VIHDOIN VALMIS! Oon tehny tätä lukua viikon ajan, joka ilta oon kirjottanu ainakin tunnin. Joten arvostakaa sitä :D Tää on sellanen luku, mistä oikeesti toivoisin että kommentoisitte mielipiteenne :) Tää on mun mielestä ehkä yks mun parhaista suorituksista, ja oon käyttänyt tähän paljon aikaa, joten toivoisin palautetta :) Vähän lisää draamaa tuli tähän tarinaan ;)
Voin muuten sanoa, että jollei mun inspis katoa jonnekkin, tää tulee jatkumaan vielä pitkään. Mulla on vielä tosi paljon ideoita tän varalle, kiitos mun mahtavan ystävän <3 Tiiät kyllä kuka oot, mun pelastaja :D
Mutta siis eipä mulla tänään muuta, kun että mahtava aika kirjottaa mulla :D 22-24 on ollu meinaan yleensä se aika milloin oon tätä kirjottanu xd
Enjoy
Taas olin täällä. Oli pimeää. Olin yksin suuressa, tarkemmin sanoen valtavassa talossa. Tai ainakin luulin olevani yksin,niin kuin joka kerta. Talo tuntui labyrintilta. Vaikka olin kulkenut kaikki tiet jo satoja kertoja, en koskaan löytänyt ulos. Varmaan jo kolmannen kerran tänään tulin samalta näyttävän oven kohdalle. Tai, no kun katsoi tarkemmin, kaikki ovet näyttivät samalta. En ollut varma kauanko aikaa oli kulunut, taaskaan tai edes miksi olin täällä. Muistikuvani olivat sumeita, yhtä puuroa.
Jatkoin kuitenkin kävelyä, tietämättä miksi. Pakkohan täältä oli jokin ulos vievä tie olla. Jalat kantoivat minua ympäri taloa, tietämättä tarkalleen minne mennä. Silti, aivan kuin jaloillani oli jokin suunta, vaikka aivoissani ei ollut hajuakaan. Jalat kulkivat omaa reittiään.
Eteeni tuli jälleen ovi. Sormeni tunnustelivat sitä kevyesti, mutta tarkasti. Ovi oli sileää puuta, mahdollisesti mahonkia. Aivan niin kuin kaikki muutkin ovet. Mutta sitten, sormenpääni tunsi pienen painauman. Painauman, jota ei muissa ovissa ollut. Tämä oli uusi ovi. Kevyesti kuljetin sormiani etsien oven molemmat reunat ja hiljalleen vedin käsiäni alhaalta ylös, etsien ovenkahvaa. Oikea käteni koski metalliin. Varovasti käänsin kahvaa alas. Kuului pieni naksahdus, ja ovi aukeni narahtaen. Henkäisin syvään ja astuin sen ratkaisevan askeleen sisään. Ovi loksahti kiinni takanani. Käännyin ympäri ja yritin etsiä kahvaa. Turhaan. Olin ompikujassa. Pelko alkoi hiipiä ahdistaen minut nurkkaan. Kauhistuneena tunnistelin takanani olevaa seinää, jos sattuisinkin löytämään pakotien.
Minuutit kuluivat hitaasti, tuntuen tunneilta. Huone oli pysynyt hiljaisena ja pimeänä. Olin lyyhistynyt nurkkaan ja aina välillä rajut nyyhkäykset vavisuttivat kehoani. En selviäisi täältä ikinä pois. Yhtäkkiä kirkas valo sokaisi silmäni ja kimeä nauru särki tärykalvoni. Nauru tuntui kuuluvan joka puolelta, aivan kuin se ympäröisi minua enkä pääsisi sitä karkuun. Vaikk kuinka yritin katsella ympärilleni, en nähnyt ketään tai mitään, vain sen sokaisevan kirkkaan valon. En nähnyt valonlähdettäkään, katossa ei ollut lamppua, tosin kattoa ei edes näkynyt. Oli vain valoa. En hahmottanut edes seiniä. Jos en olisi tuntenut seinää takanani, olisin voinut vannoa olevani tyhjyydessä valon keskellä, jossa kuului karmivaa naurua.
Sitä kesti, mitä sitä nyt arvioisi, tunteja ainakin. Sitten, silmänräpäyksessä, huone pimeni ja nauru loppui. Hetken oli hiljaista, ja ehdin jo huokaista helpotuksesta. Liian aikaisin, sillä yhtäkkiä sydäntä riipaiseva kiljunta täytti jokaisen sopukan minussa. Huone pysyi silti pimeänä. Hetken päästä aloin erottaa sanoja. Kiljuja sanoi jotain. Selvästi. Yritin kuunnella sanoja, kun tunsin jonkun tai jonkin koskettavan olkapäätäni. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkärankaani. Luiset sormet pureutuivat ihooni, mutta en silti nähnyt ketään. Olin yksin, mutta en kuitenkaan ollut. Tunsin jonkun hengittävän aivan korvan vieressäni. Juuri, kun olin nostamassa kättäni koskettaakseen sitä jotain, tapahtui jotain, mitä en ikinä unohtaisi. ''Aliceeeeeee,''se joku kiljui riipaisevasti suoraan korvaani, ja upotti kyntensä, niin että tunsin ne luissani asti, ja lähti raahaamaan minua tuntemattomaan. Kertaakaan aikasemmin kukaan ei ollut tullut luokseni. Oli ollut vain valo ja nauru, ja sen jälkeen taas pimeys ja kiljunta. En pystynyt tekemään mitään. Rimpuilu ei auttanut. Tuskan kyyneleet alkoivat valua silmänurkistani. Kiljuin, ja vannon, etten ole koskaan kiljunut, enkä tule koskaan kiljumaan niin kovaa ja korkealta.
''Allu, Allu hyvänen aika, mikä sulla on?''Niall huusi korvaani. Kehoni nytkähti, aivan kuin valtava kipuaalto olisi hyökynyt lävitseni. Niall ravisteli minua kauhuissaan. ''Allu herää!'' Silmäni rävähtivät auki, ja haparoivin katsein tutkin ympäristöäni. Missä olin? Tai tarkemmin sanottuna kuka olin? ''Allu, katso muhun!''Niall huudahti huomatessaan silmieni olevan auki. Yritin silmä kerrallaan kohdistaa katseeni Nialliin. Hätä paistoi hänen silmistään. ''Niall,''kuiskasin hennosti. Niall hymyili pienesti ja rutisti minut sitten tiukkaan halaukseen. ''Allu hyvänen aika mä säikähin niin ettet uskokkaan,''hän mumisi hiljaa. ''Oliko se taas se painajainen?'' Yritin vaivalloisesti saada ajatuksiani kasaan. Niitä tuntui olevan monia, mutta oli niin vaikea saada niistä yhtä kokonaisuutta, kerätä ne kasaan. Kyllä, se oli ollut se painajainen. Se sama painajainen oli vaivannut minua joka yö viimeiset kaksi viikkoa, siitä lähtein kun olin tavannut sen palaneen pariskunnan. Painajainen ei jättänyt minua yhdeksikään yöksi rauhaan. Silmieni alla komeilivat mustaakin mustemmat silmäpussit, jotka johtuivat kymmenistä valvotuista tunneista.
Lopulta sain nyökättyä Niallille. ''Joo, se oli taas se uni,''kähisin. Niall katsoi minuun huolestuneena.
''Tää kerta oli pahempi kuin koskaan ennen, pitäisköhän sun mennä lääkäriin?''Niall murehti. ''Näytit siltä kuin sua olis sattunut.''
Hymyilin. ''Ei hätää Niall, kyllä mä selviän,''vastasin automaattisesti. En vain saanut muuta vastausta suustani, vaikka hyvin tiesin, ettei tämä ollut normaalia. Minulla ei ollut hajuakaan miksi. En kyllä halunnut lääkäriinkään, hän vain määräisi minule unilääkettä. Silloin en ehkä heräisikään, ja mitä silloin tapahtuisi? En uskaltanut edes ajatella. Parempi siis näin.
Niall pysyi hiljaa. Onneksi. Olisin suuttunut heti, jos hän olisi enää maininnutkaan sanaa 'lääkäri'. Istuimme sängyllä vierekkäin, kumpikin omissa ajatuksissaan. Niallin toinen käsi silitti selkääni rauhoittavasti, ja vaikka minua ei enää pelottanut, tuntui silitys hyvältä, joten annoin olla ja nautin. Niallin toinen käsi lepäsi hänen sylissään ja sormet näpräsivät housunlahkeessa olevaa narua.
''Pitäisiköhän meidän käydä nukkumaan?'' haukoittelin ja Niall siristeli nähdäkseen seinällä olevan kellon. Se näytti neljää aamulla. ''Monelta sulla alkoikaan työt?''Niall mumisi unisena. Mietin nopeasti mikä päivä tänään oli. Eilen oli perjantai, joten tänään oli.. ''Niall,''naurahdin. ''Tänään on lauantai, mun vapaa.'' Niallin silmät kirkastuivat ja hymyillen hän halasi minua.
''No sitten me käydään nukkumaan,''Niall sanoi, mutta hiljeni sitten. ''Pystytkö sä vielä nukkumaan?''
Nyökkäsin. Painajainen oli ohi tältä yöltä, tiesin sen. Nainen antaisi olla minun rauhassa taas seuraavaan yöhön. Painoin pään tyynyyn, ja tunsin silmäluomien jo lipsuvan kiinni. Niall painoi suukon otsalleni, ennen kuin kuulin hänen laskeutuvan makuulle ja vetävän peiton päällensä.
***
''Moikka! Missä sä oot ollu? Susta ei oo kuulunu mitään ainakaan viikkoon!''nurisit puhelimeen. Naurahdin hiljaa. ''Mulle kuuluu hyvää, Silvia-täti,''sanoin kuuluvasti, painottaen tätiä. Niall vilkaisi minua olohuoneesta hymyillen. Hymyilin takaisin, ja hiivn vessaan. Painoin oven hiljaa kiinni ja lukkoon. ''Mä oon yrittänyt olla Niallin kanssa,''selitin kuiskaten.
''Menitkö taas vessaan piiloon? Eli Niall on kotona?''arvasit ja huokaisit pettyneeesti. ''Joo on se,''mumisin. ''Missäs muuallakaan?''
''Eikö se ikinä käy missään?''kysyit kyllästyneenä. Kikatin hiljaa. ''Kyllä se käy salilla parhaan kaverinsa kanssa.''
''Ai niin, voi paska,''henkäisit ja naurahdit pehmeästi. ''Mutta haluisitko sä tänään tulla meille? Haluisin päästä näkemään sut. Edellisestä kerrasta on ihan liikaa aikaa.''
Olin hetken hiljaa miettiessäni kehtaisinko taas jättää Niallin yksin. Etenkin kun hän oli ollut taas niin ihana viime yönä. ''Mä voin kysyä Niallilta ja keksiä sille jotain tekemistä, käykö?''huokaisin lopulta. ''Mutta missä Sofia taas on?''
''Joo! Sano sille, että lähet vaikka Susan kanssa shoppailemaan? Ja Sofia on taas päivän kaveriensa kanssa jossain.''
''No vaikka sitten niin. Nähdään tunnin päästä,''sanoin hymyillen, vaikka et hymyäni nähnytkään.
''Mä tulen hakemaan taas sut siitä tutusta risteyksestä Café Ciaon kohdalla,''sanoit ja onnellisuuden pystyi kuulemaan äänestäsi. Sanoimme heipat ja henkäisin syvään. Vihasin Niallille valehtelemista, etenkin tästä aiheesta. Mutta rakastin Niallia liikaa satuttaakseni häntä kertomalla totuuden. Parempi olla siis kertomatta.
Lukko avautui hiljaa naksahtaen. Astelin olohuoneeseen hermostuneena. Pelkäsin joka kerta, että Niall näki minun valehtelevan. Vielä toistaiseksi olin selvinnyt, mutta kerta se olisi ensimmäinenkin.
''Ni rakas?''huikkasin.
''Niin?''Niall vastasi ja käänsi katseensa minuun.
''Käykö sulle jos mä lähden shoppailemaan Susan kanssa?''
''Mmm kai se käy. Ajattelitko olla kauan?''Niall kysäisi huolettomasti.
''E-en kai,''emmin. En ollut vielä miettinyt kuinka kauan haluaisin olla kanssasi. ''Ainakin pari tuntia.''
Niall nyökkäsi. ''Okei, pidä hauskaa. Soittele sitten jos tulee muutoksia,''Niall pyysi.
''Joo,''hymyilin ja menin eteiseen vetämään kengät jalkaani. ''Hei, sulta unohtu pusu!''Niall huusi närkästyneenä. Virnistellen menin takaisin olohuoneeseen ja kumarruin Niallin eteen painaen kevyen suudelman tämän huulille. ''Tahtoo lisää, toi oli ihan liian lyhyt,''Niall aneli koiranpentusilmillä. Nauraen pudistin päätäni. ''Ei nyt, myöhemmin sit.'' Niall tuhahti ja laittoi kädet puuskaan. ''Oot ihan tyhmä,''Niall murahti. Virnistin. ''Niin säkin,''tokaisin naurahtaen ja nappasin ulos mennessäni avaimet ja puhelimen mukaan.
***
Ryystin vielä viimeisetkin kaakaot mukin pohjalta ja nuolin huuleni puhtaiksi. Emme olleet keksineet mitään tekemistä luonasi, joten olimme suunnanneet lempikahvilaani, Le petit garconiin, siihen johon Louis minut silloin vei. Hetken päästä huomasin sinun tuijottavan minua tiiviisti, hento hymy huulilla, silmät tuikkien. ''Mitäs katot?''kysyin ja hätkähdit.
''Sua,''vastasit. ''Oot meinaan ihan älyttömän kaunis.''
Poskeni muuttuivat tulipunaisiksi. En osannut ottaa kehuja vastaan. En ollut koskaan osannut. ''Ömm, jaa kiitos. Kai.''
''Eikun oikeesti. En oo aiemmin tajunnu miten kaunis oot. Haluisin suudella sua nyt täsmälleen tällä hetkellä,''totesit lempeällä äänellä. Kurotuit pöydän yli silittämään kättäni.
