Twinkling Eyes-Part 3

Tässä olis taas uutta lukua :) Ehdin loman aikana kirjottaa ehkä vielä yhden uuden luvun, ellen jopa enemmän. 

Kommentoikaa taas ihmeessä, sillä mulla on tästä luvusta jotenkin vähä epämääränen tunne.. En tiiä tuliko oikeesti yhtään hyvä :D Vähän tapahtumaa kuitenkin..
Ja sitä mietin kanssa että onko tän pituset luvut hyviä? Pidempiä yritän tehä ainakin välillä kun on aikaa hyvin, mutta onko tää liian lyhyt? :)


Enjoy again, tai ainakin toivon että tykkäätte! 




Kysyit mikä minulla oli. Miksi olin lähtenyt itkien pois. Niin yksinkertainen ja pieni juttu, kaveri kysyy vointia, mitä ihmeellistä? Minussa se kuitenkin herätti valtavien tunteiden myrksyn. Mitä tämä tarkoitti? Olitko huolissasi ihan oikeasti vai kysyitkö vain kohteliaisuuttasi? Sillä tietyllä tavalla olit yksi maailman kohteliaimmista ihmisistä. Luultavasti et ollut koskaan edes pitänyt sinusta, mutta silti aina välillä vastasit säälittäviin viesteihini, koska et halunnut olla ilkeä ja vain esitit mukavaa. Miljoona kysymystä sinkoili päässäni enkä saanut tunteistani selvää. Olinko iloinen? Vai surullinen, kun olit taas ehkä huomaamattasi sytyttänyt pienen toivonkipinäni valtavaksi liekiksi? En tiennyt, en todellakaan. 

Huokaisten avasin jo sammuneen puhelimen näytön. Halusin kertoa totuuden sinulle. Halusin sinun tietävän. Mutta en voisi, se voisi viedä sinut täysin kokonaan, lopullisesti pois luotani, pilata välimme täydellisesti. En kestäisi sitä, jos ja kun mitä luultavammin niin kävisi. Parempi sitten niin ettet edes katso minua, kunhan et vihaa. ''Olen ihan kunnossa, tuli vain tosi huono olo,''näpyttelin ja viesti lähti kulkemaan kohti puhelintasi. Naama ruudussa kiinni katselin kuinka nimesi alapuolella luki, että olet paikalla. Melkein heti viestin lähdettyä näit viestin. Hengitykseni muuttui pihiseväksi kun katselin vastaisitko. En edes tiedä mitä sinun kuuluisi vastata, mutta toivoin niin että vastaisit. Otteeni puhelimesta tiukkeni sekuntien kuluessa ja hetken päästä et enää ollut paikalla. Puhelin lensi kauniissa kaaressa lattialle ja kolahti epäilyttävän kuuloisesti parkettilattiaan. Hätääntyneenä nousin ylös ja nappasin puhelimen lattialta ylös. Näyttö sirpaleina. ''Voi paska,''kuiskasin hiljaa. Tämäkin tähän vielä kaiken lisäksi. Miten tämänkin selittäisin äitille? Kuulin jonkun juoksevan ja arvasin sen olevan Michael. 

Niinhän se oli, mutta hetken päästä hän oli ovellani äiti vieressään. ''Allu kiroili,''Michael valitti ja tyytyväisyys näkyi ja kuului hänestä. Ajatteli varmaan, että haha nyt sain siskon nalkkiin. Hemmetin hemmoteltu pikku kakara. ''En kyllä varmana kiroillu, kuulet omias! Hanki kuulolaite,''karjaisin ja mulkaisin Michaelia pahasti. Michael alkoi itkeä ja tiesin hänen esittävän. ''Äitiiii,''hän pillitti ja näin kuinka äitin pinna alkoi katketa. ''Alice, tiedät kyllä tämän talon säännöt,''hän kimitti ja puhe alkoi yltää jo monen desibelin voimakkuudelle. Tekisin melkein mitä vain jotta saisin nyt kuulosuojaimet. Ja sitten ihmetellään ja valitetaan miksi emme koskaan kuuntele tai vastaa. Olisikohan koska olemme puolikuuroja Michaelin kanssa?

''Tiedän äiti. En kiroillut, usko pois,''sanoin ja yritin pitää ääneni rauhallisena. Ja uskotko tuota ällöttävää olentoa mielummin kuin minua,''lisäsin mielessäni. Ei Michael aina kamala ollut. 99% ajasta hän kuitenkin oli. Äiti siristi silmiään ja katseli minua tutkivasti. ''No hyvä on, uskon sinua. Mutta muista, sinua on varoitettu,''äiti murahti ja lähti pois ovelta. Sitten mieleeni tuli puhelin. ''Öääämh äitii?!''huusin varovasti. Äiti tuli ei yhtään iloisen näköisenä takaisin. ''Niin?'' Purin huultani hermostuksissani ja mietin kuinka selittäisin miksi olin onnistunut hajottamaan puhelimeni. ''Mulle kävi.. ööööh vahinko,''mumisin ja näytin puhelintani. Äitin silmät levisivät ja ryntäsin oven taakse piiloon jos hän räjähtäisi. Ei alkanut kuitenkaan kuulua särkyvien esineiden kolinaa tai raivonhuutoja ja uskaltauduin oven takaa pois. Äiti seisoi tyynenä ja rauhallisena ja kaikki tavarat olivat yhä paikoillaan. Mutta erehdyin katsomaan hänen silmiinsä. Ne olivat jäätävän siniset, kylmät ja täysin tunteettomat. Niistä ei kuvastunut viha, raivo, pettymys, ei yksinkertaisesti mikään. Tämä rauhallisena mutta noin tunteettomana pysyvä äiti pelotti minua enemmän kuin se raivoäiti. ''Olen sanonut että käytä suojakuoria. Et ole käyttänyt joten se ei ole minun ongelmani. Jos haluat puhelimen, ostat sitten,''äiti sanoi eikä hänen äänensäkkään paljastanut mitään. ''Mutta äiti olin just laittamassa suojakuoria ja..''väitin mutta se ei auttanut. Äiti käveli pois eikä lotkauttanut korvaansa vaikka kuinka yritin selittää ja kulkea hänen perässään ympäri taloa. 

Täydellistä. Pettyneenä ja vihaisena potkaisin viatonta ovea ja pian kipu valtasi kehoni. Uikuttaen laahauduin sängylle makaamaan. Yritin käynnistää puhelinta ja onneksi se hetken päästä käynnistyikin. Selailin kaikki läpi, että ne toimivat. En keksinyt enää mitään tekemistä ja ennen kuin huomasinkaan olin whatsapissa kirjoittamassa viestiä sinulle. Valehtelin. Kaikki on ihan huonosti. Kun viesti oli lähtenyt näin että olit taas paikalla ja kylmä hiki nousi otsalleni. Olin jo poistamassa viestiä kun vastasit. Kui? Vain pieni vastaus mutta jälleen suuri asia minulle. Sinua ehkä oikeasti saattoi kiinnostaa. Hajotin puhelimen näytön ja äiti on ihan sekaisin, oikeasti. Veli on kamala ja sit koulussa.. On ihan kamalaa. Vielä en voisi kertoa enempää, en nyt, sillä halusin että vastaisit. Kun luin viestini läpi jälkeenpäin tajusin että ongelmani olivat naurettavia, lukukuunottamatta puhelimen näytön hajottamista. Ja sekin hajosi tyhmästä syystä. Elättelin kuitenkin toivoa, kun kävin nukkumaan, huomisesta haaveillen. Yöstä ei kuitenkaan tullut sellainen kuin kuvittelin. Pyörin sängyssä monta tuntia ennenkuin sain unen. Heräsin lukuisia kertoja painajaisiin, jotka eivät tahtoneet jättää minua rauhaan.

Hyytävä tuuli puhalsi viimeisetkin ruskeat lehdet vieden syksyn mennessään ja tuoden talven tullessaan. Vedin takin kaulusta ylemmäs korvieni suojaksi. Kävelin hiljaisella kadulla, kohti koulua. Yksin kuten koko koulun alun. Muut olivat menneet sisälle, jo aikaa sitten. Olin reilusti myöhässä. Kuten nykyään aina. Kaikki meni päin seiniä nykyään. Äiti kohteli minua kuin ilmaa. Ei tervehtinyt, kysynyt miten päivä meni, ei mitään. Ei sillä että olisin kertonutkaan kuulumisiani. Isä oli vain töissä ja kävi vain nukkumassa öisin. Luulisin että hän pakoilee kireää ilmapiiriä. Michael sai kaiken mitä halusi. Ihana veljeni heitti upouuden iPhone 5s:n seinään ja kävi sen jälkeen valittamassa äitille että minä olin hajoittanut sen. Äiti pahoitteli käytöstäni Michaelille ja minulle hän ei sanonut mitään. Antoi tyynesti rahat Michaelille jotta hän saisi ostettua uuden kalliin puhelimen. Minä pärjäsin näköjään edelleen rikkinäisellä puhelimellani, en kyllä ollut edes kysynyt, sillä saisin vain kieltävän vastauksen, jos vastausta ollenkaan. 

Ja sitten sinä. Kohtelit minua myöskin kuin ilmaa. Olitte vain lähentyneet Sophian kanssa, ja suoraan sanoen en ihmettelisi vaikka jonain päivänä löytäisin teidät jostain nuoleskelemasta. Koko ajatus kuvotti minua ja sai oksennuksen maun suuhun. Välillä oli pitkiäkin aikoja ettet vastannut mihinkään ja vihani itseäni kohtaan kasvoi joka kerta, kun lähetin sinulle miljoonia viestejä joihin et vastannut.  Kerran oli avautunut sinulle, että tuhlaanko aikaani yrittäessäni saada sinua vastaamaan ja jos vastaat lähetät vain jonkun lyhyen vastauksen. Sen jälkeiset pari päivää olivat olleet unelmaa. Olit vastannut erilaisin hymiöin ja joskus jopa itse aloittanut jonkun puheenaiheen. Sinä aikana olit onnistunut korjaamaan vähäsen verisiä haavojani sydämessäni ja saanut toivoni nousemaan. Ja sen jälkeen taas onnistunut avaamaan ne kaikki kun et vastannut. 


