takahuoneessa!"hän hihkaisi.
****
"Tää on mun lempikahvila,"Louis sanoi ja osoitti edessä olevaa paikkaa. Le petit garçon. Mielenkiintoinen nimi ainakin. Ihana kahvin ja pullan tuoksu tuulahti sieraimiin, kun astuimme sisälle. Mukava naistarjoilija tuli heti vastaan ja ohjasi meidät kahden pöytään.
"Mitäs teille saisi olla?"nainen kysyi ranskalaisella aksentilla.
"Molemmille talon erikoiskahvi,"Louis sanoi ja nainen lähti kirjoittaen tilausta.
"Hei, anteeks siitä mun törppöilystä,"Louis pahoitteli.
Heilautin kättäni." Pah, eipä kuule mitään. Kyllä mä ymmärrän, oonhan mä ihana,"tirskahdin.
Louis nyökkäsi vakavana. "Niin oot."
Katsoin Louisia. "Et oo tosissas,"nauroin, mutta Louis vain nyökkäili. "Juu tota vaihetaan vaikka puheenaihetta."
Louis naurahti. "Okei."
"Kahvinne,"nainen tuli ja ojensi kummallekkin kupin höyryävää kahvia. Kiitimme hymyillen. "Olette muuten kaunis pari, täytyy sanoa,"hän lisäsi.
Vilkaisimme Louisin kanssa toisiamme ja purskahdimme nauruun. Nainen katseli meitä kummissaan, ennenkö päätti lähteä vähin äänin.
Naurumme ei meinannut millään saada loppua. Lopulta kuulin puhelimen pirisevän ja minun oli pakko hillitä itseni.
"Niin,"henkäisin puhelimeen katsomatta soittajaa.
"Allu mitä helvettiä?!"Niall karjaisi puhelimeen.
Säikähdin ja hyvä etten tippunut tuolilta.
"Niall mitä-"
"Sä sait mut jo antamaan anteeks sen pettämisen ja nyt oot jos seuraavan kimpussa! Mä näin kun sä suutelit Liamia jumalauta nainen!"Niall huusi.
"Mä.. Se vain tapahtui. Mä en tienny mitä se aikoo,"kerroin yhteen putkeen hengittämättä kertaakaan välissä.
"Mun on tiiäkkö vähän hankala uskoo, koska Liam on mun paras kaveri,"Niall murahti.
"Mä oon oikeesti pahoillani, mä rakastan sua enemmän kuin mitään muuta,"kuiskasin.
"Lupaa, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta,"Niall käski ja alistuneesti huokaisin kyllä.
"Allu.. Mäkin rakastan sua,"Niall vielä kuiskasi. Lopetin puhelun ja laskin puhelimen pöydälle. Louis katsoi minua odottaen.
"Vähän vaan ongelmia. Oli nähny mun suutelevan toista miestä,"selitin.
Louis virnisti. "Miten musta tuntuu, että tiedän tän miehen."
Naurahdin. "Voi olla."
"Miten sä muuten ton onnistuit tekemään?"Louis kysyi ja osoitti puhelimen näyttöä.
"Luin vessassa salaa viestiä ja se tippu lattialle."
Louis nauroi. "Olikohan sattumoisin sama mies, jonka viestiä luit?"
"Lopeta!"voihkaisin ja läpsäisin Louisia kädelle.
Louis heristi tuimasti sormeaan. "Ai ai Allu rakas."
Tirskahdin. Satuin vilkaisemaan kelloa ja kauhistuin nähdessäni monta tuntia olin ollut pois. "Mun pitää mennä,"hätäilin ja otin lompakostani rahaa.
Louis esteli. "Ei, mä tarjoan, mee vaan."
Hymyilin kiitollisena ja äkillistä kiitollisuuden velkaa tuntiessani annoin nopean suukon Louisin huulille. Louis vilkaisi minua kummastuneena ennekö alkoi hymyilemään leveämmin kuin olin koskaan kenenkään nähnyt hymyilevän.
"Kiitos,"huikkasin vielä, ennenkö lähdin nopeasti ulos, jottei kukaan tuttu vain huomaisi minua.
Ulkona minua odotti uusi järkytys.