''No mikset sitten suutele?''kysyin. Kumarruit lähemmäksi minua ja huulemme olivat enää vain senttien päässä toisistaan. Suljin silmäni onnellisena. Sitten tunsin sinun vetäytyvän takaisin. Avasin silmäni ja katsoin kummastuneena sinuun. Hymyilit pahoittelevana. Katsoin käsiini ja huomasin sormiesi pysähtyneen sormuksen kohdalle. Niinpä tietenkin. Olin taas pitkästä aikaa laittanut sormuksen sormeeni. Yritin hymyillä urheasti takaisin, mutta huomasin sinun nähneen pettymyksen ja surun silmissäni.
''Mitä jos me lähdettäisiin?''ehdotin vaivautuneena. Nyökkäsit nopeasti. Romanttinen tunnelma oli ohitse. Nousit ylös ja seurasin esimerkkiäsi.
Ulkona vilkaisit nopeasti käsiini ja siirryit toiselle puolelleni. Ihmetellen katsoin touhujasi, kun tajusin sinun katsoneen kummassa kädessä sormukseni oli. Tuhahdin hiljaa. Typerä sormus. Pian kuitenkin jo hymyilin onnellisena, kun pujotit sormesi sormieni lomaan ja puristit hellästi. Ensimmäistä kertaa ikinä, näin julkisesti. Se oli suuri askel, ja samalla se tuntui niin oikealta, niin luonnolliselta. Aivan kuin sormemme olisi tarkoitettu kuuluvaksi näin, yhteen. Se sai sydämeni lepattamaan ja onnen tunteen leviämään koko kehoon. Tämä tuntui niin oikealta. Tältä sen kuului tuntua. Vilkaisin sinuun ja huomasin sinunkin hymyilevän onnellisena ja silmien tuikkivan.
''Onko se hullu nainen muuten vainonnut sua?''kysyit rikkoen hiljaisuuden. Irvistin. Puheenaihe jota en olisi halunnut ottaa puheeksi. Koko ajatus siitä naisesta kammotti minua. Elämässäni oli ollut kaikki hyvin, oli ystäviä, aviomies ja ihana poikaystävän kaltainen. Miksi siis jonkun piti heti tulla pilaamaan se kaikki?
''Ei se tavallaan,''kerroin.
''Miten niin tavallaan?''kysyit epäilevänä. Kulmasi olivat söpösti ylhäällä ja otsasi painui kurttuun saaden sinut näyttämään niin kuumalta, että halusin sinut tässä ja nyt. Purin lujasti huultani etten olisi älähtänyt siitä tuskasta, kun tiesin, että en voisi tehdä sitä.
''Hömm.. No siis mä oon nähny siitä vaan painajaisia kahden viikon ajan,''vastasin huolettomasti ja yritin hengittää syvään. ''Ei mitään sen kummempaa.''
Katselit minua tutkivasti. ''Tiiän että et kertonut koko totuutta,''tuhahdit hieman pettyneenä.
''No kerroinpas, ja sitäpaitsi se ei kuulu mitenkään sulle,''sanoin kiivaasti ja ääneni kohosi pilviin. En halunnut kertoa. En ollut vaarassa, en ollut nähnyt naista edes pitkään aikaan. Joten miksi tehdä asiasta numero?''Anna jo olla!''
Nostit kätesi antautuvana pystyyn. ''Okei, okei rauhotu jooko? En mä tarkottanu mitään pahaa,''huokaisit.
Henkäisin syvään ja halasin sinua. ''Anteeksi,''kuiskasin rintaasi vasten. Suolaiset kyyneleet valuivat silmäkulmistani. Naurahdit hiljaa. ''Voi rakas, ei se mitään, kerrot sitten kun haluut, okei?''
Nyökkäsin pienesti. ''Kiitos. Oot paras,''mumisin.
''Allu, kato tänne,''nostit leukaani ylös.
''Mitä?''tuijotin haaveilevana suklaanruskeisiin silmiisi. Ne olivat niin lempeät. Ne olivat niin kauniit. Olisin voinut uppoutua niihin ja vain seistä tuijottamassa niitä. Keskeytit ajatuskuplani painamalla pehmoiset huulesi omilleni. Hymyillen huuliasi vasten tungin sormeni hiuksiisi ja vedin itseni lähemmäksi sinua. Teit suutelemisesta taikuutta. Sormus kihelmöi sormessani, mutta siirsin ajatuksen syvälle pois, jonnekin missä en sitä muistaisi.
Haikein mielin astuin askeleen taaksepäin muutaman minuutin jälkeen ja hymyilin leveästi. ''Sä teet mun elämästä täydellistä,''totesin. Virnisti ja otit minut lämpimään halaukseen. ''Niin säkin mun,''kuiskasit korvaani. ''Ja mä näin sun katseen tossa aikasemmin. Pitihän mun se palkita.'' Hihitin hiljaa. ''Mun pitääkin sit useemmin katsella sua.''
''Niin pitää, totesit tyytyväisenä myhäillen. ''Haluutko sä mennä muuten kotiin vai mun luo?''
''Kaipa mun kotiin pitäis mennä,''huokaisin.
Katselit pettyneenä maahan. Tönäisin sinua kevyesti. ''Mutta hei mä voin tulla sit huomenna yöks,''sanoin ja katseesi kirkastui heti. ''Joo,''henkäisit ja rutistit olkapäitäni. ''Okei, mennään sitten, haluun sut mahdollisimman pian takas. Ja Sofia tulee kohta.''
Naurahdin. ''No niinpä tietysti,''mutisin ja aloin kävelemään läheisellä parkkipaikalla sijaitselvalle autollesi. Lampsit onnellisena perässäni tietämättä mitään siitä hirveästä minussa kytevästä mustasukkaisuudesta Sofiaa kohtaan. Olin itsekin huomannut sen vasta parin viimeisen viikon aikana. Olin kateellinen Sofialle, että hän sai olla luonasi jatkuvasti, hän sai olla sinun ja katsella joka aamu sinua vasta heränneenä. Olin mustasukkainen kaikesta siitä mitä sinulla ja Sofialla oli.
****
''Mä taidan lähtee nukkumaan,''mumisin unisena vieressäni istuvalle Niallille. ''Mäkin voisin kyllä,''hän huokaisi ja haukoitteli syvään. Nousin reippaasti ylös. Jos jäisin vielä hetkeksikin tähän sohvalle, nukahtaisin.
''Mä meen pesemään hampaat,''sanoin ja astelin vessaa kohti. Kaivoin hammasharjan kaapista ja kastelin sen. Olin ottamassa hammastahnaa kun kuulin oven narahtavan. Niskavillani nousivat pystyyn ja ihoni meni kananlihalle. ''Sä oot muuten kaunis ilman meikkiä,''Niall oli ilmestynyt taakseni ja kiersi kätensä lantioni ympäri. ''Hyi kamala säikäytit mut,''tokaisin. ''Anteeks,''Niall naurahti pienesti ja painoi suukon niskaani. Värähdin mielihyvästä. ''Saat anteeks,''hymähdin. Pesin hampaat nopeasti loppuun ja käsi kädessä kuljimme makuuhuoneeseen.
Olin juuri saamassa unen päästä kiinni, kun kuulin kolinaa eteisen ja ulko-oven suunnasta. Niall tuhisi jo tyytyväisenä unisaarilla. Hetken oli hiljaista. Höristin korviani kuullakseni pienimmänkin kolahduksen. Sitten, yhtäkkiä joku alkoi hakkaamaan ulko-oveamme kaksin käsin. Ja, sitten tapahtui se, mitä olisin vähiten odottanut ja kaivannut, mutta mikä myös oli hyvin todennäköistä.
''Aliceeeeeeeeeeeee,''sydäntä raastava kiljunta kuului oven takaa herättäen varmasti jokaisen lähitienoolla. Niall heräsi säpsähten ja nousi pystyyn. Kauhistunein silmin hän tuijotti minua. Kiljuminen vain jatkui ja jatkui, samoin hakkaaminen. Lopulta alkoi kuulua, kuinka lukko alkoi naksua uhkaavasti. Tuo ovi ei pitäisi enää kauaa..
torstai 17. syyskuuta 2015
maanantai 7. syyskuuta 2015
Twinkling Eyes - Part 15
Heissan kaikki ihanat!:) Uusi luku, olkaa hyvä. Oon sinänsä ihan tyytyväinen tähän kappaleeseen, mutta kertokaa mulle mielipiteenne, että oliko tää teidän mielestä pitkä luku? Ja oliko tää sekava, koska musta jotenkin tuntuu että oli :DD
Toivottavasti kuitenkin pidätte, kommentoikaas sitten :3 Ajattelin, että omistan seuraavan luvun parhaimman kommentin laittajalle! Ja jos saatte paljon kommentteja, lupaan tehdä extra pitkä luvun seuraavalla kerralla! :) Ei muuta kuin kommentoimaan siis ;)
Vaikkakin, ei siinä mitään jos ei tuu kommentoimaan. Oon viimeaikoina huomannu, että tietenki kommentit aina piristää päivää, mutta pärjään ilmankin. Sen takiahan mä tätä kirjotan että tykkään kirjottaa, ja kirjotan omaksi iloksi ja itelleni ja vaikka en olekkaan hyvä niin voivoi :D Tietenkin kirjotan tätä myös siksi, että jos joku sattuiskin tykkäämään tästä niin on kiva että sitten voi lukea tätä :)
Mulla ei oo tällä kertaa muuta sanottavaa :0 Oon hämmentyny.. :D
Eli siis ei muuta kuin
Enjoy
Herätyskelloni soi kuudelta. Vedin tyynyni pääni alta ja heitin sen sinne, missä luulen kellon olevan. Kuului kolahdus jonkun kovan osuessa maahan, joten arvelin tähtäykseni osuneen oikeaan osoitteeseen. Hiljaa vaikeroiden jätin lämpimän sängyn ja lampsin keittiöön. Naksautin kahvinkeittimen päälle ja puoliunessa jäin nojailemaan pöytää vasten.
Lämpömittari näytti vain viittä astetta. Ulkona ei näkynyt vielä ketään, vaikka tavallisesti kadut oliva täynnä ihmisiä. En tosin ihmettele sitä, sillä yleensä olen itsekin vielä syvässä unessa tähän aikaan. Vaan ei voi mitään, tänään oli ensimmäinen työpäivä. Se lisäksi, ennen töihin lähtöä aioin kokata Niallille herkkuaamiaisen korvaukseksi siitä kun olin ollut pois niin paljon. Illalla työvuoron jälkeen aioin vielä viedä hänet vielä Nandosiin syömään.
Kahvinkeittimen naksahtaessa huokaisin onnellisena. Päivä ei lähtisi käyntin ilman kupposellista mustaa kahvia. Hörppiessäni kuumaa kahvia aloin kaivamaan paistinpannua ja kattilaa kaapista. Niall saisi herätä pekonin ja paistetun kanamunien tuoksuun.
Hetken päästä pekonin tuoksu levisi taloon ja itsekin nuuhkin sitä vesi kielellä. Pekonit paistuivat hyräilyni tahtiin ja pian aloitin kanamunien paiston.
''Oih, haistanko mä oikein? Tuoksuuko täällä pekoni?''Niall kysyi unisena ja tuli halaamaan minua takaa päin painaen leukansa olkapääni päälle.
''No miltäs näyttää,''naurahdin.
''Herranjumala, nythän on vielä järjettömän aikasta. Miksi sä tähän aikaan oot kokkaamassa?''Niall henkäisi vilkaistessaan kelloa.
Hymähdin. Tämän piti olla yllätys, mutta minkäs teet. ''Kokkaan meille aamiasta. Mun työt alkaa klo 10 ja haluan viettää sun kanssa aikaa sitä ennen. Korvaukseksi siitä, että oon ollu niin paljon pois,''vastasin hymyillen.
Niall siveli huulillaan korvalehteäni ja kuljetti ne hitaasti poskelleni, johon hän painoi märän pusun. ''Hyi Niall,''tirskahdin ja pyyhin poskeani hihalla. Yhdellä kädellä kanamunan paistaminen oli hieman vaikeaa..
''Oot maailman paras vaimo,''Niall kuiskasi ja rutisti minut itseään vasten. Laitoin lastan sivuun ja käänsin hellan pois päältä. Käännyin ympäri, niin että kasvoni olivat sentin päästä Niallin. ''Ja sä maailman paras mies,''mumisin tuijottaen Niallin täyteläitä, pehmeitä huulia. Halusin suudella niitä tällä hetkellä enemmän kuin koskaan.
''Rakas, mitä sä ajattelet?''Niall kysyi hennosti virnistäen. Purin ujosti alahuultani ja puna nousi poskileni. ''Sun huulias. Ja kuinka haluan suudella sua.''
''Miksi sä et sitten tee niin?''
''Teenkin,''sutkautin ja kuroin sen lyhyen sentin kiinni, kunnes huulemme viimein koskettivat. Odotin ilotulitusten räjähtelyä, mutta surukseni tunsin vain pientä kipinöintiä. Yritin silti Niallin vuoksi nauttia. Niallin kädet kulkivat hiuksistani hiljalleen selkää pitkin vyötärölle ja siitä takapuolelle. Tunsin Niallin hymyilevän huuliani vasten. Irrottauduin Niallista nauraen. ''Senkin pervo,''kikatin naama punaisena. Niall virnisti viattoman näköisenä ja suikkasi suukon, ennenkö meni kaapille ottamaan lautasia ja muuta astiastoa. Myhäilin itsekseni. Tälläistä elämää rakastin Niallin kanssa. Kunpa se vain olisikin sitä, eikä sitä ainaista riitelyä.
***
'' Moikka, mä lähen töihin! Tuun sit iltapäivällä,''huikkasin iloisena astuessani ulos. Niall tuli nopeasti antamaan lähtöhalin, ennenkö palasi sisälle. Lämpötila tuntui huomattavasti kylmemmältä kuin lämpömittarin näyttämä viisi astetta. Hyinen tuuli sai ilman tuntumaan siltä, kuin pakkasasteita olisi ainakin 10, vaikka todellisuudessa tänään oli tavallista lämpimämpi päivä, jos tuuli ei puhaltaisi.
Onneksi Café Ciao sijaitsi niin lähellä, että olin hetkessä perillä ja pääsin sisälle lämpimään. Hytisten kylmästä riisuin takkini ja menin hymyillen Louisin luo, joka odotti minua jo tiskillä.