Luokassa istuit jo tiukasti Sophian kyljessä kiinni. Sain taas laahustaa yksinäiseen nurkkaani, josta oli tullut jo vakiopaikkani. Kaikki virnistelivät minulle, edelleen, ja tirskahtelivat minun mennessä ohitse. Jotkut jopa ristivät jalkansa ja sitten näyttelivät surullista. Enää ei tullut kyyneleitä. Olin vuodattanut jo tarpeeksi kyyneleitä tämän asian takia. Kivikasvoisena kävelin taakse, mutta paikallani istui jo joku tyttö. Huokaisten istuin hänen viereensä, paikalle joka oli lähempänä Sophiaa ja sinua. Enemmän kidutusta. Kuulisin kaikki jututkin jolle naurat. En kuitenkaan jaksanut alkaa taistella paikasta joten yritin keskittyä vaihteen vuoksi opiskeluun. 

''Hei Liam mikä sun suhde tohon on?''kuulin Sophian kuiskaavan. Hänen tapansa kuiskata oli etova. Hän lähes nuoleskeli korvaasi mutta katsoit vain tuikkivin silmin häneen. Kohotit kulmiasi ihmetellen, ja Sophia osoitti minua. Vilkaisit nopeasti minua ja käänsit sitten katseesi pois. En tiedä erehdyinkö, vai olivatko kasvosi hieman punaiset sen jälkeen. ''Miten niin?''kysyit vaimeasti. Sophia heilautti sormeaan ympäri. ''Oon kuullu vaan vähän huhuja. Joka puolelta. Että puhuisit ton kanssa. Siis ton! Ootko tosissas?''Sophia henkäisi ja mulkaisi minua inhoten. Painoit pääsi käsiäsi vasten mutta nostit sen sitten. ''Etkai tosissas usko noita huhuja? Miksi mä tollasen luonnonoikun kanssa puhuisin? Tiesitkö, mä en muita kaipaa kun sut,''kuiskasit imelästi. En tiedä kuvittelinko senkin, mutta minusta tuntuu kuin olisit puhunut tarkoituksella hieman kovemaa. Sillä lailla, että varmasti kuulisin.

Twinkling Eyes-Part 2

Tässä olis taas jotain :) Nyt on ihana kirjoittaa kun on oma läppäri♥
Toivottavasti tykkäätte tästä ja kommentoikaa tosiaan ihmeessä mitä pidätte tästä, merkitsee mulle todella paljon! Ja suuri kiitos niile jotka jaksavat kommentoida♥

Tää ficci on omistettu mun todella rakkaalle ystävälle ja sen ehdotuksesta aloin kirjottamaan juuri liamficciä :) Se jaksaa aina piristää mun päivää ja en pärjäis varmaan ilman sitä♥

Uus luku ilmestyy lähipäivinä. Ei nyt muuten ihan onnistuttu siinä että kaksi lukijaa jouluksi :D Yksi vasta..  Mutta niin


Enjoy




Seuraava päivä oli yhtä kamala. Huomasit vain Sophian ja minä sain olla yksin, mustasukkaisena katsomassa kun Sophia ryösti pikkuhiljaa kokonaan yhden tärkeimmistä ihmisistäni, sinut. Opettajien puheet menivät kuuroille korville, sillä piirtelin vain tunnit vihkooni ja murehdin. Ja kuuntelin kuinka nauroit niin onnellisen kuuloisena jollekkin Sophian jutulle. Et enää huomannut minua ollenkaan. Mikä minussa oli vikana? 

''Alice, kertoisitko meille vastauksen?''Ronnyn ääni kajahteli pitkin luokkahuoneen seiniä. Nostin päätäni hämmentyneen näköisenä. ''A-anteeksi mikä oli kysymys?'' Ronny mulkaisi minua ja osoitti taululle. ''Jos keskittyisit tunnilla, neiti Smith, etkä vain murehtisi sydänsurujasi Paynen kanssa, voisi olla helpompi vastata,''Ronny murahti ja oppilaat alkoivat tirskua ja luoda halveksivia katseita minuun. Loistavaa! Naamani muuttui tomaatinpunaiseksi ja katsoin käsiini nolona. Miksi hänen oli pitänyt sanoa se? Nyt sinä vihaisit minua varmasti! Vilkaisin nopeasti sinuun ja Sophiaan, mutta olit kuin mitään ei olisi tapahtunut ja katsoit innokkaana Sophian kasvoja, kun hän kertoi jälleen jotain hyvin hauskaa.

''Smith, onkos teillä menny sängyssä koivet ristiin Paynen vai mitä teille on käyny?''edessäni istuva Thomas kysyi ja repesi nauramaan. Kyyneleet polttelivat luomien takana kun koko luokka rupesi nauramaan. Emme olleet koskaan kanssasi tehneet mitään sellaista. Emme koskaan. Suurin hellyydenosoitus mitä olet antanut, on tainnut olla se kun kerran innostuksissasi halasit minua. Miksi ihmeessä tuon idiootin piti mennä sanomaan jotain tuollaista? 

Nostin käteni pystyyn ja pyysin lupaa käydä vessassa. Ronny antoi vastahakoisena luvan ja keräsin tavarani ja ryntäsin vessaan. Kuulin vielä käytävälläkin kun koko luokka nauroi. Luultavasti osa nauraisi maha kipppurassa lattialla. 

Vessaan päästyäni istuin pöntön kannen päälle ja annoin kyynelten tulla. Suolaiset ja isot kyyneleet valuivat virtanaan poskillan ja pian paidan etumus oli täysin märkä. Miksi, miksi kaiken oli pitänyt mennä näin? En ymmärtänyt mitään -etenkään sitä mitä olin tehnyt sinulle.  

Kun kyyneleet lopulta loppuivat, nousin täysin rikki olevana ylös. Peilistä minua tuijotti jonkin sortin hirviö. Ne vähäiset meikit, mitä käytin, olivat levinneet pitkin kasvojani ja hupparini etuosa oli tummunut kyynelistäni. Pesin pois kaikki meikit, jonka jälkeen tosin näytin jostain mielisairaalasta karanneelta. Hiljaa hiivin pois vessasta, sillä minulla ei ollut hajuakaan kuinka kauan oli istunut vessassa. Tunti oli jo kuitenkin ehtinyt loppua ja hakeuduin seuraavan aineen luokan eteen. 

Siellä olivat jo kaikki, eli tietenkin myös sinä. Ja Sophia. Sophia leikki käsilläsi ja tunsin uuden kyynelpurkauksen olevan tulossa. En ollut koskaan saanut tehdä noin. En ollut rohjennut, sillä olit antanut olettaa ettei meillä ollut niin läheistä suhdetta, edes kavereina. Valtava mustasukkaisuuden aalto pyyhkäisi lävitseni ja juoksin sumein silmin kohti ulko-ovea. En kestäisi olla täällä, katsomassa kun menetän sinut lopullisesti. Kuulen oven paukahtavan kiinni takanani. 

Ulkona puhaltaa kylmä vastatuuli ja olen hengästynyt kun saavun kotini pihaan. Olen aivan jäässä, sillä kuten eilinenkin, tämä päivä oli kylmä päivä. Kaivan avaimet repusta, jossa tosin kestää, sillä sormeni ovat kangistuneet kylmästä. Lopulta kuitenkin saan avaimet käteeni ja pääsen sisälle. Jätän kenkäni, takkini ja reppuni pieneen eteiseen. Vanhempani ovat vielä töissä ja saan olla rauhassa. Avaan eteisen oven ja etsin tieni tavarakasojen läpi keittiöön. Äiti ei ole taaskaan ehtinyt siivota ja isä taas ei ole jaksanut, pikkuveljeni taas ei ole vain viitsinyt siivota. Eli minä saisin jälleen kerran tarttua imuriin ja moppiin. Ruskea sohva ja musta tauluteleveisio ovat vain juuri ja juuri näkyvissä ja etenkin veljeni tavarat ovat pitkin olohuonetta. 

Keittiössä on sentään vähän siistimpää. Astianpesukone on täynnä puhtaita astioita ja keittiötasot taas likaisia. Nopeasti tyhjennän puhtaat astiat kaappiin, sillä tiedän että saisin huudot jos en niin tekisi. Kun olen valmis, nappaan omenan hedelmäkulhosta ja raivaan tieni huoneeseeni. Kun vihdoin saan oven painettua kiinni, olen lähes yhtä hengästynyt kun juoksemisesta kilometrin vastatuuleen. Se ehkä kertoo jotain tavaramäärästä olohuoneessa. 

Oma huoneeni on siisti, vain jotain vaatteita hujan hajan lattialla. Kaadun väsyneenä pehmeälle parisängylleni jonka sain jouluna. Olin toivonut sellaista jo pitkään ja vihdoin sain sen. Mietin sinua ja mitä teet. Olit luultavasti Sophian kanssa, kuinkas muutenkaan. Pian väsymys alkoi voittaa ja annoin itseni vaipua uneen.




*****




''Allu!''äitini ääni kuului korvani vierestä. Hätkähtäen avasin silmäni ja kohtasin äitini tuimat kasvot.''Allu miksi olit lähtenyt ilman lupaa kesken koulupäivän pois?''äiti tiukkasi. Huokaisin. Miten tämän edes voisi selittää? Enhän ollut koskaan kertonut mitään sinusta, tai mitä tunsin, kenellekkään.  Miten voisin ilmoittaa että koska kaverini ei enää huomoi minua, joka sattuu olemaan poika, ja on vain toisen tytön kanssa ja olen niin mustasukkainen ja surullinen? ''Mulla.. Mulle tuli toosi huono olo,''kerroin heiveröisellä äänellä ja yskäisin. Äitin ilme muuttui huolestuneeksi. ''Michael, tuo kuumemittari!''äiti huusi veljelleni ja pian veljeni tuli huoneeseeni nuristen kuinka hän joutuu aina tekemään kaiken. Äiti jätti Michaelin puheet huomiotta ja työnsi mittarin kainalooni. ''Käyn hakemassa sinulle teetä,''hän ilmoitti. Michael häipyi äitin perässä. Tein ehkä maailman vanhimman klassikko tempun ja laitoin kuumemittarin patteriin kiinni. Kliseistä, tiedetään, mutta ei voi mitään. Äitin tullessa takaisin lämpö oli juuri sopivasti laskenut 39 asteeseen. ''Voih, olet kipeä,''äiti pahoitteli ja silitti otsaani hellästi. ''Tässä tee, juo se niin olo paranee.'' Hymyilin pienesti ja otin teekupin. ''Kiitos äiti,''kuiskasin ja äiti naurahti lempeästi ja jätti minut sitten sairastamaan. 

Join teen nopeasti ja otin sitten paremman asennon sängyssä. Tylsistyneenä otin puhelimeni ja nauravat kasvosi hymyilivät minulle puhelimeni näytössä. Selailin twitteriä hetken, kunnes laitoin puhelimen pois ja yritin nukkua. Hetken päästä puhelin kuitenkin värähti merkiksi että olin saanut viestin ja hämmästyneenä otin puhelimeni pöydältä. Sydämeni jätti yhden lyönnin väliin, kun näin keneltä viesti oli. Se oli sinulta.

White Christmas

Tää on siis tää mun oneshotti 1DFinlandin joulukalenteriin :) Nyt on vaan korjattuna :D

Hyvää joulua te kaikki ihanat lukijat!♥ Ihanaa kun tuli valkonen joulu! Toivottavasti teillä on kiva joulu ja saatte mieluisia lahjoja :) Itse ainakin sain, nimittäin oman tietokoneen :D Tulee helpottamaan mun elämää paljon ja pystyn julkasemaan paljon useammin!

Toivottavasti tykkäätte tästä, jotka ette oo lukenu vielä. 
Liamficciä jatkan huomenna :)


Enjoy

 Tähdet tuikkivat kirkkaina tummansinisellä yötaivaalla kun kävelin lumen peittämää hiekkatietä. Lumi narskui kenkien alla ja pakkanen kiristyi koko ajan. Oli ihan hiljaista ja tunnelma oli taianomainen. Luminietokset hohtivat tähtien loisteessa ja välillä jossain pieni jänis juoksi pellolla. Muuten ulkona ei ollut ketään lisäkseni, kaikki olivat jo tekemässä viime hetken valmisteluja jouluun, tai istuivat koko perheen voimin juomassa kuumaa glögiä. Minulla ei ollut kiire mihinkään, sillä minua ei odottaisi kukaan kotona, joten mitä väliä missä olisin. Kyllä olin jo kuusen hankkinut, sillä se kuului jouluun. Aattoaamuna kuusi saisi koristeet ylleen. Olin jotain joulukoristeitakin laittanut ja leiponut pipareita sekä torttuja, mutta eivät ne tuntuneet miltään yksin. Ensimmäistä kertaa viettäisin joulun yksin, sillä äiti asui Floridassa uuden miehensä kanssa ja loikoili päivät pitkät rannalla auringon paahteessa. En ollut halunnut jättää kotimaataani, vaan jäin yksin asumaan Lappiin, sillä ikää oli tarpeeksi. Isä oli jossain, jätti äidin ja hänet yksin jo silloin kun olin pieni. Ystäviä ei ollut, ainakaan sellaisia jotka olisivat halunneet viettää joulua ilman perheitään. Kukapa olisi?

Lukko naksahti ja astuin sisään kylmästä ulkoilmasta. Ovi painui kiinni ja heitin avaimet pöydälle. Suuressa omakotitalossa oli hiljaista kuten aina. Huokaisten ripustin takin naulakkoon ja pudotin kengät jalasta. Kävin laittamassa joulumusiikkia soimaan, sillä vei yksinäisyyden tunnetta vähän pois, kun lauloi mukana. Jouluyötä laulaen astelin keittiöön ja laitoin glögiä lämpenemään mikroon. Ehtisin käydä juuri sopivasti vaihtamassa vaatteet, kun glögi lämpenisi. Villasukat jalassa ja pehmeä yöpuku päällä istahdin lämmin glögimuki kädessäni sohvalle. Hetken siinä istuttuani pelkkä musiikki alkoi tuntua tylsältä ja avasin telkan ja musiikki lakkasi. Televisiosta tuli jokin räiskintäleffa jota jäin tuijottamaan tylsistyneenä, jaksamatta vaihtaa kanavaa. Nyt tällä hetkellä kaipasin hyvää ystävää tai perhettä enemmän kuin koskaan. Huomenna olisi jouluaatto, jonka viettäisin ylhäisessä yksinäisyydessäni. Ei yksin olemisessa mitään uutta ollut, olin ollut aina se syrjitty ja kiusattu joka oli jätetty ulkopuolelle. Se vain harmitti, kun ei tiennyt oliko itsessä jotain vikaa vai miksi ei huolittu mukaan.
’’Nyt annat ne tänne tai tapan sinut!’’ joku karjui ja hyppäsin säikähtäneenä pystyyn. Helpottuneena huomasin sen olevan vain mies leffasta. Pelonväreet kulkivat pitkin selkää. Musiikki olisi kuitenkin parempi vaihtoehto. Kytkin taas musiikin päälle ja hain kirjahyllystä kirjan. Stephen Kingin kirjat eivät kyllä olleet yhtään vähemmän pelottavia, mutta koska parempaakaan ei löytynyt, saisi se nyt käydä

’’Cass, oletko se sinä? Hiivin kohti varjoa, joka tuli raollaan olevasta ovesta. Varpaisillaan hän hiipi lähemmäksi ja kylmä hiki helmeili otsalla. Kuului kirkaisu ja pian jokin painava kolahti maahan. ’’Eii!’’ kiljuin juosten huoneeseen. Varovaisuus oli poissa. Jos siskolleni kävisi mitään, en kestäisi. ’’Sinä et mene minnekkään,’’ matala ääni kuiskasi korvaani kylmän rauhallisesti ja mies kietoi kätensä ympärilleni. ’’Saat tuntea koston karvaan maun.’’ Ovikello soi jossain kaukana.

Ovikello soi ja sydän hyppäsi kurkkuun. Oliko moottorisahamurhaaja tullut oven taakse? Hiljaa nousin ylös ja hiivin oven taakse. Iho oli täysin kananlihalla, kun ovi avautui ja katsoin. ’’K-kuka siellä?’’ Kuului useampi ääni hiljaisena kuiskivan jotain ja lopulta matala ääni tuli lähemmäs. ’’Me tota.. Ollaan eksytty, osaatko auttaa?’’ ääni kysyi englanniksi. Katsoin epäuskoisena raosta. Viisi älyttömän hyvännäköistä poikaa seisoi ulko-oveni takana katsoen minua suoraan silmiin. Ja vielä ulkomailta! Millä mahdollisuudella kävisi näin hyvä tuuri? Tänne, ei minkään keskelle tuli päivää ennen joulua tuonnäköisiä miehiä?! Päätään pudistellen peräännyin ovelta, mutta oli pakko vilkaista uudestaan ulos, etten vain olisi alkanut näkemään harhoja. Siinä he kuitenkin edelleen seisoivat, ohuissa takeissa ja näki että he palelivat. Tuijotin heitä hetken ennenkö suljin silmäni ja hengähdin syvään ja avasin oven kokonaan. ’’Tulkaa nyt ihmeessä sisälle, ei teidän siellä tarvitse jäätyä,’’ sanoin ja yritin tointua järkytyksestäni. Pojat astuivat kiitollisen näköisinä sisälle. ’’Tohon voitte laittaa takit ja kengät,’’ osoitin naulakkoa ja lähdin keittiöön. Pojat seurasivat häntä ja istuivat pöydän ääreen. ’’Haluatteko jotain?’’ kysyin ja pojat pudistelivat päätään. ’’No mä laitan teille vähän lämmintä juotavaa.’’ otin kuusi kuppia eteeni ja tyhjensin glögipurkin niihin. Hän vilkaisi nopeasti poikiin ja he katselivat uteliaina ympärilleen. Pian glögi oli valmista ja ojensin jokaiselle pojalle yhden mukin. Kaikki paitsi yksi katsoivat hieman epäileväisen näköisinä juomaa, mutta yksi kumosi lähes koko mukillisen suuhunsa. ’’Uaah, se oli kuumaa!’’ vaalea mies parkaisi ja piteli kieltään. En voinut itselleni mitään vaan purskahdin nauruun. Muutkin virnistelivät blondille. ’’Mä kyllä sanoin että laitan teille kuumaa juotavaa,’’ sanoin ja blondi katsoi nolona muualle. ’’Mä oon muuten Victoria,’’ tokaisin tajusin unohtaneeni esitellä itseni. ’’Onpa kaunis nimi,’’ kiharatukkainen sanoi. ’’Mä olen Harry Styles, mun vieressä istuva on Louis Tomlinson ja tuo tuossa on Zayn Malik.’’ ’’Joo ja mä olen Niall Horan!,’’ blondi ilmoitti virnistäen ja osoitti vieressään istuvaa miestä. ’’Toi on Liam Payne. Mutta miksi noin kaunis asuu täällä yksin?’’ Käänsin katseeni muualle. Heidän ei tarvitsisi tietää siitä. ’’Yhen jutun takia. Mutta miksi ihmeessä te täällä Lapissa olette? Te kuulostatte että olette Englannista,’’ kysyin ihmetellen. ’’No tota me oltiin matkalla kotiin, kun meidän lentokoneen piti pysähtyä sit jossain. Me päädyttiin sitten vähän seikkailemaan ja ollaan nyt täällä, eksyksissä. Meiän pitäs päästä Englantiin mutta luulen että ei olla kauheen lähellä?’’ Louis kertoi ja Harry hymyili hymykuopat näkyen ja katsoi vihreillä silmillään suoraan minuun. Polveni menivät veteliksi Harryn hymyillessä. ’’No joo ei, ootte Pohjois-Suomessa,’’ naurahdin takellellen. Jos Harry ei lopettaisi nyt hymyilemistään, en pysyisi enää pystyssä. ’’Harry, lopeta nyt toi flirttailu,’’ Louis käski nauraen ja Harry näytti hänelle lapsellisesti kieltä. ’’Haluutko nyt kertoa meille miks oot yksin kun huomenna on jouluaatto?’’ Liam kysyi varovasti. Huokaisin ja nyökkäsin. ’’No miksen vois. Äiti asuu Floridassa enkä halunnu mukaan niin jäin tänne. Kavereita ei oo, ainakaan sellaisia jotka haluisivat viettää joulua ilman perheitä,’’ kerroin ja pojat näyttivät surullisilta. Mutta sitten Harry virnisti saaden taas polveni veteliksi ja sydämen tykyttämään. ’’No nyt sulla on. Sillä ei me kotiin ehditä ja miksei vietettäis joulu täällä, sun seurana?’’ hän totesi. Katsoin hämmästyneenä häneen. ’’Ai siis mitä? Kyllähän se käy mutta…’’ Harry nousi pystyyn voitonriemuisena. ’’Se on sitten päätetty! Vai mitä pojat?’’ Muut nyökkäsivät innoissaan. ’’Muuten söpö yöpuku sulla,’’ Louis tirskahti. Vilkaisin punaisena nalleyöpukuani ja ryntäsin äkkiä vaihtamaan vaatteet. En ollut ollenkaan muistanut mitä minulla oli päällä ja vaikka minulle olisi ihan sama, mitä minulla olisi kotona päällä, en halunnut noiden poikien edessä näyttäytyä tämän näköisenä. Sitaisin hiukset äkkiä nutturalle ja katsoin äkkiä peilistä etten näyttäisi täysin räjähtäneeltä. Punaisena menin takaisin keittiöön jossa pojat yhä istuivat. ’’Tulkaa vaan tänne olohuoneeseen,’’ sanoin vaivautuneena ja ohjasin heidät viereiseen huoneeseen. Joulumusiikki oli yhä päällä ja sieltä tuli juuri lempikappaleeni, Joulumaa. Hymyillen istuin nojatuoliin ja pojat ahtautuivat sohvalle. ’’Vähän kuulostaa kivalta,’’ Zayn totesi kuunneltuaan hetken. Hymyillen nyökkäsin. ’’Niimpä, tää on kiva, mun lempikappale,’’ kerroin ja kävin laittamassa musiikkia hieman pienemmälle. ’’Kertokaapas nyt jotain itsestänne?’’ sanoin ja odottavana kävin istumaan nojatuoliin.