''Sun huulet on ihan siniset. Onko vähän kylmä tai jotain?''Louis naurahti ennenkö olin kissaa ehtinyt sanoa.
''Ömm joo ehkä vähän,''sanoin hampaat kalisten. Louis virnisti ja sulki minut lämpimään halaukseen.
''Auttoko?''
Hymyilin leveästi. ''Joo, kiitos.''
''Eipä mi-''Louis hihkaisi, kun tumma ja käskevä ääni keskeytti hänet.
''Tomlinson ja Smith, töitä työajalla kiitos,''BB oli ilmestynyt huoneeseen antamaan määräyksiä. ''Tomlinson, neuvo Smithiä tämä ensimmäinen päivä, saat hieman bonusta.''
Louis nyökkäsi topakkana. ''Käskystä sir,''hän huudahti. En voinut olla tirskahtamatta Louisille. Se oli kuitenkin virhe. Sain tuiman ja paljonpuhuvan katseen BB:ltä. ''Smith, älä ala kokeilemaan rajojas,''hän jyrähti niin, että ne muutamat asiakkaat, jotka baarissa oli, sävähtivät. Häpeissäni laskin pääni ja mumisin anteeksipyynnön. BB lähti sanomatta enää mitään ja hengähdimme Louisin kanssa syvään.
''Hyvin alko tääkin pesti,''tokaisin hiljaa. Louis yritti olla hyvin vakava ja virallinen, mutta nykivä silmäkulma ja naurunrypyt paljastivat hänet. ''Louis,''murahdin ja Louis vilkuili ympärilleen. Pian hänen pokkansa kuitenkin petti ja Louis remahti raikuvaan nauruun. Tökkäsin Louisia kylkeen ja lähdin hakemaan esiliinaa. Louis seurasi nauraen perässä ja pikkuhiljaa hänen naurunsa hiljeni ja lopulta se kuulosti aasin honkotukselta. ''Kuulostat ihan aasilta,''virnistin ja Louis mulkaisi minua.
''Ha ha. Huomaatko kuinka nauran?''Louis irvaili. Nyökkäsin. ''Juu u, aika selvästi. Eikö ollukkin hauska juttu?''totesin tutkiessani paikkoja. Louis hymähti, mutta ymmärsi olla viimein hiljaa.
***
Työpäiväni alkoi olla lopuillaan, kun kellon viisarit lähestyivät kolmea. Olin jo riisumassa esiliinaani, kun Louis tuli ilmoittamaan minulle uudesta asiakkaasta. ''Viittisitkö sä käydä tarjoilemassa, mulla olis vielä muutama pöytä pyyhittävänä? Voin heittää sut sit kotiin jos haluat,''Louis pyysi irvistäen. Vastasin myöntävästi. Tuon tarjouksen otin vastaan ilomielin, sillä kävely kylmässä ei houkuttanut ollenkaan, huolimatta lyhyestä matkasta. Siispä kiiruhdin takaisin saliin asiakkaiden luo. Otin neutraalin asiakaspalveluhymyn ja suuntasin kassalle.
''Päivää, mitä saisi olla?''kysyin ystävällisesti. Keski-ikäinen pariskunta näytti hieman eksyneeltä, ja huomasin heidän huojentuvan suuresti jonkun tullessa paikalle. Heidän miettiessään vastausta ehdin tutkia hieman tarkemmin heidän kasvojaan. Naisella oli ohuet ruskeat hiukset, toinen silmä oli poissa ja toinen toinen, kirkkaan sininen silmä tarkasteli liitutaulua takanani. Muutenkin puolet hänen kasvoistaan näyttivät palaneilta. Mies taas, hän näytti kokonaan palaneelta ja toinen käsi puuttui. Heillä oli ryysyiset, kuluneet vaatteet. Minun kävi sääliksi heitä, vaikka mistä sitä tietää, oliko säälini turhaa. Ja jotenkin he vaikuttivat tutuilta, aivan liian tutuilta. En kuitenkaan saanut mieleeni miten.
''Otan lasin jäävettä,''nainen kähisi ja yritti hymyillä, mutta onnistui saamaan vain toisen puolen hymyyn. ''Mieheni ottaa myös.''
Nyökkäsin hymyillen ja kirjasin hinnat kassakoneelle. ''Se tekee yhteensä 2 puntaa,''sanoin ja nainen rupesi kaivelemaan lompakkoaan. ''Saanko muuten kysyä, oletteko turisteja?''
Mies nyökkäsi hitaasti. ''Kyllä. Tulimme tapaamaan tytärtämme. Jos vain löydämme hänet, koska emme ole edes varmoja missä hän asuu,''nainen kuiski ja ojensi setelin vapisevin käsin. Katsoin ihmetellen heitä.
''Mutta.. Miten ette tiedä missä hän asuu?''
''Hän vain lähti muutama vuosi sitten ilmoittamatta mitään,''nainen kertoi ja yskäisi sydäntäriipaisevasti.
Hymyilin surulisena. ''Voi, olen pahoillani.''
''Allu, älä jää rupattelemaan, meidän pitää mennä,''Louis tuli ilmoittamaan keskeyttäen pienen keskustelumme. Naisen silmät suurenivat hänen kuullessaan nimeni. Virnistin kiitollisena Louisille, nimittäin työaikamme oli päättynyt jo aikaa sitten.
''O-onko nimesi Alicia?''nainen hengähti. Näytin peukkua samalla kun Louis kiskoi minua takahuoneeseen. ''Nähdään taas, kiitos käynnistä! Toivottavasti löydätte tyttärenne!''hihkaisin vielä, ennenkö ovi jysähti kiinni takanamme. Hihitin hermostuneena ja Louis katseli minua kummastuneena.
''Mikä sulle tuli?''
''Noi.. Ne oli aika karmivia,''hihittelin ja näpräsin hiuksani. Teen niin aina ollessani sekaisin.
''Joo, mutta sun asiakkaita, muista se,''Louis sanoi, mutta naurahti sitten. ''Ymmärrän sua kyllä.''
''Alicia,''yhtäkkiä kuului karmiva huudahdus ja takahuoneen ovi aukesi saranat natisten. Ryppyinen käsi työntyi sisälle. Kiljaisin kauhuissani ja Louis nykäisi minut mukaansa. ''Äkkiä Allu, mun auto on täällä!''hän huudahti hätääntyneenä. Juoksimme kovempaa, kuin olin koskaan ennen juossut. Heti autolle tultuamme ryntäsimme sisään ja läimäisimme ovet kiinni. Louis laittoi auton päälle ja moottori ärjähtäen lähdimme liikkeelle. Ehdin vielä nähdä sen saman ryppyisen käden tulevan ulos takaovesta, ja selkäpiitä karmaisevan äänen, kun nimeäni huudettiin kimeästi.
***
''Huh, olipahan kokemus,''Louis naurahti hiljaa hänen pysäköidessään taloni eteen. ''Äläpä. Mistä se ties mun nimen?''mietin ja kylmät väreet menivät selässäni vain ajatellesanikaan pariskuntaa. Louis silitti kättäni hellästi. ''Älä huoli, suojelen sua niiltä, jos ne uudestaan ilmestyy. Soita vaan jos näät ne uudestaan ja mä ampaisen paikalle salamana.'' Halasin Louisia kiitollisena ja painoin suukon tämän poskelle.
''Kiitos ihana. Mitä mä tekisinkään ilman sua,''hymähdin ja Louis virnisti. ''Et mitään,''hän totesi tyynenä. ''Oot urpo,''kikatin ja nousin autosta. ''Noh, moikka.'' Louis vilkutti ja lähti renkaat vinkuen eteenpäin. Naureskelin vielä mennessäni avaamaan ovea. Minulla ja Louisilla oli ihan omat vitsimme, ja kaikki vieraat pitäisivät meitä hulluina, jos kuulisivat juttujamme.
''Moi rakas,''kuului heti avatessani oven. ''Moikka,''hihkaisin takaisin ja Niall tuli luokseni sulkien minut karhunhalaukseen.
''Oli ikävä,''hän kuiskasi korvaani.
''Niin mullakin,''mumisin ja hymyilin leveästi. ''Laitappa muuten takki päälles, me lähetään nyt keilaamaan ja Nandosiin!''
Niall katsoi kulmat koholla minuun. ''Mitä, miks?''hän kysyi.
''Sama syy kuin aamulla. Ja enkö mä saa sua hemmotella ilman syytä?''ärähdin.
Niall puki nopeasti takkinsa ja otti minut käsikynkkään. ''No saat saat, mä vain kysyin. Ei tarvi heti vetää hernettä nenään,''Niall tuhahti ja hiljeni. Huokaisin syvään. Taas tämä meni tähän. En halunnut taas riidellä jostain turhasta.
***
Kävelimme Niallin kanssa kohti kotia. Huonosta alusta huolimatta ilta oli ollut menestys. Olimme ehkä hiukan huppelissa, ja sen pystyi kuulemaan jutuistamme. Saatoimme revetä nauruun kun toinen sanoi sammakko. Vastaantulevat ihmiset eivät sen kummemmin kiinnittäneet huomiota, sillä humalaiset ihmiset eivät olleet mikään uusi juttu täällä.
Heiluimme pitkin katua naureskellen ja oli vähällä ettemme kävelleet ohi taloni. Juuri kun olimme menossa sisälle, kuulin sen asian, mitä vähiten halusin nyt kuulla. ''Aliciaaaaaaaaa Aliciaaaaaa,''se sama vanha nainen kirkui 10 metrin päässä minusta ja Niallista. Hänen ryppyiset kätensä kauhoivat avuttomana ilmaa, ihan kuin hän olisi sillä yrittänyt päästä eteenpäin. Kiskaisin Niallin nopeasti sisälle ja pamautin oven kiinni. Vaikka olimme humalassa, se ei ollut heikentänyt reagointikykyäni, onneksi. Laitoin turvaketjun kiinni ja menin ovesta kauimmaksi olevaan huoneeseen, eli makuuhuoneeseen. Niall seurasi minua hämmentyneenä.
''Mitä just tapahtu? Kuka toi oli?''hän kyseli hätääntyneenä ja siveli kasvojani tarkistaakseen minut mahdollisten ruhjeiden varalta.
''En mä tiedä, joku hullu. Se vainos jo mua töissä,''selitin hiljaa. ''Mutta mä oon kunnossa, älä huoli.''Hymyilin Niallille ja halasin tätä. Todellisuudessa olin kaikkea muuta kuin kunnossa. Kuka ihme tuo nainen oli? Ja mitä hän halusi minusta? Yhden asian tiesin. Tuo ääni tulisi pelottelemaan minua seuraavat yöt painajaisissani enkä pääsisi sitä pakoon.
Toivottavasti kuitenkin pidätte, kommentoikaas sitten :3 Ajattelin, että omistan seuraavan luvun parhaimman kommentin laittajalle! Ja jos saatte paljon kommentteja, lupaan tehdä extra pitkä luvun seuraavalla kerralla! :) Ei muuta kuin kommentoimaan siis ;)
Vaikkakin, ei siinä mitään jos ei tuu kommentoimaan. Oon viimeaikoina huomannu, että tietenki kommentit aina piristää päivää, mutta pärjään ilmankin. Sen takiahan mä tätä kirjotan että tykkään kirjottaa, ja kirjotan omaksi iloksi ja itelleni ja vaikka en olekkaan hyvä niin voivoi :D Tietenkin kirjotan tätä myös siksi, että jos joku sattuiskin tykkäämään tästä niin on kiva että sitten voi lukea tätä :)
Mulla ei oo tällä kertaa muuta sanottavaa :0 Oon hämmentyny.. :D
Eli siis ei muuta kuin
Enjoy
Herätyskelloni soi kuudelta. Vedin tyynyni pääni alta ja heitin sen sinne, missä luulen kellon olevan. Kuului kolahdus jonkun kovan osuessa maahan, joten arvelin tähtäykseni osuneen oikeaan osoitteeseen. Hiljaa vaikeroiden jätin lämpimän sängyn ja lampsin keittiöön. Naksautin kahvinkeittimen päälle ja puoliunessa jäin nojailemaan pöytää vasten.
Lämpömittari näytti vain viittä astetta. Ulkona ei näkynyt vielä ketään, vaikka tavallisesti kadut oliva täynnä ihmisiä. En tosin ihmettele sitä, sillä yleensä olen itsekin vielä syvässä unessa tähän aikaan. Vaan ei voi mitään, tänään oli ensimmäinen työpäivä. Se lisäksi, ennen töihin lähtöä aioin kokata Niallille herkkuaamiaisen korvaukseksi siitä kun olin ollut pois niin paljon. Illalla työvuoron jälkeen aioin vielä viedä hänet vielä Nandosiin syömään.
Kahvinkeittimen naksahtaessa huokaisin onnellisena. Päivä ei lähtisi käyntin ilman kupposellista mustaa kahvia. Hörppiessäni kuumaa kahvia aloin kaivamaan paistinpannua ja kattilaa kaapista. Niall saisi herätä pekonin ja paistetun kanamunien tuoksuun.
Hetken päästä pekonin tuoksu levisi taloon ja itsekin nuuhkin sitä vesi kielellä. Pekonit paistuivat hyräilyni tahtiin ja pian aloitin kanamunien paiston.
''Oih, haistanko mä oikein? Tuoksuuko täällä pekoni?''Niall kysyi unisena ja tuli halaamaan minua takaa päin painaen leukansa olkapääni päälle.
''No miltäs näyttää,''naurahdin.
''Herranjumala, nythän on vielä järjettömän aikasta. Miksi sä tähän aikaan oot kokkaamassa?''Niall henkäisi vilkaistessaan kelloa.
Hymähdin. Tämän piti olla yllätys, mutta minkäs teet. ''Kokkaan meille aamiasta. Mun työt alkaa klo 10 ja haluan viettää sun kanssa aikaa sitä ennen. Korvaukseksi siitä, että oon ollu niin paljon pois,''vastasin hymyillen.
Niall siveli huulillaan korvalehteäni ja kuljetti ne hitaasti poskelleni, johon hän painoi märän pusun. ''Hyi Niall,''tirskahdin ja pyyhin poskeani hihalla. Yhdellä kädellä kanamunan paistaminen oli hieman vaikeaa..