Väsyneenä kaaduin sänkyyni. Oloni oli kevyempi kuin pitkiin aikoihin, sillä nyt minulla olisi seuraa. En olisi yksin jouluna ja se oli parhain lahja mitä voisin ikinä saada. Pojat olivat huipputyyppejä, enkä jaksanut odottaa huomista. Aamulla olin luvannut näyttää heille vähän paikkoja ja viedä heidät läheiseen pikkukylään. Ostaisin samalla heille jotain pientä, sillä vaikka olin tuntenut heidät vasta pari tuntia, olivat he jo parhaita ystäviäni. En vieläkään uskonut tämän kaiken olevan totta. Toisen korvaan tämä kuulostaa varmaan ihan hullulta, kuka päästäisi viisi tuiki tuntematonta sisään ja antaisi heidän jäädä vielä yöksikin? En tiedä miksi, mutta luotin kaikkiin viiteen täysin. Niall oli osoittautunut hauskaksi ja lempeäksi ilopilleriksi, joka tykkäsi ruoasta. Harry taas flirttailevaksi hurmuriksi, porukan nuorimmaksi. Vaikka kuinka yritin, en voinut kieltää sitä että Harry oli syötävän suloinen ja saatoin olla jopa ihastunut häneen. Halusin kuitenkin olla vain kavereita, sillä he lähtisivät pian emmekä luultavasti näkisi enää ikinä. Louis taas heitti koko ajan läppää, hyvä tyyppi hänkin. Zayn vaikutti rauhallisemmalta ja ujommalta kuin muut, mutta mukavalta hänkin. Liamista taas huokui varmuus ja hän vaikutti eniten maan pinnalla olevalta, joka piti huolta ja sai itsellekin tunteen että voisin puhua hänelle vaikka mistä.
Tämä oli varmasti paras päivä ikinä, ajattelin onnellisena kun vaivuin uneen.

***

’’Louiis, Harryy, Niaall, huhuu syömään!’’ huusin olohuoneeseen, jossa pojat nukkuivat sohvalla ja patjoilla joita olin löytänyt kaapin perukoilta. Niall, joka tosin oli vielä ihan uninen, ilmestyi keittiöön ja katetun pöydän nähdessään virkistyi silmissä. ’’Kiitos! Jummi, tällästä en ookkaan nähny pitkään aikaan! Miten sä jaksoit herätä laittamaan tän meille?’’ Niall kysyi ihmetellen. Naurahdin ja osoitin ulos. ’’Mä heräsin jo kuudelta, kävin ruokkimassa hevoset ja lampaat,’’ selitin hymyillen. Niall katsoi järkyttyneenä minuun. ’’Kuudelta? Jouluna?.’’ Nauraen heilautin kättäni ja menin olohuoneeseen. Muut olivat vielä sikeässä unessa. Kumarruin Harryn ylle ja hellästi silitin hänen poskeaan. Harry äännähti onnellisena ja vaihtoi asentoa. Virnistin ja tökkäsin Harryn poskea. Harry säikähti ja nousi istumaan hieroen silmiään. ’’Mitä?’’ hän mumisi. ’’Harry, tuutko syömään?’’ kysyin ja Harry katsahti minuun ja hymyili sitten. ’’No tietty sun kanssa!’’ Harry nousi ja herätteli muita poikia. Hetken päästä Liam, Louis ja Zaynkin raahautuivat unisina keittiöön. ’’Niall jätä meillekin ruokaa!’’ Louis äännähti ja veti täyden pekonilautasen Niallilta pois. Niall irvisti Louisille ja otti uuden sämpylän. ’’Mä meen tekemään lumitöitä, niin syökää te rauhassa. Lähetään vaikka sit?’’ ilmoitin ja menin eteiseen pukemaan ulkovaatteita. ’’Lumitöitä?’’ Liam kysyi ihmetellen. ’’Niin. Ei täällä käy aura-autoa koskaan. Ja yöllä on satanut varmaan 15cm lisää lunta.

***

’’Mulla on teille jotain,’’ paljastin ja osoitin kuusen alla olevia paketteja. Pojat katsoivat hämmästyneenä minuun. ’’Kiitos!’’ he huudahtivat yhtä aikaa ja nappasivat omat pakettinsa. Olin ostanut jokaiselle tonttulakin ja naureskellen katsoin poikien järkyttyneitä ilmeitä. Olin toki ostanut muutakin, mutta antaisin ne vasta kun he lähtisivät. ’’Öh.. Kiitos Victoria,’’ Liam kiitti kohteliaana ja pisti lakkinsa päälle. ’’Joo kiitti,’’ Harry hymähti ja pisti lakin päähänsä. Muutkin laittoivat lakit päähän ja hain omani kaapista. ’’Mitä tehtäs?’’ kysyin palatessani takaisin. Niall katsoi miettivänä ympärilleen ja näin kuinka lamppu syttyi hänen päässään. ’’Onko sulla kitaraa?’’ hän kysyi. Nyökkäsin ja hain äkkiä kitarani. Niall otti sen minulta ja soitti pari sointua. ’’Mitä jos laulettais kaikkia joululauluja? Mä voin soittaa?’’ hän ehdotti. ’’Vai haluutko sä soittaa Victoria? Joo, itse asiassa soita sä!’’ Pudistin päätäni, mutta Niall antoi kitaran minulle. ’’Soita meille joku suomalainen joululaulu ja laula!’’ Huokaisin ja aloitin soittamaan Joulumaata. ’’Wow, sähän oot ihan sairaan hyvä!’’ Louis sanoi hämmästyneenä. Punastuin kehuista ja painoin pääni alas. ’’Tässä tää kitara,’’ ojensin kitaran takaisin Niallille. Niall alkoi hymyillen soittaa. Istuimme piirissä laittialla. Tunnelma oli mahtava. Tälläistä jouluna kuului olla! Tunsin kuuluvani tähän porukkaan enemmän kuin mihinkään muuhun. Lumi loisti ulkona ja vastapaistetut piparit tuoksuivat. Parin kappaleen päästä kuitenkin Harryn puhelimen pirinä keskeytti joulunviettomme. Puhelun päätyttyä Harry katsoi surullisena minuun. ’’Meidän pitää lähteä,’’ Harry huokaisi. ’’He tulevat hakemaan meitä nyt.’’ Ovikello soi ja pojat menivät surullisina pukemaan. ’’Kiitos Victoria, tää oli paras joulu ikinä,’’ Liam sanoi ja halasi minua tiukasti. Pieni kyynel ilmestyi silmäkulmaani kun painoin pääni Liamin rintakehää vasten. ’’Niin oli. Kiitos teille,’’ kuiskasin ja halasin Zayniä, Niallia ja Louisiakin tiukasti. Viimeiseksi halasin Harrya. ’’Tää oli mun parhaat kaksi päivää. Kiitos ihana,’’ Harry kuiskasi korvaani. Tunsin kuinka hän työnsi taskuuni jotain, mutta en välittänyt siitä. Kyyneleet alkoivat valua silmistäni, kun tiesin, että joutuisin luopumaan heistä nyt. ’’Mä..,’’ mumisin mutta Harry painoi sormensa huulilleni. ’’Shh, nautitaan tästä,’’ Harry sanoi hiljaa. ’’Haluan nauttia susta tän viimeisen hetken.’’ Katsoin hämmästyneenä häntä. Harry kuitenkin painoi minut tiukkaan halaukseen. Lopulta, vain sekunneilta tuntuneiden minuuttien jälkeen Harryn oli irroitettava otteensa minusta. Vielä ovensuussa hän katsoi minuun surullisena ja sulki sitten oven. Jäin siihen seisomaan kyynelten valuessa. Yhtäkkiä avasin oven ja ryntäsin Harryn perään, itsekään tietämättäni miksi. Harry katsoi minuun hämmästyneenä kun pyyhälsin hänen luokseen. ’’Mitä?’’ hän kysyi ihmetellen. Pysähdyin hänen eteensä. Mietin vain sekunnin ja tein päätöksen. Painoin huuleni nopeasti Harryn huulille ja juoksin sisälle niin nopeasti kuin pääsin. Hengästyneenä katsoin ikkunasta ulos ja näin Harryn seisovan hämmästyneen näköisenä. Sitten joku käski hänet autoon ja Harry loi vielä viimeisen pitkän katseen talooni. Sitten hän astui autoon ja autot kaahasivat pois. Surullisena kävelin keittiiöön. Taloni oli taas hiljainen, kaiken sen melun jälkeen ja jo nyt ikävöin poikia. Päätin ottaa lehden, jonka olin aamulla ostanut ja lukea sitä. Selasin muutaman sivun mutta sitten isolla kirjoitettu otsikko kiinnitti huomioni.
ONE DIRECTION NÄHTY LAPISSA!

Katsoin kuvaa tekstin alla ja henkäisin. Ei se voisi olla..! Mutta kyllä vain oli. Liam, Louis, Niall, Zayn ja Harryhan ne siinä kuvassa olivat. One Direction oli viettänyt joulun kanssani. Erakon suomalaistytön. Oli siinäkin joulu, totesin virnistäen ja katsoin ulos. Lumihiutaleita leijui taas hiljalleen maahan. Työnsin käteni taskuun katsoakseni puhelinta, mutta käteni osui lappuun. Katsoin lappua ihmetellen ja avasin sen. Soittele, oli Harry kirjoittanut siihen ja oli alle laittanut numeronsa. Voi Harry, ajattelin hymyillen ja painoin lappusen tiukasti rintaani vasten. Ehkä en ollutkaan vain surkea luuseri. Harry ja pojat olivat osoittaneet sen. Etenkin Harry. Silmieni verkkokalvoille oli piirtynyt kuva Harryn säteilevistä silmistä, vallattomista kiharoista ja sydämet sulattavasta hymystä. Maailman paras joulu, totesin mennessäni hoitamaan iltatallia. Huomenna olisi taas uudet lumityöt edessä, mutta mitä väliä? Tämä joulu auttaisi jaksamaan vaikka mitä.
 

Twinkling Eyes-Part 1

Noniin, tässä olis eka luku uutta ficciä :) Tää on vähän uus tyyli, mitä kokeilen. Kommentoikaa mitä tykkäsitte, tästä vai siitä mikä Little Starissa oli! Tässä pojat ei siis ole kuuluisia ja lupaan, ei ole vaan tällästä siirappisuutta vaan toimintaakin tulee olemaan.
Tätä oli itseasiassa tosi kiva kirjoittaa, yllätyin itekkin, koska olin ajatellu että jostain muusta kuin Harrysta olis tosi hankala kirjoittaa. Tätä jatkan tällä viikolla, ehkä useemmankin kerran! Koska loma♥ Huomenna julkasen sitten sen joulusen oneshotin minkä joku on jo varmaan lukenut, mutta nyt vaan korjattuna :D

Kommentoikaa mitä pidätte&liittykää lukijoiksi jos jaksatte♥

Enjoy




Halusin kaikki ennalleen. Nyt heti. Sillä lailla, kuinka ne olivat olleet vielä pari vuotta sitten. Me olimme ystäviä, ja sain katsella nauruasi ja hymyäsi joka päivä ja kuunnella kuinka sanoit ääneni pehmeästi ja virnistit kun huomasit että olin jälleen upputunut tuijottamaan sinua. Ruskeisiin silmiisi saatoin katsella vaikka kuinka monta tuntia. Ihmiset huomauttelivat meille ja käskivät käyttäytyä kun säädimme jotain omaa. Niissä hetkissä oli vain sinä ja minä. Emme välittäneet muista. Sen vuoden opinnot menivät metsään, mutta en välittänyt. Niin ihanaa vuotta en ollut ikinä kokenut-enkä uskonut enää kokevani.-

Ei, emme olleet yhdessä, mutta haaveilin aina päiväunissani niin. Että saisin olla kanssasi loppuelämäni. Jos olit tullut istumaan viereeni, vaikka muidenkin vieressä oli ollut tilaa, olin illalla sängyssä hymyillyt kuin Naantalin aurinko. Vaikkei se edes välttämättä tarkoittanut mitään. Olimme kavereita joten mitä ihmeellistä siinä sinulle olisi ollut? Minulle se kuitenkin merkitsi paljon. Tai jos laitoit viestiä ilman että olin laittanut mitään, olin iloinen koko loppupäivän, eikä mikään saanut minua masentumaan. 

Emme ehtineet olla muualla yhdessä kuin koulussa. Sinulla oli harrastuksesi, ja treenit olivat monta kertaa viikossa. Ei se minua haitannut, koska aina aamulla sain nähdä sinut ja olla kanssasi koko päivän. Ensimmäistä kertaa minulla oli syy miksi halusin mennä kouluun. Vanhempani ihmettelivät aina, miksi aamulla heräsin aikaisin ja olin innokkaana lähdössä kouluun. Heille en tosin koskaan kertonut mitään. He luulivat aina että olin se kiltti pikkutyttö joka ei koskaan tehnyt pahaa eikä hengannut poikien kanssa. Äiti luuli, että kerroin hänelle kaiken ja hän tunsi minut kokonaan, mutta mitä vielä. Hän ei tiennyt toisesta puolestani mitään. Siitä joka oli rajusti rakastuntut lukion poikaan. Sillä tavalla oli hyvä, että sinulla oli kiireinen aikataulu, koska en olisi koskaan voinut tuoda sinua meille. 

 Mutta kuten aina, lopulta kaikki hyvä loppuu. Tuli kesä ja lukio loppui. Kesällä emme puhuneet juuri yhtään puhelimessa ja minäkin tietyllä tavalla unohdin sinut. Tietenkin välillä oli iltoja kun itkin itseni uneen sinua kaivatessani, mutta kesällä oli niin paljon kaikkea, etten ehtinyt miettiä sinua niin paljoa.

Kesä meni nopeasti, ja pian oli aika palata takaisin koulun penkille. Aamulla olin jo aikaisin paikalla, sillä meillä oli ollut tapana tavata aina ennen koulun alkua. Äiti oli kummissaan mitannut minulta kuumeen, sillä pelkäsi minun olevan vakavasti sairas, varmaan päästä. Pikkuveljeni oli tuskin jaksanut raahautua ylös sängystä ja olikin lähes myöhästynyt bussista. Olin varmaan lähes ainut tässä maassa joka oli tunnin ennen koulun alkua koulun pihassa. 

Sinä aamuna satoi kaatamalla ja hyytävä tuuli joka turrutti sormet, pyyhkäisi välillä pihan yli kuljettaen ensimmäisiä pudonneita lehtiä. Kiedoin takin kaulusta paremmin ympärilleni ja tungin käteni taskuun. Onneksi olin sentään ottanut takin mukaan.
Ruska oli alkamassa pikkuhiljaa ja puut olivat kauniin erivärisiä. Sää todellakin palautti maanpinnalle, että ihana pitkä loma oli ohi ja uusi pitkä lukukausi oli alkamassa. Olisin toivonut auringonpaistetta ja lämmintä keliä, jotta koulun alku olisi ollut vähän helpompi sulattaa. Mutta toisaalta, nyt ei tarvitsisi harmitella sitä, kuinka ei pääsisi rannalle ottamaan aurinkoa.

Kun kello alkoi uhkaavasti lähestyä kahdeksaa, aloin vilkuilla ympärilleni ihmetellen. Vaikka emme olleet sopineet mitään, olit yleensä aina tullut myös tuntia aikasemmin. Muita lukiolaisia alkoi kerääntyä pihalle ja pari tyttöä moikkasi minua. Hymyilin vaisusti takaisin ja heilautin kättä. Aloin huolestua jo tosissani, kun sinua ei vieläkään näkynyt. Olikohan sinulle käynyt jotain? 
Kello soi ja menin viimeisien joukossa sisälle, jos vaikka olisit vain nukkunut pommiin ja nyt juoksisit pihalle hengästyneenä. Et kuitenkaan tullut vieläkään ja minun oli pakko mennä sisälle. Istuin surullisena penkille, sillä en kestäisi aloittaa koulua ilman sinua.
''Noh, mikäs Alicella on?''filosofian opettajani Rachel kimitti. Hätkähdin kuullessani nimeni ja kohtasin Rachelin ryppyiset kasvot jotka olivat huolestuneen näköiset. ''Ei mikään, olen vain väsynyt,''vastasin mahdollisimman kiltillä äänellä ja toivoin, että nainen lähtisi. Rachel hymähti ja lähtikin onneksi luokkansa luo. 

Hetken päästä psykologian opettajani Ronny tuli ja avasi oven. Olisin halunnut jäädä odottamaan sinua ja halata tiukasti, niin jaksaisin porskuttaa täysillä koko tunnin. Sinua ei kuitenkaan vieläkään näkynyt ja Ronny käski kaikkien tulla heti luokkaan. Kaikki kurssilaiset tottelivat nopeasti, sillä Ronny tunnettiin koulun tiukkapipona. Ehdin juuri ja juuri ennen kuin ovi lämähti voimalla kiinni. Kävelin kohti viimeistä tyhjänä olevaa takapulpettia ja laskin tavarani lattialle. Kaivoin tavarani esiin ja Ronny aloitti tylsän luentonsa.