''Oot maailman paras vaimo,''Niall kuiskasi ja rutisti minut itseään vasten. Laitoin lastan sivuun ja käänsin hellan pois päältä. Käännyin ympäri, niin että kasvoni olivat sentin päästä Niallin. ''Ja sä maailman paras mies,''mumisin tuijottaen Niallin täyteläitä, pehmeitä huulia. Halusin suudella niitä tällä hetkellä enemmän kuin koskaan.
''Rakas, mitä sä ajattelet?''Niall kysyi hennosti virnistäen. Purin ujosti alahuultani ja puna nousi poskileni. ''Sun huulias. Ja kuinka haluan suudella sua.''
''Miksi sä et sitten tee niin?''
''Teenkin,''sutkautin ja kuroin sen lyhyen sentin kiinni, kunnes huulemme viimein koskettivat. Odotin ilotulitusten räjähtelyä, mutta surukseni tunsin vain pientä kipinöintiä. Yritin silti Niallin vuoksi nauttia. Niallin kädet kulkivat hiuksistani hiljalleen selkää pitkin vyötärölle ja siitä takapuolelle. Tunsin Niallin hymyilevän huuliani vasten. Irrottauduin Niallista nauraen. ''Senkin pervo,''kikatin naama punaisena. Niall virnisti viattoman näköisenä ja suikkasi suukon, ennenkö meni kaapille ottamaan lautasia ja muuta astiastoa. Myhäilin itsekseni. Tälläistä elämää rakastin Niallin kanssa. Kunpa se vain olisikin sitä, eikä sitä ainaista riitelyä.
***
'' Moikka, mä lähen töihin! Tuun sit iltapäivällä,''huikkasin iloisena astuessani ulos. Niall tuli nopeasti antamaan lähtöhalin, ennenkö palasi sisälle. Lämpötila tuntui huomattavasti kylmemmältä kuin lämpömittarin näyttämä viisi astetta. Hyinen tuuli sai ilman tuntumaan siltä, kuin pakkasasteita olisi ainakin 10, vaikka todellisuudessa tänään oli tavallista lämpimämpi päivä, jos tuuli ei puhaltaisi.
Onneksi Café Ciao sijaitsi niin lähellä, että olin hetkessä perillä ja pääsin sisälle lämpimään. Hytisten kylmästä riisuin takkini ja menin hymyillen Louisin luo, joka odotti minua jo tiskillä.
''Sun huulet on ihan siniset. Onko vähän kylmä tai jotain?''Louis naurahti ennenkö olin kissaa ehtinyt sanoa.
''Ömm joo ehkä vähän,''sanoin hampaat kalisten. Louis virnisti ja sulki minut lämpimään halaukseen.
''Auttoko?''
Hymyilin leveästi. ''Joo, kiitos.''
''Eipä mi-''Louis hihkaisi, kun tumma ja käskevä ääni keskeytti hänet.
''Tomlinson ja Smith, töitä työajalla kiitos,''BB oli ilmestynyt huoneeseen antamaan määräyksiä. ''Tomlinson, neuvo Smithiä tämä ensimmäinen päivä, saat hieman bonusta.''
Louis nyökkäsi topakkana. ''Käskystä sir,''hän huudahti. En voinut olla tirskahtamatta Louisille. Se oli kuitenkin virhe. Sain tuiman ja paljonpuhuvan katseen BB:ltä. ''Smith, älä ala kokeilemaan rajojas,''hän jyrähti niin, että ne muutamat asiakkaat, jotka baarissa oli, sävähtivät. Häpeissäni laskin pääni ja mumisin anteeksipyynnön. BB lähti sanomatta enää mitään ja hengähdimme Louisin kanssa syvään.
''Hyvin alko tääkin pesti,''tokaisin hiljaa. Louis yritti olla hyvin vakava ja virallinen, mutta nykivä silmäkulma ja naurunrypyt paljastivat hänet. ''Louis,''murahdin ja Louis vilkuili ympärilleen. Pian hänen pokkansa kuitenkin petti ja Louis remahti raikuvaan nauruun. Tökkäsin Louisia kylkeen ja lähdin hakemaan esiliinaa. Louis seurasi nauraen perässä ja pikkuhiljaa hänen naurunsa hiljeni ja lopulta se kuulosti aasin honkotukselta. ''Kuulostat ihan aasilta,''virnistin ja Louis mulkaisi minua.
''Ha ha. Huomaatko kuinka nauran?''Louis irvaili. Nyökkäsin. ''Juu u, aika selvästi. Eikö ollukkin hauska juttu?''totesin tutkiessani paikkoja. Louis hymähti, mutta ymmärsi olla viimein hiljaa.
***
Työpäiväni alkoi olla lopuillaan, kun kellon viisarit lähestyivät kolmea. Olin jo riisumassa esiliinaani, kun Louis tuli ilmoittamaan minulle uudesta asiakkaasta. ''Viittisitkö sä käydä tarjoilemassa, mulla olis vielä muutama pöytä pyyhittävänä? Voin heittää sut sit kotiin jos haluat,''Louis pyysi irvistäen. Vastasin myöntävästi. Tuon tarjouksen otin vastaan ilomielin, sillä kävely kylmässä ei houkuttanut ollenkaan, huolimatta lyhyestä matkasta. Siispä kiiruhdin takaisin saliin asiakkaiden luo. Otin neutraalin asiakaspalveluhymyn ja suuntasin kassalle.
''Päivää, mitä saisi olla?''kysyin ystävällisesti. Keski-ikäinen pariskunta näytti hieman eksyneeltä, ja huomasin heidän huojentuvan suuresti jonkun tullessa paikalle. Heidän miettiessään vastausta ehdin tutkia hieman tarkemmin heidän kasvojaan. Naisella oli ohuet ruskeat hiukset, toinen silmä oli poissa ja toinen toinen, kirkkaan sininen silmä tarkasteli liitutaulua takanani. Muutenkin puolet hänen kasvoistaan näyttivät palaneilta. Mies taas, hän näytti kokonaan palaneelta ja toinen käsi puuttui. Heillä oli ryysyiset, kuluneet vaatteet. Minun kävi sääliksi heitä, vaikka mistä sitä tietää, oliko säälini turhaa. Ja jotenkin he vaikuttivat tutuilta, aivan liian tutuilta. En kuitenkaan saanut mieleeni miten.
''Otan lasin jäävettä,''nainen kähisi ja yritti hymyillä, mutta onnistui saamaan vain toisen puolen hymyyn. ''Mieheni ottaa myös.''
Nyökkäsin hymyillen ja kirjasin hinnat kassakoneelle. ''Se tekee yhteensä 2 puntaa,''sanoin ja nainen rupesi kaivelemaan lompakkoaan. ''Saanko muuten kysyä, oletteko turisteja?''
Mies nyökkäsi hitaasti. ''Kyllä. Tulimme tapaamaan tytärtämme. Jos vain löydämme hänet, koska emme ole edes varmoja missä hän asuu,''nainen kuiski ja ojensi setelin vapisevin käsin. Katsoin ihmetellen heitä.
''Mutta.. Miten ette tiedä missä hän asuu?''
''Hän vain lähti muutama vuosi sitten ilmoittamatta mitään,''nainen kertoi ja yskäisi sydäntäriipaisevasti.
Hymyilin surulisena. ''Voi, olen pahoillani.''
''Allu, älä jää rupattelemaan, meidän pitää mennä,''Louis tuli ilmoittamaan keskeyttäen pienen keskustelumme. Naisen silmät suurenivat hänen kuullessaan nimeni. Virnistin kiitollisena Louisille, nimittäin työaikamme oli päättynyt jo aikaa sitten.
''O-onko nimesi Alicia?''nainen hengähti. Näytin peukkua samalla kun Louis kiskoi minua takahuoneeseen. ''Nähdään taas, kiitos käynnistä! Toivottavasti löydätte tyttärenne!''hihkaisin vielä, ennenkö ovi jysähti kiinni takanamme. Hihitin hermostuneena ja Louis katseli minua kummastuneena.
''Mikä sulle tuli?''
''Noi.. Ne oli aika karmivia,''hihittelin ja näpräsin hiuksani. Teen niin aina ollessani sekaisin.
''Joo, mutta sun asiakkaita, muista se,''Louis sanoi, mutta naurahti sitten. ''Ymmärrän sua kyllä.''
''Alicia,''yhtäkkiä kuului karmiva huudahdus ja takahuoneen ovi aukesi saranat natisten. Ryppyinen käsi työntyi sisälle. Kiljaisin kauhuissani ja Louis nykäisi minut mukaansa. ''Äkkiä Allu, mun auto on täällä!''hän huudahti hätääntyneenä. Juoksimme kovempaa, kuin olin koskaan ennen juossut. Heti autolle tultuamme ryntäsimme sisään ja läimäisimme ovet kiinni. Louis laittoi auton päälle ja moottori ärjähtäen lähdimme liikkeelle. Ehdin vielä nähdä sen saman ryppyisen käden tulevan ulos takaovesta, ja selkäpiitä karmaisevan äänen, kun nimeäni huudettiin kimeästi.
***
''Huh, olipahan kokemus,''Louis naurahti hiljaa hänen pysäköidessään taloni eteen. ''Äläpä. Mistä se ties mun nimen?''mietin ja kylmät väreet menivät selässäni vain ajatellesanikaan pariskuntaa. Louis silitti kättäni hellästi. ''Älä huoli, suojelen sua niiltä, jos ne uudestaan ilmestyy. Soita vaan jos näät ne uudestaan ja mä ampaisen paikalle salamana.'' Halasin Louisia kiitollisena ja painoin suukon tämän poskelle.
''Kiitos ihana. Mitä mä tekisinkään ilman sua,''hymähdin ja Louis virnisti. ''Et mitään,''hän totesi tyynenä. ''Oot urpo,''kikatin ja nousin autosta. ''Noh, moikka.'' Louis vilkutti ja lähti renkaat vinkuen eteenpäin. Naureskelin vielä mennessäni avaamaan ovea. Minulla ja Louisilla oli ihan omat vitsimme, ja kaikki vieraat pitäisivät meitä hulluina, jos kuulisivat juttujamme.
''Moi rakas,''kuului heti avatessani oven. ''Moikka,''hihkaisin takaisin ja Niall tuli luokseni sulkien minut karhunhalaukseen.
''Oli ikävä,''hän kuiskasi korvaani.
''Niin mullakin,''mumisin ja hymyilin leveästi. ''Laitappa muuten takki päälles, me lähetään nyt keilaamaan ja Nandosiin!''
Niall katsoi kulmat koholla minuun. ''Mitä, miks?''hän kysyi.
''Sama syy kuin aamulla. Ja enkö mä saa sua hemmotella ilman syytä?''ärähdin.
Niall puki nopeasti takkinsa ja otti minut käsikynkkään. ''No saat saat, mä vain kysyin. Ei tarvi heti vetää hernettä nenään,''Niall tuhahti ja hiljeni. Huokaisin syvään. Taas tämä meni tähän. En halunnut taas riidellä jostain turhasta.
***
Kävelimme Niallin kanssa kohti kotia. Huonosta alusta huolimatta ilta oli ollut menestys. Olimme ehkä hiukan huppelissa, ja sen pystyi kuulemaan jutuistamme. Saatoimme revetä nauruun kun toinen sanoi sammakko. Vastaantulevat ihmiset eivät sen kummemmin kiinnittäneet huomiota, sillä humalaiset ihmiset eivät olleet mikään uusi juttu täällä.
Heiluimme pitkin katua naureskellen ja oli vähällä ettemme kävelleet ohi taloni. Juuri kun olimme menossa sisälle, kuulin sen asian, mitä vähiten halusin nyt kuulla. ''Aliciaaaaaaaaa Aliciaaaaaa,''se sama vanha nainen kirkui 10 metrin päässä minusta ja Niallista. Hänen ryppyiset kätensä kauhoivat avuttomana ilmaa, ihan kuin hän olisi sillä yrittänyt päästä eteenpäin. Kiskaisin Niallin nopeasti sisälle ja pamautin oven kiinni. Vaikka olimme humalassa, se ei ollut heikentänyt reagointikykyäni, onneksi. Laitoin turvaketjun kiinni ja menin ovesta kauimmaksi olevaan huoneeseen, eli makuuhuoneeseen. Niall seurasi minua hämmentyneenä.
''Mitä just tapahtu? Kuka toi oli?''hän kyseli hätääntyneenä ja siveli kasvojani tarkistaakseen minut mahdollisten ruhjeiden varalta.
''En mä tiedä, joku hullu. Se vainos jo mua töissä,''selitin hiljaa. ''Mutta mä oon kunnossa, älä huoli.''Hymyilin Niallille ja halasin tätä. Todellisuudessa olin kaikkea muuta kuin kunnossa. Kuka ihme tuo nainen oli? Ja mitä hän halusi minusta? Yhden asian tiesin. Tuo ääni tulisi pelottelemaan minua seuraavat yöt painajaisissani enkä pääsisi sitä pakoon.
lauantai 29. elokuuta 2015
Twinkling Eyes - Part 14
Heissun! Taas on vähän kestänyt :/ Mulla on ollu jotenkin tosi kiireistä. Mutta sainpahan kirjotettua viimeinki :) Kamala kun luulin että tulis pitkä ja tää onki tosi lyhyt.. Anteeks! Kommentoikaas taas mitä pidätte, se kohottaa aina mieltä ja tiiän etten kirjota vaan itelleni.
HYVÄÄ SYNTTÄRIÄ LIAM♥ Aatelkaa se on jo 22 :o
Ja yli 7000 katselukertaa, ihan huippua, kiitos! Ootte parhaita♥
Enjoy
Kello soi sen merkiksi, että olisi herättävä uuteen päivään. Haukotellen kurottelin pöydälle ja pamautin herätyskellon hiljaiseksi. Hiljainen tuhina kuului vierestäni ja painoin pienen pusun Niallin poskelle. Niall önisi tyytyväisenä ja käänsi kylkeä. Vaivalloisesti nousin ylös sängystä. Lämmin peitto oli vaikea jättää, sen tiesivät kaikki. Mutta ei auttanut. Olin saanut vihdoin aikaiseksi haettua työpaikkaa, itseasiassa Central Perkistä. Sinne kaivattiin uutta tarjoilijaa, ja nyt tänään pitäisi mennä haastateluun.