****




Oveen koputettiin. Ronny keskeytti lauseensa ja meni avaamaan oven. Vilkaisin kelloa. Se, kuka tulisi myöhässä saisi aivan varmasti jälki-istuntoa, sillä tuntia oli kulunut jo yli puolet. ''Jälki-istunto, Payne ja Ticklin. Tänään,''Ronny sanoi tiukalla äänellä ja odotti että oppilaat pääsivät sisälle ja läimäytti oven kiinni. Sisään tulivat sinä ja.. Sophia. Kihersitte kuin jotkut eskarilaiset, kylki kyljessä, vaikka olitte juuri saaneet jälki-istuntoa ja vielä Ronnyn valvovan silmän alla. Olimmehan mekin saaneet useasti jäädä koulun jälkeen istumaan, mutta olit aina ollut katuvainen. ''Tunti lisää, Payne, jos ette nyt lopeta,''Ronny karjaisi, mutta sinä vain näytit kieltä.
Katsoin odottavana sinuun, että päästäisit irti tuosta ällötyksestä ja tulisit viereeni istumaan. Katseesi oli kuitenkin vain Sophiassa. Tytössä, jota kaikki rakastivat, myös opettajat. Sophia oli pitkä ja kaunis, ja hänen pitkät ruskeat hiuksensa olivat aina hyvin. Sophia näytti aina täydelliseltä, vaikka hän olisi ollut kaatosateessa ja kaatunut kuralammikkoon. Kaikki pojat kuolasivat hänen peräänsä, myös sinä, tiesin sen. Ymmärsin sen. Kuka nyt tälläisestä tykkäisi? En ole koulussa se suosituin, mutten se syrjittykään. Pidin itseäni ihan siedettävänä, muttei kukaan koskaan minusta tykännyt ja jos joskus jotain postasin someen, tuli tykkäyksiä ehkä 20. Sophialla niitä tuli 200 ja ulkomaalaisetkin pojat kuolasivat hänen peräänsä. Jos minä joutuisin kaatosateeseen, näyttäisin uitetulta koiralta ja kaikki karttelisivat minua. Kuitenkin, vaikka olimme vain kavereita, toivoin, että meillä voisi olla jotain muuta joskus. En saisi olla mustasukkainen, koska tietenkin saisit olla muidenkin kanssa.

Menitte viereiseen riviin istumaan ja nauroit jollekkin Sophian jutulle. Sophia näytti sinulle jotain puhelimestaan ja kumarruit kiinnostuneena katsomaan. Kun Sophia selitti jotain, naurahdit jotain ja osoitit sitten kuvaa. Et ollut ikinä kanssani tuollainen. Kai. 
''Liam, moi,''sanoin ja heiluttelin kättäni. Katselit kuitenkin vain Sophiaa. Hymyilit niin että hampaat näkyivät, sitä hymyä joka oli aina saanut polveni veteliksi ja sydämen lyömään tuplavauhtia. Et ollut suonut sitä hymyä kellekkään muulle kuin minulle. Paitsi nyt Sophialle. Miksi juuri Sophia? Vihasin häntä yli kaiken, koska hän sai kaiken mitä halusi ja aina ja minä en saanut mitään. 

Tunnin loputtua keräsin nopeasti ja lähdin ulos luokasta. Sinä ja Sophia tulitte vierekkäin ulos ja Sophia juoksi ystäviensä luo. ''Hei Sophia, mitä meillä nyt on?''huudahtit. ''Nyt on filosofiia,''huikkasin ja hymyilin. ''Kulta meillä on filosofiaa!''Sophia vastasi flirttaillen ja hymyilit lempeästi hänelle. Tunsin, kuinka polttelevat kyyneleet halusivat valua pitkin poskiani. Miten tässä oli näin käynyt?

Little Star-Part 18

Hyi tästä vikasta kappaleesta tuli huono! Ihan liian lyhyt ja toi loppu on niin ontuva :D Oon jotenkin tosi huono kirjottamaan loppuja tarinaan. Mutta sainpahan nyt jotain kirjotettua.. Tuntuu jotenkin haikeelta kun on eka ficci kirjotettu. Eihän siihen mennykkään kun aikalailla tasan puol vuotta :D En ois koskaan uskonu että joskus mä vielä kirjotan lähes 20-osasen ficin ja joku jopa lukee sitä! Ihan huikeeta! Ja blogilla on yli 4400 katselukertaakin, wow ja kiitos!

Liam ficciä alottelen mahollisimman pian, viikolla en varmaankaan ehi kirjottelemaan, mutta ens viikonloppuna ehin kirjottaa kumpanakin päivänä.

Pistäkää kommenttia, että mitä piditte tästä ficistä ja tästä luvusta, piristäs mun päivää, nyt ei enää voi sanoa että pimeetä päivää kun on ainakin vielä lunta! :) Tästä luvusta kyllä antasin ainaki ite paaljon kritiikkia :D  Mutta niin, ne kommentit ois ihana juttu♥ Ja oisko paha jos haluisitte antaa mulle sellasen joululahjan, että tulis kaks lukijaa lisää jouluun mennessä?! Kuiteski 

hope u all enjoy this awful story 


Harry:

''Mä.. Me..,''yritin selittää, mutta Sasha pudisti kyynelisin silmin päätään ja tarttui minua ranteesta. ''Tuu tänne. Haluun istua kun kerrot,''Sasha tokaisi hiljaa ja istuin Sashan viereen sohvalle, hyvän välimatkan päähän tietysti. ''Mä meen yläkertaan,''Beth huikkasi ja näin hänen astelevan rappuset nopeasti ylös. ''Noniin. Selitä,''Sasha katsoi vaativasti silmiini. Laskin katseeni käsiini ja näpräsin paidan helmaa. ''Mä.. Mä rikoin puhelimeni kiertueen alussa. Sun numero jäi siihen. Mä oisin niin halunnu ottaa suhun yhteyttä, mutta en voinut ja tein tyhmästi kun lähin anna anteeks,''kerroin nopeasti ja henkäisin syvään 

Nyt kun pääsi alkuun olisi ehkä helpompi jatkaa. Sasha vain hymähti. ''Ja sitten.. Mä olin vaan niin masentunu kun en tienny missä olit ja sit Andrea tuli siihen ja mulle kävi jotain.. Liam puhu mulle järkeä, mutta näin sut sen miehen kanssa suutelemassa niin mulla vaan kilahti. Lähin pois ja ennenkuin ees huomasin olin jo Andrean luona. Mä oon niin pahoillani tästä kaikesta, voitko ikinä antaa anteeks?''kysyin ja pieni kyynel putosi silmäkulmastani. Sasha kumartui varovasti eteenpäin ja hellästi pyyhkäisi sormillaan kyyneleen jättämän märän jäljen pois. ''Saanko mä kertoa ensin jotain?''Sasha kysyi ja katsoi nyt arasti minuun. ''Sä ehkä vihaat mua tän jälkeen ikuisesti ja tälläin, mutta mun on pakko kertoa tää. Mä kaipasin sua hirveästi. Näin kahvilan asiakkaissa sun kasvot ja aina kun teiän kappale tuli radiosta aloin itkemään. Tajusin, että merkkaat mulle enemmän kun kukaan toinen ikinä on merkannut tai tulee merkkaamaan. Kuitenkin, sen jälkeen kun lähit sieltä puistosta, kun olin idioottina mennyt suututtamaan sut, menin Peterin luo. Siis sen miehen. Ja koska olin vihanen etenkin itelleni, koska olin mennyt suututtamaan sut ja menettäny sut, mä suutelin Peteriä. Ja se kysy haluanko olla sen tyttöystävä. Koska halusin kostaa sulle sen sun juttus, suostuin. Peter oli kuitenkin ihan hirveä ja mä vaan ikävöin sua koko ajan. Tapahtu kaikkee ja sit sä tulit sinne baariin ja Peter suuteli mua vaikken ois halunnut. En todellakaan oo enää sen kanssa yhessä. Mutta anteeks kaikesta siitä mitä tein, ymmärrän täysin jos vihaat mua nyt,''Sasha hiljeni ja rutisti silmänsä kiinni tiukasti ja jännittyi, kuin valmiina lyöntiin. 

''Voi Sasha, en mä sulle vihanen oo,''kuiskasin ja silitin lempeästi Sashan poskea. Sasha sävähti kosketuksestani mutta avasi sitten silmänsä hitaasi ja katsoi minuun ihmetellen.  ''Mitä..?''hän ihmetteli. ''Tuu tähän viereen, mä haluisin taas halata sua jooko?''pyysin hymyillen. Sasha siirtyi pikkuhiljaa kunnes oli aivan kyljessäni kiinni ja katsoi kysyvänä minuun. ''Mitäs nyt?''Sasha kysyi. Sashan silmät katsoivat minuun ja unohduin tuijottamaan niitä. Ne olivat niin kauniit. Kauniimmat kuin Andrean. Tuplasti. Hitaasti laskin kasvojani lähemmäs Sashan kasvoja ja lopulta kuroin huuliemme välimatkan loppuun. Sashan huulet maistuivat mansikalta ja sopivat täydellisesti omiini. Sasha nosti kätensä niskani taakse ja tunsin kuinka hän hymyili. Suudelma ei ollut koskaan tuntunut näin hyvältä. Ilotulitukset räiskyivät päässäni, kun vihdoin uskalsin tehdä sen mistä olin haaveillut. Hetken päästä Sasha irrottautui ja hymyili leveästi. Hänen silmänsä loistivat onnellisina. ''Kyllä mä sulle anteeks annan.. En voisi olla antamatta koska mä..''Sasha mumisi hiljaa. Puristin kädessäni olevaa Sashan kättä. ''Sä mitä?''henkäisin. Sasha punastui ja nosti katseensa minuun. ''Mä rakastan sua,''hän totesi ja virnisti pienesti. ''Oon aina rakastanu!'' Kiedoin käsivarteni Sashan ympärille ja halasin tiukasti. ''Mäkin olen,''sanoin Sashan hiuksiin. ''Aina.'' 


Sasha:

Nautin Harryn vahvojen käsien halauksesta. Näin onnellinen en ole varmaan koskaan ollut. Jos vihdoinkin olisimme saaneet asiat sovittua! Tunsin kuinka kyyneleitä alkoi tippumaan hiuksiini. ''Harry? Itketkö sä?''kysyin hiljaa ja vilkaisin Harryn kasvoja. Harry nyökkäsi ja pyyhki nopeasti kyyneleitä pois. ''Kun kysyit mitäs nyt..''Harry kuiskasi korvaani. ''Niin mitä sä haluaisit?'' Mietin hetken kuinka muotoilla asiani. Vastausen tosin tiesin heti! Nyt tai ei koskaan. ''Olla sun kanssa. Aina ja ikuisesti, niin kauan kuin rakkautta riittää ja toivon ettei se kuihdu koskaan mitä mä tunnen sua kohtaan. Mun piti kysyä se jo ennen sitä teiän kiertuetta, että tykkäätkö musta ja haluaisitko olla mun kanssa, mutten uskaltanut. Epäilin välitätkö sä musta muuna kuin kaverina,''vastasin empimättä. Harryn posket kastuivat uudestaan kyynelistä kun hän nosti minut syliinsä. ''Kuule.. Ihan sama juttu mulla.. En vaan uskaltanu kysyä, mutten ois kyllä osannu sanoa sitä niin kauniisti kun sä sanoit,''Harry nikotteli liikuttuneena ja naurahdin hiljaa. 