Olin valmis nopeasti, ja nappasin omenan hedelmäkorista, ennenkö lähdin ulos. Kello oli jo lähelle kymmentä, ja silti tuntui kuin pakkasta olisi ollut vähintään 20 astetta. Lunta voisi tulla minä päivänä tahansa. Kadunvarsissa olevien autojen ikkunat olivat jäässä ja jotkut myöhäiset työnlähtijät raaputtivat hiki otsassa jäätä pois. Näinä hetkinä olin onnellinen, ettei minulla ollut autoa huolehdittavana. Meinasin vähän väliä liukastua, sillä kävelytietä ei oltu vielä hiekoitettu, ja jää oikein kiilteli tienpinnassa. Sileäpohjaiset Uggini eivät olleet parhaimmat mahdolliset tälle säälle.
Onneksi Central Perk ilmestyi nopeasti kulman takaa ja pääsin sisälle lämpöiseen. Riisuin piponi, huivini ja lapaseni ja työnsin ne takin hihaan jättäen koko höskän roikkumaan naulakkoon. Ehdin hetken ihmetellä minne mennä, kun Louis ilmestyi iloisena takahuoneesta.
''Allu moi!''hän hihkaisi ja tuli halaaamaan.
''Moi Tommo,''vastasin. ''Tiiätkö kuka mua haastattelee?''
Louis virnisti ja nyökkäsi. ''Joo, tiiän. Mä.''
Aukaisin suuni hämmästyneenä. ''Oikeesti? Ihan huippua!''nauroin.
''Tänne päin, neiti,''Louis ohjasi kohteliaana.
Seurasin Louisia hymyillen takahuoneeseen, johonkin huoneeseen. Louis painoi oven kiinni. Istuimme vastakkain ja Louis yritti näyttää kovin vakavalta ja viralliselta, joka ei ihan onnistunut. Hän virnisteli vähän väliä eikä meinannut saada sanaa suustaan.
''Eikös sun pitäis haastatella mua?''lopulta kysyin.
''Tota.. Joo. Öömm.. Nukuitko hyvin?''
Naurahdin. ''Joo nukuin. Entä sä?''kysyin esittäen vakavaa. ''Kaunis sää muuten.''
Louis vilkaisi ulos. Taivas oli tasaisen harmaa ja puut olivat paljaita. ''Joo tosi kaunis onkin,''Louis hymähti.
Yhtäkkiä joku koputti oveen ja hätkähtäen käännyimme katsomaan sisääntulijaa. Tulija oli paikan pomo, tummahiuksinen komistus, jonka nimeä ei kukaan tiennyt. Kaikki kutsuivat häntä BB:ksi, sillä huhujen mukaan hän oli Bradfordista. Mies vaikutti päättäväiseltä ja kukaan ei koskaan uskaltanut uhmata häntä, sillä hänen hyvin treenattuja käsivarsiaan peittivät lukuisat tatuoinnit. Silmät olivat kylmääkin kylmemmät. Silti hänessä saattoi nähdä pehmeänkin puolen. Tosin hyvin hyvin harvoin ja harvat. BB katsoi Louisia ja minua tummilla silmillään. Tunsin käpertyväni pienemmäksi.
''Mitä te täällä teette?''hän jyrähti.
Säpsähdimme kumpikin. Hetken hiljaisuuden jälkeen Louis uskaltautui vastaamaan. ''Me.. Mä olen haastattelemassa Allua. Siihen tarjoilijan paikkaan,''hän sanoi.
BB nyökkäsi. ''Selvä. Jatkakaa. Ilmoita tuloksista heti minulle,''hän tokaisi ja poistui huoneesta.
Louis hengähti syvään. ''Niin siis, mihin me jäätiinkään? Niin joo, miksi haluaisit tänne töihin?''Louis kysyi ja nyökäytti päätään oven suuntaan. BBn varjo näkyi oven takaa ja hymyilin merkiksi, että ymmärsin.
''Niin, no olen käynyt täällä usein ja tämä vaikuttaa mukavalta työympäristöltä. Kaikki työntekijät jotka olen tavannut, vaikuttavat mukavilta,''selitin.
Louis nyökkäili tyytyväisenä. ''Kuulostaa hyvältä. Keskustelen asiasta pomon kanssa, mutta luulen, että paikka on sinun,''Louis totesi.
Virnistys levisi naamalleni. ''Ihan oikeestikko?''
''Joo, oikeesti! Tervetuloa mun työkaveriksi.''
''Apua, mulla on työpaikka! Mä meen heti kertomaan Niallille!''hihkuin.
''Entäs Liam?''Louis kysyi vinoillen.
Hymähdin. ''Ääh, onko pakko? Me ollaan vaan kavereita, oon Niallin vaimo,''mumisin.
''Ai, saanko mäkin sitten pusun? Jos kaverit tekee niin?''
''Hei, me ollaan käyty vasta kerta treffeillä. Enkä mä edes tiedä pidänkö enää siitä,''kiertelin.
''Niin niin. Etkö muka oikeesti heti tossa ulkopuolella soita sille ja kerro ilouutiset? Ja kun oot käyny Niallin luona lähet heti Liamin luo? Etkö vaan?''
''En mä.. No okei, noin mä olin aatellu tehä,''myönsin punaisena.
''Oot säkin hyvä vaimo,''Louis naurahti.
Olin mottaavinaan häntä. ''Ei tarvi muistuttaa,''tokaisin.
*****
Mutta, heti kun olin lähtenyt, soitin sinulle, niin kuin Louis oli ennustanut. Kirosin mielessäni sen miehen, mutta en vain voinut olla ilmoitamatta sinulle. Olit tietenkin järjettömän innoisasi ja onnellinen puolestani. Kutsuit minut luoksesi juhlimaan, mutta minun oli pakko kieltäytyä. En voisi olla koko ajan pois Niallin luota. Pettyneenä sanoit ymmärtäväsi täysin. Sydämeeni sattui kuulla surullinen äänesi, mutta oli pakko tuottaa pettymys. En voisi tuottaa Niallille pettymystä. Jos häntä edes enää kiinnosti missä olin.
''Moi rakas,''huikkasin saapuessani kotiin.
''Moikka,''Niall huikkasi takaisin. Ääni kuului tulevan olohuoneesta. Ja aivan, siellä Niall löhösi sohvalla katsomassa televisiota. Keittiön pöydät olivat täynnä likaisia astioita, roskikset pursusivat ja tiskikonekkin oli täynnä. Huokaisin. Näköjään Niall halusi ottaa rennosti, tai sitten hän ajatteli, että koska tämä oli asuntoni, ei siivous kuuluisi hänelle millään lailla.
''Mitäs katot?''yritin virittää keskustelua.
''En tiiä.''
Purin hampaitani yhteen. Tälläinen päivä tänään siis. Kovaäänisesti rupesin tyhjentämään tiskikonetta. Vilkuilin kiinnittikö Niall mitään huomiota. Mutta ei, hänen katseensa pysyi tiiviisti televisiossa. Suutuksissani pudotin vahingossa lasin lattialle ja se räsähti iloisesti pirstaleiksi. Litania kirosanoja pääsi suustani ja teki mieli polkea jalkaa lattiaan ja hajottaa kaikki paikat. Kiskaisin kaapin oven auki ja vähällä oli ettei sekin lähtenyt saranoiltaan. Siivoustarvikkeet lojuivat siellä pölyisinä ja kiskoin imurin perältä.
''Mitä ihmettä sä siellä riehut?''Niallkin lopulta huusi vihaisena. ''Yritän kattoa telkkaa perkele!''
Kuulin kuinka telkkarin ääntä laitettiin reilusti kovemmalle. Hitaasti hengittäen laskin sataan etten räjähtäisi. Tyynenä käynnistin imurin ja aloin imuroimaan lasinsiruja. Kului muutama minuutti, ennenkö Niall tömisteli keittiöön naama vihaisena. Sammutin imurin ja katsoin jäätävin silmin suoraan Niallia silmiin.
''Niin?''kysyin kylmästi.
''Tiedäthän että mä yritän katsoa televisiota?''
''Kyllä tiedän. Naapuritkin varmaan tietää,''totesin.
''Miksi sä et sitten ole hiljaa?''
Naurahdin epäuskoisena. Naps vain ja pinnani katkesi. ''Ootko ihan tosissasi? Mun keittiö on kuin mikäkin paskaläjä, ja hajotin lasin jonka siruja nyt imuroin. Mun siis pitäisi sietää sotkuista keittiötä ja sen lisäksi saada lasinsiru jalkaan vaan sen takia että haluut katsoa telkkaa? Okei sit. Nähdään taas joskus,''huusin kyynelten valuessa virtanaan poskillani. Niall hiljeni ja jäi katsomaan vaivautuneena varpaitansa. Onneksi sentään hän ei ruvennut huutamaan takaisin. Ryntäsin makuuhuoneeseen, pakkaamaan treenikamat ja sieltä eteiseen laittamaan vaatteita, kun Niall käveli luokseni estäen lähtöni.
''Allu älä mee, selvitetään tää,''Niall pyysi hiljaa.
''Miksi ihmeessä sä haluisit? Kohtahan me taas riidellään. Mutta miten vaan, selvitetään sitten,''tokaisin nyyhkytysten lomasta.
''Mä.. Mä en tiedä mitä meille on käynyt. Me riidellään jatkuvasti nykyään. Enkä halua sitä, koska rakastan sua. Anna anteeks että olin niin idiootti,''Niall sanoi ja huomasin muutaman kyyneleen tippuvan hänen silmänurkistaan.
''Voi rakas, saat sä anteeksi,''kuiskasin ja halasin Niallia. Painoin pääni hänen rintakehällensä. ''En mäkään halua riidellä.''
Nial painoi suukon hiuksilleni. ''Ei riidellä enää koskaan jooko?''
''Ei,''sanoin hymyillen ja irtauduin Niallista. Hän pyyhki hellästi kyyneleet poskiltani ja suuteli. ''Sun paita on nyt ihan märkä,''mumisin.
''Niall vain virnisti. ''Ei se haittaa yhtään mitään.''
Naurahdin kepeästi, mutta vakavoiduin sitten. ''Niall, mä haluisin silti kyllä käydä tuulettumassa. Aattelin käydä salilla tai juoksemassa. Jotain,''sanoin ja näin Niallin ikäänkuin lysähtyvän kasaan, niin henkisesti kuin fyysisestikkin. ''Oon pahoillani.''
''Okei. Pidä hauskaa,''Niall sanoi ja lähti pois luotani.
Hieman haikein mielin lähdin, koska näki, että Nialliin sattui. Mutta minun oli pakko päästä treenaamaan. Oikeasti. Oven kolahtaessa kiinni tajusin jättääneeni treenikamat sisälle. Onneksi olin ottanut edes avaimeni mukaan ja pääsin sisälle koputtamatta. Nappasin kassin käteeni ja poistuin vähin äänin.
Päätin olla reipas ja kävellä bussin sijaan. Tulisipahan hyvä alkuverryttely. Matkalla puhelimeni soi ja kaivoin sen taskustani, melkein pudottaen sen. Lopulta sain hanskan pois kädestä ja vastattua puheluun. Se olit sinä.
''Moi Liam,''hihkaisin puhelimeen.
''Heipähei, mitäs teet?''kysyit heti.
''Mitäs tässä, salille kävelemässä.''
''Saanko liittyä seuraan? Voisin ottaa sut kyytiin?''ehdotit iloisesti.
''Mikäs siinä, kiva jos tuut,''vastasin ja hymyilin, vaikket hymyäni nähnytkään.
''Missä oot nyt?''
''Tässä ihan mun kodin lähellä vielä,''kerroin ja ilmoitit tulevasi 5 minuutin sisällä.
*****
''Eikös sun pitänyt olla Niallin kanssa?''kysyit ihmetellen ja nopeutit juoksumattosi vauhtia.
''Piti. Mutta ei jooko puhuta siitä,''pyysin. Hyppäsin pois juoksumatolta ja aloin nostella painoja.
''Okei, ei sit,''vastasit ja liityit seuraani painonnostoon.
''Mitä sä Sophialle sanoit?''utelin ja meinasin pudottaa painon varpailleni kun jäin epähuomiossa tuijottamaan sinua nostamassa painoa. Se henkisen kuolan määrä.
''Se on taas jossain viettämässä iltaa kaveriensa kanssa,''kerroit ja keskittyneenä nostit painoja vuorokäsin.
''Eikö sua haittaa se ollenkaan? Miksi sä oot muuten mun kanssa etkä Sophian?''
''Mikäs kyselypäivä sulla on?''naurahdit. ''Ja mä en sit saanu kysyä mitään.''
''No sä voit kysellä sit myöhemmin.''
''Ei se mua oikeestaan haittaa. Ja en mä tiedä, ollaan oltu niin kauan yhdessä etten osaa ajatella elämää ilman sitä. Talokin lähtis,''selittelit ja laskit painot maahan.
''Miksi ihmeessä sä sitten haluat mennä treffeille mun kanssa jos et halua jättää Sophiaa? Älä luulekkaan, että kestän sitä että seilaat mun ja Sophian välillä. Vaikka kyllä mä sua ymmärrän. En mäkään Niallia halua jättää, en kyllä yhtään ymmärrä miksi. Miksi elämän pitää olla niin vaikeaa?''vaikeroin.
''Taisit jo vastata kysymyksees ite,''hymähdit.
''Mutta.. En tiedä voinko kysyä tätä, mutta ikävöitkö sä mua ollenkaan kun lähdin?''
Et vastannut mitään, lopetit vain punnerrukset ja rupesit tekemään vatsoja keskittynyt ilme kasvoillasi. Olit silti kuullut kysymykseni, tiesin sen.
''Liam?''
Hiljaisuus.
''Liam? Aiotko vastata edes jotain?''kysyin hieman ärsyyntyneenä. Vilkaisit minua nopeasti, teit vatsan, ja nousit ylös.Otit pääni käsiesi väliin. Rintasi kohoili nopeasti hengityksesi mukaan.
''Allu. Kun sä olit lähtenyt, en ensin tajunnut sitä, en edes tiedä miksi. Mutta kun tajusin, ja tässä vuosien varrella kun olen miettinyt sinua, huono oloni on vain kasvanut. Aiheutin lähtösi eikö vain?''
''Et sä nyt kokonaan,''mumisin ja käänsin katseeni muualle.
''Mutta osittain. Ja Allu, mä.. Silloin kun ystävystyttiin, pidin kyllä sinusta ja paljon. Mutta silloin kesän aikana ystävystyin muiden kanssa ja he sokaisivat minut jollain tavalla. Manipuloivat. En enää edes ymmärtänyt miksi olin ollut kaverisi. Lähtösi sai minut tajuamaan kuinka tyhmä olin ollut. En voinut kuitenkaan tehdä asialle mitään, en saanut sinua kiinni puhelimella. Ja silloin Central Parkissa. Jokin sinussa tuntui tutulta, ja nyt tiedä mikä,''naurahdit. ''Mutta niin. Silloin ihastuin sinuun uudelleen.''
''Vau,''sanoin vain. Ei minulla riitänyt sanoja muuhun. Katselit minua hymyillen ja virnistin takaisin. Painoit hellän suudelman huulilleni ja jatkoit taas treeniä. Jäin seisomaan paikalleni pökertyneenä.
*****
Suljin punaisen ferrarisi oven. Vilkutit ja sitten sekunnissa olit jo hävinnyt pimeyteen. Hiljaa hiivin kotiin, sillä kello oli jo paljon. Ilta oli venähtänyt salilla. Koko talo oli pimeänä. Kävellessäni makuuhuoneeseen satuin vilkaisemaan keittiöön. Se hohti puhtauttaan. Hymyilin surullisena. Niin, olin viettänyt hauskan illan Niallin huhkiessa. Huono omatunto täytti sieluni. Nopeasti vaihdoin vaatteet ja kömmin Niallin viereen. Hän tuhisi jo suloisena sikeässä unessa, blondit hiukset sekaisin.
''Hyvää yötä rakas,''kuiskasin hellästi Niallin korvaan ja painoin suudelman sille. Halasin tiukasti tätä takaa ja silittelin paljasta selkää. Huomenna viettäisin laatupäivän Niallin kanssa, sen olin velkaa.
HYVÄÄ SYNTTÄRIÄ LIAM♥ Aatelkaa se on jo 22 :o
Ja yli 7000 katselukertaa, ihan huippua, kiitos! Ootte parhaita♥
Enjoy
Kello soi sen merkiksi, että olisi herättävä uuteen päivään. Haukotellen kurottelin pöydälle ja pamautin herätyskellon hiljaiseksi. Hiljainen tuhina kuului vierestäni ja painoin pienen pusun Niallin poskelle. Niall önisi tyytyväisenä ja käänsi kylkeä. Vaivalloisesti nousin ylös sängystä. Lämmin peitto oli vaikea jättää, sen tiesivät kaikki. Mutta ei auttanut. Olin saanut vihdoin aikaiseksi haettua työpaikkaa, itseasiassa Central Perkistä. Sinne kaivattiin uutta tarjoilijaa, ja nyt tänään pitäisi mennä haastateluun.
Olin valmis nopeasti, ja nappasin omenan hedelmäkorista, ennenkö lähdin ulos. Kello oli jo lähelle kymmentä, ja silti tuntui kuin pakkasta olisi ollut vähintään 20 astetta. Lunta voisi tulla minä päivänä tahansa. Kadunvarsissa olevien autojen ikkunat olivat jäässä ja jotkut myöhäiset työnlähtijät raaputtivat hiki otsassa jäätä pois. Näinä hetkinä olin onnellinen, ettei minulla ollut autoa huolehdittavana. Meinasin vähän väliä liukastua, sillä kävelytietä ei oltu vielä hiekoitettu, ja jää oikein kiilteli tienpinnassa. Sileäpohjaiset Uggini eivät olleet parhaimmat mahdolliset tälle säälle.
Onneksi Central Perk ilmestyi nopeasti kulman takaa ja pääsin sisälle lämpöiseen. Riisuin piponi, huivini ja lapaseni ja työnsin ne takin hihaan jättäen koko höskän roikkumaan naulakkoon. Ehdin hetken ihmetellä minne mennä, kun Louis ilmestyi iloisena takahuoneesta.
''Allu moi!''hän hihkaisi ja tuli halaaamaan.
''Moi Tommo,''vastasin. ''Tiiätkö kuka mua haastattelee?''
Louis virnisti ja nyökkäsi. ''Joo, tiiän. Mä.''
Aukaisin suuni hämmästyneenä. ''Oikeesti? Ihan huippua!''nauroin.
''Tänne päin, neiti,''Louis ohjasi kohteliaana.
Seurasin Louisia hymyillen takahuoneeseen, johonkin huoneeseen. Louis painoi oven kiinni. Istuimme vastakkain ja Louis yritti näyttää kovin vakavalta ja viralliselta, joka ei ihan onnistunut. Hän virnisteli vähän väliä eikä meinannut saada sanaa suustaan.
''Eikös sun pitäis haastatella mua?''lopulta kysyin.
''Tota.. Joo. Öömm.. Nukuitko hyvin?''
Naurahdin. ''Joo nukuin. Entä sä?''kysyin esittäen vakavaa. ''Kaunis sää muuten.''
Louis vilkaisi ulos. Taivas oli tasaisen harmaa ja puut olivat paljaita. ''Joo tosi kaunis onkin,''Louis hymähti.
Yhtäkkiä joku koputti oveen ja hätkähtäen käännyimme katsomaan sisääntulijaa. Tulija oli paikan pomo, tummahiuksinen komistus, jonka nimeä ei kukaan tiennyt. Kaikki kutsuivat häntä BB:ksi, sillä huhujen mukaan hän oli Bradfordista. Mies vaikutti päättäväiseltä ja kukaan ei koskaan uskaltanut uhmata häntä, sillä hänen hyvin treenattuja käsivarsiaan peittivät lukuisat tatuoinnit. Silmät olivat kylmääkin kylmemmät. Silti hänessä saattoi nähdä pehmeänkin puolen. Tosin hyvin hyvin harvoin ja harvat. BB katsoi Louisia ja minua tummilla silmillään. Tunsin käpertyväni pienemmäksi.
''Mitä te täällä teette?''hän jyrähti.
Säpsähdimme kumpikin. Hetken hiljaisuuden jälkeen Louis uskaltautui vastaamaan. ''Me.. Mä olen haastattelemassa Allua. Siihen tarjoilijan paikkaan,''hän sanoi.
BB nyökkäsi. ''Selvä. Jatkakaa. Ilmoita tuloksista heti minulle,''hän tokaisi ja poistui huoneesta.
Louis hengähti syvään. ''Niin siis, mihin me jäätiinkään? Niin joo, miksi haluaisit tänne töihin?''Louis kysyi ja nyökäytti päätään oven suuntaan. BBn varjo näkyi oven takaa ja hymyilin merkiksi, että ymmärsin.
''Niin, no olen käynyt täällä usein ja tämä vaikuttaa mukavalta työympäristöltä. Kaikki työntekijät jotka olen tavannut, vaikuttavat mukavilta,''selitin.
Louis nyökkäili tyytyväisenä. ''Kuulostaa hyvältä. Keskustelen asiasta pomon kanssa, mutta luulen, että paikka on sinun,''Louis totesi.
Virnistys levisi naamalleni. ''Ihan oikeestikko?''
''Joo, oikeesti! Tervetuloa mun työkaveriksi.''
''Apua, mulla on työpaikka! Mä meen heti kertomaan Niallille!''hihkuin.
''Entäs Liam?''Louis kysyi vinoillen.
Hymähdin. ''Ääh, onko pakko? Me ollaan vaan kavereita, oon Niallin vaimo,''mumisin.
''Ai, saanko mäkin sitten pusun? Jos kaverit tekee niin?''
''Hei, me ollaan käyty vasta kerta treffeillä. Enkä mä edes tiedä pidänkö enää siitä,''kiertelin.
''Niin niin. Etkö muka oikeesti heti tossa ulkopuolella soita sille ja kerro ilouutiset? Ja kun oot käyny Niallin luona lähet heti Liamin luo? Etkö vaan?''
''En mä.. No okei, noin mä olin aatellu tehä,''myönsin punaisena.
''Oot säkin hyvä vaimo,''Louis naurahti.
Olin mottaavinaan häntä. ''Ei tarvi muistuttaa,''tokaisin.
*****
Mutta, heti kun olin lähtenyt, soitin sinulle, niin kuin Louis oli ennustanut. Kirosin mielessäni sen miehen, mutta en vain voinut olla ilmoitamatta sinulle. Olit tietenkin järjettömän innoisasi ja onnellinen puolestani. Kutsuit minut luoksesi juhlimaan, mutta minun oli pakko kieltäytyä. En voisi olla koko ajan pois Niallin luota. Pettyneenä sanoit ymmärtäväsi täysin. Sydämeeni sattui kuulla surullinen äänesi, mutta oli pakko tuottaa pettymys. En voisi tuottaa Niallille pettymystä. Jos häntä edes enää kiinnosti missä olin.
''Moi rakas,''huikkasin saapuessani kotiin.
''Moikka,''Niall huikkasi takaisin. Ääni kuului tulevan olohuoneesta. Ja aivan, siellä Niall löhösi sohvalla katsomassa televisiota. Keittiön pöydät olivat täynnä likaisia astioita, roskikset pursusivat ja tiskikonekkin oli täynnä. Huokaisin. Näköjään Niall halusi ottaa rennosti, tai sitten hän ajatteli, että koska tämä oli asuntoni, ei siivous kuuluisi hänelle millään lailla.
''Mitäs katot?''yritin virittää keskustelua.
''En tiiä.''
Purin hampaitani yhteen. Tälläinen päivä tänään siis. Kovaäänisesti rupesin tyhjentämään tiskikonetta. Vilkuilin kiinnittikö Niall mitään huomiota. Mutta ei, hänen katseensa pysyi tiiviisti televisiossa. Suutuksissani pudotin vahingossa lasin lattialle ja se räsähti iloisesti pirstaleiksi. Litania kirosanoja pääsi suustani ja teki mieli polkea jalkaa lattiaan ja hajottaa kaikki paikat. Kiskaisin kaapin oven auki ja vähällä oli ettei sekin lähtenyt saranoiltaan. Siivoustarvikkeet lojuivat siellä pölyisinä ja kiskoin imurin perältä.
''Mitä ihmettä sä siellä riehut?''Niallkin lopulta huusi vihaisena. ''Yritän kattoa telkkaa perkele!''
Kuulin kuinka telkkarin ääntä laitettiin reilusti kovemmalle. Hitaasti hengittäen laskin sataan etten räjähtäisi. Tyynenä käynnistin imurin ja aloin imuroimaan lasinsiruja. Kului muutama minuutti, ennenkö Niall tömisteli keittiöön naama vihaisena. Sammutin imurin ja katsoin jäätävin silmin suoraan Niallia silmiin.
''Niin?''kysyin kylmästi.
''Tiedäthän että mä yritän katsoa televisiota?''
''Kyllä tiedän. Naapuritkin varmaan tietää,''totesin.
''Miksi sä et sitten ole hiljaa?''
Naurahdin epäuskoisena. Naps vain ja pinnani katkesi. ''Ootko ihan tosissasi? Mun keittiö on kuin mikäkin paskaläjä, ja hajotin lasin jonka siruja nyt imuroin. Mun siis pitäisi sietää sotkuista keittiötä ja sen lisäksi saada lasinsiru jalkaan vaan sen takia että haluut katsoa telkkaa? Okei sit. Nähdään taas joskus,''huusin kyynelten valuessa virtanaan poskillani. Niall hiljeni ja jäi katsomaan vaivautuneena varpaitansa. Onneksi sentään hän ei ruvennut huutamaan takaisin. Ryntäsin makuuhuoneeseen, pakkaamaan treenikamat ja sieltä eteiseen laittamaan vaatteita, kun Niall käveli luokseni estäen lähtöni.
''Allu älä mee, selvitetään tää,''Niall pyysi hiljaa.
''Miksi ihmeessä sä haluisit? Kohtahan me taas riidellään. Mutta miten vaan, selvitetään sitten,''tokaisin nyyhkytysten lomasta.
''Mä.. Mä en tiedä mitä meille on käynyt. Me riidellään jatkuvasti nykyään. Enkä halua sitä, koska rakastan sua. Anna anteeks että olin niin idiootti,''Niall sanoi ja huomasin muutaman kyyneleen tippuvan hänen silmänurkistaan.
''Voi rakas, saat sä anteeksi,''kuiskasin ja halasin Niallia. Painoin pääni hänen rintakehällensä. ''En mäkään halua riidellä.''
Nial painoi suukon hiuksilleni. ''Ei riidellä enää koskaan jooko?''
''Ei,''sanoin hymyillen ja irtauduin Niallista. Hän pyyhki hellästi kyyneleet poskiltani ja suuteli. ''Sun paita on nyt ihan märkä,''mumisin.
''Niall vain virnisti. ''Ei se haittaa yhtään mitään.''
Naurahdin kepeästi, mutta vakavoiduin sitten. ''Niall, mä haluisin silti kyllä käydä tuulettumassa. Aattelin käydä salilla tai juoksemassa. Jotain,''sanoin ja näin Niallin ikäänkuin lysähtyvän kasaan, niin henkisesti kuin fyysisestikkin. ''Oon pahoillani.''
''Okei. Pidä hauskaa,''Niall sanoi ja lähti pois luotani.
Hieman haikein mielin lähdin, koska näki, että Nialliin sattui. Mutta minun oli pakko päästä treenaamaan. Oikeasti. Oven kolahtaessa kiinni tajusin jättääneeni treenikamat sisälle. Onneksi olin ottanut edes avaimeni mukaan ja pääsin sisälle koputtamatta. Nappasin kassin käteeni ja poistuin vähin äänin.
Päätin olla reipas ja kävellä bussin sijaan. Tulisipahan hyvä alkuverryttely. Matkalla puhelimeni soi ja kaivoin sen taskustani, melkein pudottaen sen. Lopulta sain hanskan pois kädestä ja vastattua puheluun. Se olit sinä.
''Moi Liam,''hihkaisin puhelimeen.
''Heipähei, mitäs teet?''kysyit heti.
''Mitäs tässä, salille kävelemässä.''
''Saanko liittyä seuraan? Voisin ottaa sut kyytiin?''ehdotit iloisesti.