Omat poskeni olivat myös pian märät kun isot suolaiset, mutta onnen kyyneleet valuivat alas poskiltani. ''Ollaanko me nyt sitten.. Yhessä?''varmistin. Harry nyökkäsi ja virnisti leveästi. ''Joo. Ollaan me!''hän hihkaisi saaden minutkin hymyilemään leveästi. Olin nyt virallisesti unelmieni miehen tyttöystävä. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla. ''Aika kauan siihen tarvittiin ennenkö päästiin tähän tilanteeseen, että ollaan yhdessä. Oikeasti. Ja me rakastetaan toisiamme. En olis ikinä uskonu että tää tapahtuu, mä ruma suomalaistyttö saa ylipäätään tavata sellaisen ihmisen kun sä, Harry ja sä vielä meet rakastumaan muhun,''huokaisin onnellisena. Harry naurahti. ''Niinpä. Mun puolesta nää kaikki säädöt ois voinu jättää pois, en olis halunnu loukata tai satuttaa sua. Ikinä,''Harry murehti. ''Joo, niin kyllä munkin puolesta. Mutta ehkä ne tarvittiin, että se sai meiät molemmat tajuamaan että vaan yhdessä meidän on hyvä olla. Että me tarvitaan toisiamme? Tai jotain muuta tollasta kliseistä,''virnistin ja Harry tuhahti. ''Tossa mitään kliseistä oo. Totta joka sana. Mä oon edes vähän hyvä ihminen vaan sun kanssa,''Harry totesi rauhallisesti. Nyökkäsin. ''Jep. Mutta nyt mun tarttee tehä yks juttu,''kerroin ja Harry katsoi minuun toiveikkaana. ''Joku kiva juttu? Ei enää enempää sydämensatuttamista jooko?''Harry aneli. Näytin hänelle kieltä. ''Ken tietää,''hihkaisin ja suutelin Harrya. Pujotin sormeni Harryn kiharoihin, ihan niin kuin olin aina unelmoinut ja Harry painoi minut tiukasti itseään vasten. Huulemme sopivat täydellisesti yhteen eikä maailmassa ollut ketään muuta kuin minä ja hän, päiväunieni rakkaus. Kunnes, kuten aina käy, sillä eihän mikään voi käydä niinkuin leffoissa, että kaikki on täydellistä.

 ''Te ootte näköjään saanu sovittua, luulen?''Beth sanoi ja kuulin naurun kuplivan hänen äänessään. Kuului myös neljän muun nauramista. Irrottauduin Harrysta nopeasti ja pyyhin suupieliäni. Harry katsoi minuun nauraen, minä häneen kauhistuneena. Ketkä olivat tunkeutuneet minun ja Bethin taloon? ''Harry, keitä noi on?''tiukkasin takerruin peloissani hänen paitaansa kiinni. ''Ne on vaa pojat. Liam, Louis, Zayn ja Niall, mä kyl tiiän että ne nauravat tyypit ootte te,''Harry sanoi ja pian neljä nauravaa poikaa ja Beth heidän vanavedessään tulivat olohuoneeseen kulman takaa. Katoin ihmetellen heihin. ''Miten sä sait ne tänne? Ja oliko pakko?''tiuskaisin Bethille, sillä olin pelästynyt, että oikeasti vaikka paparazzien olisivat tunkeutuneet tänne. ''Mä otin Harryn puhelimen ja soitin pojat tänne, ne ei kyl eka meinannu tulla,''Beth sai vaivoin kerrottua nauramiseltaan. ''Noh, tässä on Sasha, se tyttö,''Harry huokaisi ja halasi minua. Hymyilin varovasti pojille. Pojat heilauttivat käsiään tervehdykseksi ja virnistivät. ''Me jätetään teiät nyt rauhaan,''pojat sanoivat ja huokaisin helpotuksesta. ''Beth sä voit tulla meidän kanssa.''Beth katsoi ihmettellen poikiin mutta innostui sitten. ''Joo. Se olis mahtavaa! Mennään,''hän hihkaisi ja kohta ovi paukahti kiinni. 

Asetuin paremmin Harryn syliin ja painoin pääni hänen rintakehälleen. Harry kietoi kätensä ympärilleni ja painoi päänsä pääni päälle. ''Mä kaipasin näitä käsivarsia ja sun hajua. Ja ääntä ja hiuksia,''mumisin hiljaa. Harry tuoksui mintulle ja minusta hänen partavetensä oli ihanan tuoksuinen. Harry naurahti hiuksiani vasten. ''Aijjaa. Mä kaipasin kyl sori vaan sua, mun omaa pientä suurta loistavaa tähteä johon rakastuin heti ensisilmäyksellä, sillon Suomessa,''Harry vastasi ja silitti selkääni. ''Tyhmä,''kikatin ja onnellisuuden pystyi kuulemaan kuka vain äänestäni. Tämän paremmin asiat eivät voisi olla. Toki jos Beth löytäisi itselleen jonkun vaikka muista bändiläisistä, se olisi mahtavaa. Mutta nyt en murehtisi muuta. En sitä kuinka selittäisin ylipäätään mitään Peterille. Tai mitä siitä seuraisi. Nyt, se, että olin tässä Harryn sylissä ja kaikki oli meidän väliltä kunnossa, oli tärkeintä. Ja tiesin, että Harry olisi vierelläni. Unelmamieheni.

Little Star-Part 17

Miksi ihmeessä mä oon ikinä alkanu kirjottamaan ficciblogia? :D Hyvänen aika oikeesti.. Mun tekstien laatu on jotain niin hirveetä! Mutta kuitenkin, tässä olis taas uus luku jotain shaibaa. Kesti siinä että ehdin kirjottamaan, vähän kauemmin kun olin suunnitellut, sori siitä. Sainpahan kuitenknkin vihdoin kirjotettua!
Tää olis sitten tokavika luku ja sen jälkeen alan julkasemaan Liam ficciä. Päätin että se on sarja, oon niin huono kirjottamaan oneshotteja. Aion siinä kokeilla ehkä vähän uutta juttua, saa nähdä miten se toimii, että kehtaanko julkasta :D 

Kommentoikaa taas jos vaan viitsitte, sillä ne lämmittää mun mieltä tän synkän sään keskellä! Kiitos kaikille jotka on jaksanu kommentoida♥  
Niin ja sen mä vielä sanon, jos ketään kiinnostaa edes, mutta tää luku on osittain omasta mun tänhetkisestä elämästä, mutta vain osittain ja ite toivoisin että niinkun tässä luvussa kävi tossa ihan lopussa, kävis munkin elämässä:) :D
Nyt saa nää löpinät riittää,

Enjoy♥ 




Sasha:

Peteriltä lähdön jälkeem turhautuneena olin lähtenyt töihin ja heti sisälle tultuani Beth oli vetänyt minut sivuhuoneeseen.
''Sasha! Mitä ihmettä sä oot tehny? Peterin kanssa? Oikeesti?''Beth kyseli ja tuijotti minuun ihmettelevänä. Irvistin. ''Noh, se on pitkä juttu.. Tai oikeestaan kyl aika lyhyt,''tokaisin ja laitoin takin naulakkoon. ''Niin?''Beth tuijotti minua vaativasti. Katselin vaivautuneena lattiaan. Nyt kun ajatteli, kaikki oli ollut ihan hölmöä. Ehkä se todellakin ollut vahinko mitä Harrylle oli käynyt ja hänellä olisikin joku hyvä syy miksi hän ei ollut laittanut mitään viestiä kiertueensa aikana. Ja nyt minä hölmö olin onnistunut pilaamaan kaiken. ''Mä.. Mä tein jotain kamalaa.. Näin Harryn lehdessä ja sitten näin sen puistossa ja sit me riideltiin ja sit menin Peterin luo ja nyt oon sen kanssa yhessä ja vihaan sitä,''parahdin ja painoin pääni käsiini. Beth kiersi kätensä ympärilleni ja vei minut istumaan sohvalle. ''Voi sua.. Mistä te riitelitte? Ja miks vihaat Peteriä?''Beth kysyi hiljaa. ''Näin sen jonkun naisen kanssa suutelemassa puiston penkillä ja siitä oli kuva lehdessä.. Ja sit sanoin kaikkea ja se lähti pois vihasena,''nikottelin ja pyyhin kyyneleitä pois poskiltani. ''Ja Peter.. Onki ihan kamala.'' Beth silitteli lempeästi selkääni ja hyssytteli. Pikku hiljaa itkuni alkoi laantua ja Bethin täytyi lähteä palvelemaan asiakkaita. Istuin vain paikoillani ja annoin itsesäälin vallata mieleni.

''Sä et ansaitse sitä!''Peterin karjunta kuului ulkopuolelta ja kummastuneena katsoin ovelle päin. Samassa Beth juoksi luokseni kasvoillaan surullisen ja hämmennyksen sekainen ilme. ''Sasha..''hän aloitti mutta sitten kuulin ulkopuolelta äänen joka sai sydämeni sykkimään nopeammin. Ei, ei se voisi olla. Miksi hän tänne tulisi, luokseni? Hänhän varmaan vihasi minua. Bethin ilme paljasti kaiken. Kyllä se oli hän.  ''Voi Sasha, sori mä en voinu tehdä mitään!''Beth kuiskasi ja halasi minua tiukasti. Kyyneleet lähtivät uudelleen valumaan poskilleni ja kävelin kohti baariosaa jossa Peter raivosi. ''Et sä yhtään parempi ole,''tiuskaisin hiljaa Peterille. Peter kääntyi katsomaan minua,  mutta katselin vain Harrya. Kuinka halusinkaan hänet takaisin. Olin jo ottamassa askeleen kohti surullisen näköistä Harrya, kun Peter astui eteeni ja rajusti alkoi suutelemaan minua. Yritin päästä irti Peterin otteesa, mutta kun viimein pääsin, näin Harryn jo ulkona, harppoen vihaisesti pois. Auoin suutani vihaisena kyynelten valuessa mutta en saanut sanaa suustani. Astuin kohti Peteriä ja löin häntä poskelle niin kovaa kun vain pystyin. Peter parahti kivusta ja katsoi minuun vihaisin silmin. Näytin hänelle keskisormea ja marssin pois. ''Mä lähden nyt,''tokaisin Bethille joka oli katsonut koko näytöstä ihmeissään, mutta joka nyt myöskin mulkoili vihaisena Peteriä. Beth nyökkäsi. ''Joo, pidä tää päivä vaikka vapaata. Mä teen sun vuoron'' Kiitollisena halasin Bethiä ja lähdin pois mahdollisimman nopeasti, ennekö Peter ehtisi tulla.