''Mikäs siinä, kiva jos tuut,''vastasin ja hymyilin, vaikket hymyäni nähnytkään.
''Missä oot nyt?''
''Tässä ihan mun kodin lähellä vielä,''kerroin ja ilmoitit tulevasi 5 minuutin sisällä.
*****
''Eikös sun pitänyt olla Niallin kanssa?''kysyit ihmetellen ja nopeutit juoksumattosi vauhtia.
''Piti. Mutta ei jooko puhuta siitä,''pyysin. Hyppäsin pois juoksumatolta ja aloin nostella painoja.
''Okei, ei sit,''vastasit ja liityit seuraani painonnostoon.
''Mitä sä Sophialle sanoit?''utelin ja meinasin pudottaa painon varpailleni kun jäin epähuomiossa tuijottamaan sinua nostamassa painoa. Se henkisen kuolan määrä.
''Se on taas jossain viettämässä iltaa kaveriensa kanssa,''kerroit ja keskittyneenä nostit painoja vuorokäsin.
''Eikö sua haittaa se ollenkaan? Miksi sä oot muuten mun kanssa etkä Sophian?''
''Mikäs kyselypäivä sulla on?''naurahdit. ''Ja mä en sit saanu kysyä mitään.''
''No sä voit kysellä sit myöhemmin.''
''Ei se mua oikeestaan haittaa. Ja en mä tiedä, ollaan oltu niin kauan yhdessä etten osaa ajatella elämää ilman sitä. Talokin lähtis,''selittelit ja laskit painot maahan.
''Miksi ihmeessä sä sitten haluat mennä treffeille mun kanssa jos et halua jättää Sophiaa? Älä luulekkaan, että kestän sitä että seilaat mun ja Sophian välillä. Vaikka kyllä mä sua ymmärrän. En mäkään Niallia halua jättää, en kyllä yhtään ymmärrä miksi. Miksi elämän pitää olla niin vaikeaa?''vaikeroin.
''Taisit jo vastata kysymyksees ite,''hymähdit.
''Mutta.. En tiedä voinko kysyä tätä, mutta ikävöitkö sä mua ollenkaan kun lähdin?''
Et vastannut mitään, lopetit vain punnerrukset ja rupesit tekemään vatsoja keskittynyt ilme kasvoillasi. Olit silti kuullut kysymykseni, tiesin sen.
''Liam?''
Hiljaisuus.
''Liam? Aiotko vastata edes jotain?''kysyin hieman ärsyyntyneenä. Vilkaisit minua nopeasti, teit vatsan, ja nousit ylös.Otit pääni käsiesi väliin. Rintasi kohoili nopeasti hengityksesi mukaan.
''Allu. Kun sä olit lähtenyt, en ensin tajunnut sitä, en edes tiedä miksi. Mutta kun tajusin, ja tässä vuosien varrella kun olen miettinyt sinua, huono oloni on vain kasvanut. Aiheutin lähtösi eikö vain?''
''Et sä nyt kokonaan,''mumisin ja käänsin katseeni muualle.
''Mutta osittain. Ja Allu, mä.. Silloin kun ystävystyttiin, pidin kyllä sinusta ja paljon. Mutta silloin kesän aikana ystävystyin muiden kanssa ja he sokaisivat minut jollain tavalla. Manipuloivat. En enää edes ymmärtänyt miksi olin ollut kaverisi. Lähtösi sai minut tajuamaan kuinka tyhmä olin ollut. En voinut kuitenkaan tehdä asialle mitään, en saanut sinua kiinni puhelimella. Ja silloin Central Parkissa. Jokin sinussa tuntui tutulta, ja nyt tiedä mikä,''naurahdit. ''Mutta niin. Silloin ihastuin sinuun uudelleen.''
''Vau,''sanoin vain. Ei minulla riitänyt sanoja muuhun. Katselit minua hymyillen ja virnistin takaisin. Painoit hellän suudelman huulilleni ja jatkoit taas treeniä. Jäin seisomaan paikalleni pökertyneenä.
*****
Suljin punaisen ferrarisi oven. Vilkutit ja sitten sekunnissa olit jo hävinnyt pimeyteen. Hiljaa hiivin kotiin, sillä kello oli jo paljon. Ilta oli venähtänyt salilla. Koko talo oli pimeänä. Kävellessäni makuuhuoneeseen satuin vilkaisemaan keittiöön. Se hohti puhtauttaan. Hymyilin surullisena. Niin, olin viettänyt hauskan illan Niallin huhkiessa. Huono omatunto täytti sieluni. Nopeasti vaihdoin vaatteet ja kömmin Niallin viereen. Hän tuhisi jo suloisena sikeässä unessa, blondit hiukset sekaisin.
''Hyvää yötä rakas,''kuiskasin hellästi Niallin korvaan ja painoin suudelman sille. Halasin tiukasti tätä takaa ja silittelin paljasta selkää. Huomenna viettäisin laatupäivän Niallin kanssa, sen olin velkaa.
keskiviikko 12. elokuuta 2015
Twinkling Eyes- Part 13
Noniin tälläinen luku tuli :) Kertokaas mielipiteitä, onnistuko tää luku paremmin kuin edellinen?
Vaikka koulut onkin alkanu, ja mullakin lähtee viimeinen vuosi peruskoulussa, niin yritän silti säännöllisesti kirjoittaa. Pahoittelut,jos en ehdi joka viikko kirjoittaa. Siihen kuitenkin pyrin.
Mä muuten just tajusin, että tää blogi on ollut jo yli vuoden pystyssä! :o Ja siihen nähden oon kirjottanu tosi vähän :/ Mutta nyt kysynkin, ketkä on lukenu alusta saakka? Ja missä vaiheessa aloitte lukea jos ette heti alussa? :)
Niin ja sitä mun piti kysyä jo aikasemmin, kuinka moni teistä oli poikien keikalla Helsingissä? Ja nyt kun koulut on alkanu, niin milles luokille menitte? :)
Nyt oon jo puhunu ihan liikaa :D
Enjoy
Kävelin reippain askelin kohti Susan taloa. Halusin päästä tuulettamaan aivoja kaiken jälkeen. Musiikki pauhasi kuulokkeissa. Oli alkanut sataa tihuttaa. Kiihdytin vauhtiani. Ei sade sinänsä haitannut, etenkään nämä muutamat pisarat, ja itseasiassa pisarat tuntuivat ihanalta kasvoilla, mutta en halunnut kastua. Takki oli jäänyt kotiin, koska vielä lähtiessä aurinko oli lämmittänyt lähes siniseltä taivaalta. Harmaa asfaltti vilisi jalkojeni alla tasaisen harmaana. Hyinen tuuli puhalsi lennättäen lehtiä pieninä pyörteinä kadulla. Syksy pääsi yllättämään jälleen, kun alkoi satamaan kaatamalla -en ymmärrä mitä ihanaa syksyssä oli joidenkin mielestä, itse en nähnyt syksyssä mitään ihanaa. Lomat loppuivat, koulut ja työt alkoivat, säät kylmenivät, tuli pimeää ja mustaa. Jos sai olla sisällä, silloin sen pystyi kestämään.
Saavuin Susan ovelle läpimärkänä. Juoksin portaat ovelle. Soitin ovikelloa ja hytisten odotin toivoen jonkun olevan kotona. Oli kulunut jo vaikka kuinka kauan, kun vihdoin luovutin. Olin lähes varma, että olin saanut vähintään flunssan. Hitaasti astelin portaita alas kun kuulin jonkun tervehtivän minua. Nostin katseeni, kun huomasin sinut. Hymyilin leveästi takaisin.
''Mitä sä täällä?''kysyin ihmetellen.
''Asun,''vastasit ja vetäisit minut viereesi sateenvarjon alle.
''Missä?''kysyin ja toivoni nousi. Rukoilin että kutsuisit minut luoksesi jotta pääsisin lämpimään.
Osoitit Susan vieressä olevaa taloa. ''Tossa noin. Mutta mitä sä teet täällä? Näytät ihan paleltuneelta.''
''Tulin kaverin luokse, joka ei ollutkaan kotona,''hymähdin. ''Sade pääsi yllättämään.''
Olit hetken hiljaa ja katselit minua. ''Haluutko sä tulla mun luo lämmittelemään? Sophia on Pariisissa kaveriensa kanssa.''sanoit hetken päästä hiljaa.
Virnistin leveästi. ''No mitä luulet?''hihkaisin.
Naurahdit ja johdatit minut ovellesi. Kaivoit avaimet taskustasi ja avasit oven. Potkaisit kengät jalastasi ja jätit sateenvarjon roikkumaan naulakkoon.
''Anteeks tästä sotkusta, en oo jaksanu siivota,''pahoittelit.
Tuhahdin. ''Voi kuule mulla on yleensä sotkusempaa.''
Nauroit ihanaa nauruasi, sitä joka sai aina sydämeni pamppailemaan nopeammin. Niin nytkin. Katosit makuuhuoneeseen, tai ainakin oletin sen olevan makuuhuone. Hetken päästä palasit käsissäsi housut ja paita, sekä pyyhe. Ojensit ne minulle. Kätesi koskettaessa minun kättäni, pysäytit käden ja jäit tuijottamaan minua. Hymyilin ujosti. Liam virnisti ja suikkasi suukon poskelle. Hetki meni ohi. Hymyni ei.
''Nää on Sophian ja aattelin, että ne vois sopia sulle. Niin, ja tässä pyyhe. Voit vaihtaa ne vessassa,''sanoit ja avasit läheisen oven.
Vaivautuneena katselin vaatteita käsissäni. Näyttiväthän ne kivalta, mutta salaa olin toivonut, että saisin sinun vaatteitasi, enkä tyttöystäväsi. En vain kehdannut myöntää sitä.
''Mikä on, eikö ne kelpaa?''kysäisit kummissasi.
Virnistin punaisena. ''Ööh joo, kiitos,''takeltelin.
Katsoit minua. Kohta naurahdit ja vilkaisin sinua ihmetellen. ''Susta on outoa laittaa mun tyttöystävän vaatteita, sori etten heti älynny,''naureskelit.
Nyökkäsin helpottuneena. Otit vaatteet kädestäni ja menit taas makuuhuoneeseen. Tulit kädessäsi harmaa t-paita. Ojensit sen.
''Kelpaako?''
Nyökkäsin. ''Joo.''
Katosit taas jonnekkin. Nostin varovasti t-paitaasi ja nuuhkaisin sitä. Se tuoksui sinulta. Tupakalta, mintulta ja pesuaineelta. Hipsin vessaan ja onnellisena pujahdin paitaasi.
****
Istuin viereesi sohvalle. Toiseen päähän, en halunnut olla liian lähellä. Istuessani vilkaisit minua nopeasti hymyillen, ja siirsit taas katseesi takaisin televisioon.
''Onko sun vielä kylmä?''kysyit.
''Joo ehkä vähän,''mumisin vastaukseksi.
Ojensit kätesi. ''Tuu sit tänne,''kutsuit ja virnistit.
''Ei, en.. ei mun pitäis,''sopersin, vaikka enemmän kuin mitään muuta olisin halunnut painautua kylkeäsi vasten ja vain olla.
Kohotit kulmiasi. ''Sun ei pitäis olla täällä, ja oot jo. Sun olis pitäny vetää mulle litsari sun suutelemisen jälkeen, mutta et vetänyt. Sun pitäis olla sun tulevan miehen kainalossa ja missä oot? Kohta mun. Sulla on monia asioita mitä sun ei olis pitäny tehdä, mutta tiet, niin tuu nyt. Haluun halata sua,''totesit tyytyväisenä.
Yritin esittää loukkaantunutta, mutta ei kulunut sekuntiakaan, niin olin vieressäsi. Painauduin varovasti kylkeesi kiinni ja kiersin käteni ympärillesi. Se tuntui niin luontevalta ja hyvältä, paljon paremmalta mitä olisi pitänyt, ajatellen sitä että olin kuitenkin naimisissa, enkä tämän miehen kanssa. Halasit minua tiukasti ja painoit suudelman hiuksiini.
''Se on muuten mun mies nyt,''tokaisin muka vihaisena.
''Jaha, onnea sitten. Miksi mua ei kutsuttu?''
''No ne oli eilen eikä siellä ollu ketään muutakaan kun me ja pappi,''selitin.
''Ja sä oot täällä juhlimassa mun kainalossa,''nauroit.
''Ei vois parempaa paikkaa olla,''tirskahdin ja painoin pääni häpeissäni paitaasi.
Hymähdit onnellisen kuuloisena ja silitit lempeästi selkääni. Olimme vain siinä hiljaa ja katselimme televisiota. Siellä tuli joku luonto-ohjelma kirahveista.
''Lähetäänkö joskus Afrikkaan kattomaan kirahveja?''kysyin ja katoin sinua silmiin.
''Yhellä ehdolla,''vastustit.
''No?''
''Mä saan pusun.''
''Liam!''parkaisin ja pyörittelin silmiä.
''Mitää?''mumisit poskeani vasten.
''Muistatko, oon naimisissa?''esitin tiukkana.
''Joojoo, ja sä oot silti täällä. Jos haluaisit olla Niallin kanssa, olisit siellä,''huokaisit ja silitit poskeani. Painoit otsamme hellästi yhteen.
''Mutta.. Niall suuttuu jos se saa tietää. Sä hei petät sun parasta kaverias, vaikka haluut vaan pusun,''yritin selittää, turhaan. Katsoit minua hymyillen.
''Maailman ihanimman naisen kanssa.''
''Sulla on tyttöystävä.''
''Joka on Pariisissa ja jota mä en muutenkaan jaksa. Jooko?''anelit.
Huokaisin turhautuneena. ''Okei sit, senkin..''lopulta myönnyin, mutta hiljensit minut suudelmalla. Parhaalla suudelmalla jonka olin koskaan saanut. Olisin voinut jatkaa loputtomiin. Sellaista kipinöintiä en koskaan tuntenut Niallin kanssa, paitsi silloin alkuaikoina. Pitkän ajan jälkeen erkanit minusta ja otit minut taas viereesi istumaan kiertäen kätesi ympärilleni.
''Me mennään siis Afrikkaan,''hihkaisin hetken päästä.
''Niin me taidetaan,''naurahdit. ''Vai haluutko jonnekkin muualle?''
''Mietitään sitä sit. Mutta joku rantaloma olis kyllä kiva.''