Kylmä ulkoilma lepytti nopeasti, vaikka vieläkin olin vihainen Peterille. Tulisin ikuisesti olemaan, jos en saisi Harrya enää takaisin. Se oli vissi, etten Peterin kanssa olisi yhdessä tämänpäiväisen jälkeen. Toivottavasti mies tajuaisi sen itsekkin. Ennenkuin huomasinkaan, olin jo kotona ja jätin kaikki tavarat levälleen eteiseen. Nyt ei ollut sellainen hetki, että jaksaisi välittää miten tavarat olivat. Kävin laittamassa musiikin päälle ja laitoin sen kovalle, niin että koko talo raikui ja korviin sattui. Etsin jäätelöä pakastimesta, otin lusikan ja menin olohuoneeseen. Lysähdin sohvalle ja avasin television. Sieltä tuli jokin yliromanttinen leffa, joka sopi juuri sopivasti tähän hetkeen -olisi jotain puhetta, säälittäviä ihmisiä yrittäen näytellä jotain aitoa ja jota ei tarvitsisi seurata. 
Kaikkein eniten minua mietitytti se, että pitikö Harry vielä minusta? Meillä oli ollut jotain kipinää ennen hänen lähtöään, mutta miten nyt? Sen tiesin, että rakastin Harrya vieläkin ja tulisin aina rakastamaan. Eihän hän edes ollut minun, mutta teki niin pahaa katsella, kuinka jokin tyttö sai kokea sen kaiken, mitä en ehkä ikinä tulisi kokemaan, ainakaan Harryn kanssa. En edes tiennyt, että jos Harry ylipäätään pitäisi minusta vieläkin, haluaisiko hän seurustella, vai olla vain kavereita. Bändin kanssa hän joutui kuitenkin koko ajan reissaamaan ja kaukosuhteet harvoin kestävät. Onneksi sentään emme olleet enää teini-ikäisiä jotka eivät voineet puhua toisilleen, koska kaverit kiusaisivat ja se olisi noloa, koska olin aina ollut se koulun oudoin, jolle kukaan ei mennyt puhumaan ja jonka luota kaikki kaikkosivat jos yritin mennä lähelle. Mutta silti. Mitä tässä tilanteessa edes pitäisi tehdä?





****





Harry:

''Harry! Nyt sinä senkin sika nouset ja vähän äkkiä!''Liam karjaisi korvaani. Avasin toisen silmäni ja näin vihaisen Liamin seisovan sänkyni vieressä. Siis oikeasti vihaisen. Liamia harvoin näkee noin vihaisena. Hänen naamansa punoitti ja otsa oli ihan rypyssä. Hitaasi nousin ylös ja haukottelin. ''Huomaan että väsyttää. En ihmettele,''Liam tokaisi ja kun katsoin kysyvänä häneen, hän vain hymähti. ''Mitä?''ihmettelin. ''MITÄKÖ? Harry etkö sä yhtään ajatellu? Mä kerroin sulle mitä tehdä ja se meet pilaamaan kaiken!''Liam raivosi ja kiskaisi minut ylös. Peitto tippui lattialle. ''Herranjumala vaatteet päälle!'' Puna nousi kasvoilleni ja luikin nopeasti vaatekaapille. Liam yökkäili ja peitti käsillään silmiään.

''Niin?''kysyin kun vihdoin olin päässyt alakertaan. ''Harry. Ootko nähny lehden?''Liam sanoi ja katsoi minuun totisena. Naurahdin. ''No mitä luulet, mä nukuin jos et muista?''hekottelin. Liam kuitenkin pysyi vakavana ja nolona lopetin nauramisen. Tämä taisi olla vakava asia. ''Tässä. Lue,''Liam ojensi lehden. Katsoin kantta ja henkäisin kauhistuneena. Tätä Liam tarkoitti. Siinä näkyi kuva, kun Andrea avasi oven minulle ja rupesin suutelemaan häntä. Kannessa oli myös pienempi kuva, joka oli otettu ikkunan läpi. Suutelin siinä Andreaa ja olin painanut hänet tiukasti itseäni vasten. Otsikko oli kirjoitettu kissankokoisin kirjaimin: Harryn uusi nainen taitaakin olla vakavampi tapaus!  
''Mä.. Tota..,''yritin selitellä, mutta Liam pudisteli päätänsä pettyneenä. ''Harry, sulla olis ollu kunnollinen nainen ja teidän suhteestä olis voinu tullakkin jotain tosi vakavaa,''Liam totesi. ''Mitä oikein tapahtui? Huokaisin. ''Mä menin Sashan työpaikalle. Mä ihan oikeesti menin. Mutta sitten Sasha tuli siihen ja se joku mies suuteli sitä ja sitten lähin vaan käveleen. Ja no, sitten olinkin Andrean luona..''selitin. Liam irvisti. ''Aika paha. Mä ymmärrän sua nyt paremmin. Mutta mitä jos se mies tykkäs siitä ja oli vaikka Sashan kaveri ja halus näyttää että Sasha olis sen?'' Löin kädelläni otsaan. Olisi taas pitänyt jäädä vähän matkan päähän rauhoittumaan ja sitten mennä uudestaan. ''Tyhmä tyhmä tyhmä,''hoin ja taoin päätäni polviini. ''Harry?''Liam kysyi varovasti. Mulkaisin häneen sillä olin pettynyt itseeni. Olin hölmö idiootti. ''Niin,''tokaisin tylysti. ''Meidän pitäs lähteä äänittämään levyä,''Liam sanoi ja nousi vierestäni. Murahdin vastaukseksi ja eteisessä laitoin vain nopeasti kengät jalkaan ja lähdin ulos. ''Anna avaimet,''käskin ja Liam otti avaimet taskustaan. ''En, ennenkö oot paremmalla tuulella,''Liam tokaisi nyt puolestaan tylynä ja piti avaimia käsissään. ''Et oo tosissas,''huokaisin ja hieroin ärsyyntyneenä sormilla otsaani. Liam kuitenkin nyökkäsi ja väänsin suuni hymyyn, joka kuitenkin enemmän muistutti irvistystä. Liam naurahti ja heitti avaimet minulle. ''Hyvä poika,''hän virnisti enkä voinut olla nauramatta. ''Tyhmä oot,''kettuilin ja Liam läpsäisi minua leikillään. ''Mäkin sua. Mennäänkö nyt?''





****




Sasha:


''Huhuu, herätyys,''Beth kuiskaili hiljaa. Avasin silmäni ja katsoin ihmetellen Bethiin. ''Joko nyt on aamu?''kysyin ja Beth virnisti. ''Ei, kun iltapäivä, kohta ilta,''Beth sanoi ja vilkaisin puhelimestani kelloa. Harryn hymyilevät kasvot tuijottivat takaisin ja kaikki palautui mieleeni. ''Onko jo parempi vointi?''Beth kysäisi. Pudistin päätäni. ''En nyt kyllä niinkään sanois,''mumisin. Beth istui viereeni ja ojensi minulle lehden. ''Toin sulle luettavaa.'' Hymyilin väsyneesti. ''Sä oot kyllä tosi ystävä,''kiitin. ''Nääh, mitäs tuosta! Ootsäkin paras ystävä maailmassa,''Beth totesi hymyillen ja nousi. ''Haluutko kahvia?''hän kysyi mennessään keittöön. ''Joo kiitos!''huusin ja selailin lehteä. Kun Beth tuli takaisin, nieleskelin kyyneleitä. ''Beth..''sanoin ja henkeä ahdisti. Beth otti lehden ja luki sivun nopeasti. ''Se v**** ämmä!''Beth karjaisi. ''Nyt me pyydetään se tänne ja selvitetään nää asiat!'' Nyökkäsin vain ja kirosin mielessäni sen miehen. Olin arvannut oikein. Hän ei pitänyt minusta. Vaikka tiesin todellisuuden, niin nyt kun se oli varmaa, sattui se silti
järjettömästi. Beth meni keittiöön soittamaan ja tuli hetken päästä takaisin vihaa puhisten. ''Se kyllä ties minkä takia soitin, arvas että olit nähny lehden. Se lupas tulla heti. Saadaan selville asioiden oikee laita,''Beth kertoi. ''Kiitos,''kuiskasin. Suoraan sanoen pelotti nähdä Harry.

'Ding-dong,' Beth ryntäsi tomerana ovelle ja aukaisi sen. ''Harry,''hän sanoi tunteettomalla äänellä. ''Tuu sisään.'' Kuulin Harryn astuvan sisälle ja laittavan takin naulakkoon. Hengähdin syvään ja nousin ylös sohvalta valmiina kohtaamaan Harryn. Yritin koota itseni ja pyyhin märkiä kyynelvanoja pois. ''Sasha,''Harry sanoi karhealla äänellään ja sydämeni suli niinkuin silloin ensimmäisen kerran kun olin kuullut tuon äänen. Nostin katseeni lattiasta ja kohtasin Harryn vihreät silmät jotka tuijottivat minua. Ne silmät joita olin rakastanut ensihetkesä lähtien ja rakastunut enemmän kun olin saanut nähdä ne tuijottamassa minua, aivan oikeina. Silmät joiden katse pyysi anteeksiantoa.