*****
''Mun pitäis varmaan lähtee, ettei Niall huolestu,''huokaisin, kun kellon viisarit lähestyivät uhkaavasti yheksää.
Puristit minut tiukasti itseäsi vasten. ''Mä en haluu että lähet. Haluun, että oot mun. Mikset voi olla mun?''valitit.
''En mäkään halua lähtee. Ja no sitä sun pitää miettiä miks en oo sun, mistäköhän johtuis,''vinoilin ja painoin suudelman huulillesi. Niissä maistui hento tupakan maku.
''Mä olin idiootti,''totesit. ''Tuut sitten pian uudestaan.''
Suutelin sinua uudestaan ja hymyilin huuliasi vasten. ''Mä tiiän, että tää on väärin, mutta mä tykkään tästä liikaa.''
''Ai mun huulista vai musta?''
''Molemmista, tyhmä,''tirskahdin ja painoin vielä viimeisen suudelman ennenkö nousin. Pörrötin hiuksiasi ja tartuit nauraen käteeni.
''Seuraavalla kerralla anna mun viedä sut ihan treffeille,''pyysit.
''Nää oli tiedoks treffit mun makuun,''virnistin.
Pudistit päätäsi.'' Niinpä tietenki,''naurahdit. ''No nää oli sitten meidän ensitreffit, vai mitä?''
Nyökkäsin ja hymähdin. ''Miten sä aina unohdat että oon naimisissa, eikä me saatais tapailla? Mutta joo, okei, nää oli meidän ensitreffit. Kauan mä niitä oonki oottanu. Hyvä että vihdoin tulit järkiisi, vähän kyllä myöhässä,''totesin tyynesti ja virnistelit ylpeänä sohvalla.
''Mutta tulin kuitenkin, arvosta sitä kuules!''
''Liam,''sanoin vakavana.
Vakavoiduit heti. ''Mitä? Anteeks, sanoinko jotain väärin?''
''Ei, et sanonu, oot just täydellinen,''naurahdin, ''mutta miten me pidetään tää meidän tapailu salassa Niallilta? Täytyy myöntää, että en mä voi sua laskea poiskaan, mutta en haluais satuttaa Niallia, se on niin kultainen.''
Kurtistit kulmiasi. ''Niin.. Mä en tiedä. Mutta ei me tätä voida lopettaa, mä ainakin haluan jatkaa sun tapailemista, vaikka se onkin väärin.''
''Niin.''
''Jos me.. Ei vaan kerrota? Ja vaikka tavataan aina mun luona, ettei Niall nää mua sun kodin lähistöllä. Tai jotain,''ehdotit mietiskelevänä. Olet aina niin kuuma, kun kulmasi painuvat kurttuun ja otsasti rypistyy kun mietit ankarasti. Sulin edessäsi, ja jos sillä hetkellä olisin yrittänyt kävellä, olisin kaatunut maahan.
''Joo,''huokaisin ja virnistit leveästi nähdessäsi ilmeeni.
''Allu?''
''Niin?''kuiskasin katsoen sinuun haaveillen.
''Mä en halua tietää, tai haluan, että mitä mietit nyt, ja luultavasti arvelen että se koskee mua, mutta eikö sun pitänyt lähteä?''utelit vaatimattomasti.
Ravistin päätäni herättääkseni itseni, ja näytin kieltä. ''Urpo, älä aina kuvittele että haaveilen susta,''tokaisi ja lähdin hakemaan vaatteitani.
Kävin nopeasti vaihtamassa omat vaatteeni takaisin, jotka olivat juuri sopivasti kuivuneet, ja vetäisin kengät jalkaan. Vilkaistessani ikkunasta, huomasin onnekseni sään taas seljenneen. Ulko-ovella tulit vielä luokseni ja halasit tiukasti.
''Mun tulee sua ikävä,''kuiskasit surullisena korvaani.
''Niin munkin sua,''mumisin.
Painoit viimeisen, suolaisen suudelman huulilleni. Hymyillen pyyhin kyyneleet poskiltasi.
''Älä itke rakas, pian me taas nähdään,''sanoin. Rakastin herkkää puoltasi. Huokaisten erkanin sinusta ja avasin oven. Katsoin sinuun ja hymyilin. Hymyilit pienesti takaisin. Astuin ulos ja suljin oven. Alkoi olla hämärä, ja kotiin oli vielä pitkä matka.
Vaikka koulut onkin alkanu, ja mullakin lähtee viimeinen vuosi peruskoulussa, niin yritän silti säännöllisesti kirjoittaa. Pahoittelut,jos en ehdi joka viikko kirjoittaa. Siihen kuitenkin pyrin.
Mä muuten just tajusin, että tää blogi on ollut jo yli vuoden pystyssä! :o Ja siihen nähden oon kirjottanu tosi vähän :/ Mutta nyt kysynkin, ketkä on lukenu alusta saakka? Ja missä vaiheessa aloitte lukea jos ette heti alussa? :)
Niin ja sitä mun piti kysyä jo aikasemmin, kuinka moni teistä oli poikien keikalla Helsingissä? Ja nyt kun koulut on alkanu, niin milles luokille menitte? :)
Nyt oon jo puhunu ihan liikaa :D
Enjoy
Kävelin reippain askelin kohti Susan taloa. Halusin päästä tuulettamaan aivoja kaiken jälkeen. Musiikki pauhasi kuulokkeissa. Oli alkanut sataa tihuttaa. Kiihdytin vauhtiani. Ei sade sinänsä haitannut, etenkään nämä muutamat pisarat, ja itseasiassa pisarat tuntuivat ihanalta kasvoilla, mutta en halunnut kastua. Takki oli jäänyt kotiin, koska vielä lähtiessä aurinko oli lämmittänyt lähes siniseltä taivaalta. Harmaa asfaltti vilisi jalkojeni alla tasaisen harmaana. Hyinen tuuli puhalsi lennättäen lehtiä pieninä pyörteinä kadulla. Syksy pääsi yllättämään jälleen, kun alkoi satamaan kaatamalla -en ymmärrä mitä ihanaa syksyssä oli joidenkin mielestä, itse en nähnyt syksyssä mitään ihanaa. Lomat loppuivat, koulut ja työt alkoivat, säät kylmenivät, tuli pimeää ja mustaa. Jos sai olla sisällä, silloin sen pystyi kestämään.
Saavuin Susan ovelle läpimärkänä. Juoksin portaat ovelle. Soitin ovikelloa ja hytisten odotin toivoen jonkun olevan kotona. Oli kulunut jo vaikka kuinka kauan, kun vihdoin luovutin. Olin lähes varma, että olin saanut vähintään flunssan. Hitaasti astelin portaita alas kun kuulin jonkun tervehtivän minua. Nostin katseeni, kun huomasin sinut. Hymyilin leveästi takaisin.
''Mitä sä täällä?''kysyin ihmetellen.
''Asun,''vastasit ja vetäisit minut viereesi sateenvarjon alle.
''Missä?''kysyin ja toivoni nousi. Rukoilin että kutsuisit minut luoksesi jotta pääsisin lämpimään.
Osoitit Susan vieressä olevaa taloa. ''Tossa noin. Mutta mitä sä teet täällä? Näytät ihan paleltuneelta.''
''Tulin kaverin luokse, joka ei ollutkaan kotona,''hymähdin. ''Sade pääsi yllättämään.''
Olit hetken hiljaa ja katselit minua. ''Haluutko sä tulla mun luo lämmittelemään? Sophia on Pariisissa kaveriensa kanssa.''sanoit hetken päästä hiljaa.
Virnistin leveästi. ''No mitä luulet?''hihkaisin.
Naurahdit ja johdatit minut ovellesi. Kaivoit avaimet taskustasi ja avasit oven. Potkaisit kengät jalastasi ja jätit sateenvarjon roikkumaan naulakkoon.
''Anteeks tästä sotkusta, en oo jaksanu siivota,''pahoittelit.
Tuhahdin. ''Voi kuule mulla on yleensä sotkusempaa.''
Nauroit ihanaa nauruasi, sitä joka sai aina sydämeni pamppailemaan nopeammin. Niin nytkin. Katosit makuuhuoneeseen, tai ainakin oletin sen olevan makuuhuone. Hetken päästä palasit käsissäsi housut ja paita, sekä pyyhe. Ojensit ne minulle. Kätesi koskettaessa minun kättäni, pysäytit käden ja jäit tuijottamaan minua. Hymyilin ujosti. Liam virnisti ja suikkasi suukon poskelle. Hetki meni ohi. Hymyni ei.
''Nää on Sophian ja aattelin, että ne vois sopia sulle. Niin, ja tässä pyyhe. Voit vaihtaa ne vessassa,''sanoit ja avasit läheisen oven.
Vaivautuneena katselin vaatteita käsissäni. Näyttiväthän ne kivalta, mutta salaa olin toivonut, että saisin sinun vaatteitasi, enkä tyttöystäväsi. En vain kehdannut myöntää sitä.
''Mikä on, eikö ne kelpaa?''kysäisit kummissasi.
Virnistin punaisena. ''Ööh joo, kiitos,''takeltelin.
Katsoit minua. Kohta naurahdit ja vilkaisin sinua ihmetellen. ''Susta on outoa laittaa mun tyttöystävän vaatteita, sori etten heti älynny,''naureskelit.
Nyökkäsin helpottuneena. Otit vaatteet kädestäni ja menit taas makuuhuoneeseen. Tulit kädessäsi harmaa t-paita. Ojensit sen.
''Kelpaako?''
Nyökkäsin. ''Joo.''
Katosit taas jonnekkin. Nostin varovasti t-paitaasi ja nuuhkaisin sitä. Se tuoksui sinulta. Tupakalta, mintulta ja pesuaineelta. Hipsin vessaan ja onnellisena pujahdin paitaasi.
****
Istuin viereesi sohvalle. Toiseen päähän, en halunnut olla liian lähellä. Istuessani vilkaisit minua nopeasti hymyillen, ja siirsit taas katseesi takaisin televisioon.
''Onko sun vielä kylmä?''kysyit.
''Joo ehkä vähän,''mumisin vastaukseksi.
Ojensit kätesi. ''Tuu sit tänne,''kutsuit ja virnistit.
''Ei, en.. ei mun pitäis,''sopersin, vaikka enemmän kuin mitään muuta olisin halunnut painautua kylkeäsi vasten ja vain olla.
Kohotit kulmiasi. ''Sun ei pitäis olla täällä, ja oot jo. Sun olis pitäny vetää mulle litsari sun suutelemisen jälkeen, mutta et vetänyt. Sun pitäis olla sun tulevan miehen kainalossa ja missä oot? Kohta mun. Sulla on monia asioita mitä sun ei olis pitäny tehdä, mutta tiet, niin tuu nyt. Haluun halata sua,''totesit tyytyväisenä.
Yritin esittää loukkaantunutta, mutta ei kulunut sekuntiakaan, niin olin vieressäsi. Painauduin varovasti kylkeesi kiinni ja kiersin käteni ympärillesi. Se tuntui niin luontevalta ja hyvältä, paljon paremmalta mitä olisi pitänyt, ajatellen sitä että olin kuitenkin naimisissa, enkä tämän miehen kanssa. Halasit minua tiukasti ja painoit suudelman hiuksiini.
''Se on muuten mun mies nyt,''tokaisin muka vihaisena.
''Jaha, onnea sitten. Miksi mua ei kutsuttu?''
''No ne oli eilen eikä siellä ollu ketään muutakaan kun me ja pappi,''selitin.
''Ja sä oot täällä juhlimassa mun kainalossa,''nauroit.
''Ei vois parempaa paikkaa olla,''tirskahdin ja painoin pääni häpeissäni paitaasi.
Hymähdit onnellisen kuuloisena ja silitit lempeästi selkääni. Olimme vain siinä hiljaa ja katselimme televisiota. Siellä tuli joku luonto-ohjelma kirahveista.
''Lähetäänkö joskus Afrikkaan kattomaan kirahveja?''kysyin ja katoin sinua silmiin.
''Yhellä ehdolla,''vastustit.
''No?''
''Mä saan pusun.''
''Liam!''parkaisin ja pyörittelin silmiä.
''Mitää?''mumisit poskeani vasten.
''Muistatko, oon naimisissa?''esitin tiukkana.
''Joojoo, ja sä oot silti täällä. Jos haluaisit olla Niallin kanssa, olisit siellä,''huokaisit ja silitit poskeani. Painoit otsamme hellästi yhteen.
''Mutta.. Niall suuttuu jos se saa tietää. Sä hei petät sun parasta kaverias, vaikka haluut vaan pusun,''yritin selittää, turhaan. Katsoit minua hymyillen.
''Maailman ihanimman naisen kanssa.''
''Sulla on tyttöystävä.''
''Joka on Pariisissa ja jota mä en muutenkaan jaksa. Jooko?''anelit.
Huokaisin turhautuneena. ''Okei sit, senkin..''lopulta myönnyin, mutta hiljensit minut suudelmalla. Parhaalla suudelmalla jonka olin koskaan saanut. Olisin voinut jatkaa loputtomiin. Sellaista kipinöintiä en koskaan tuntenut Niallin kanssa, paitsi silloin alkuaikoina. Pitkän ajan jälkeen erkanit minusta ja otit minut taas viereesi istumaan kiertäen kätesi ympärilleni.
''Me mennään siis Afrikkaan,''hihkaisin hetken päästä.
''Niin me taidetaan,''naurahdit. ''Vai haluutko jonnekkin muualle?''
''Mietitään sitä sit. Mutta joku rantaloma olis kyllä kiva.''
*****
''Mun pitäis varmaan lähtee, ettei Niall huolestu,''huokaisin, kun kellon viisarit lähestyivät uhkaavasti yheksää.
Puristit minut tiukasti itseäsi vasten. ''Mä en haluu että lähet. Haluun, että oot mun. Mikset voi olla mun?''valitit.
''En mäkään halua lähtee. Ja no sitä sun pitää miettiä miks en oo sun, mistäköhän johtuis,''vinoilin ja painoin suudelman huulillesi. Niissä maistui hento tupakan maku.
''Mä olin idiootti,''totesit. ''Tuut sitten pian uudestaan.''
Suutelin sinua uudestaan ja hymyilin huuliasi vasten. ''Mä tiiän, että tää on väärin, mutta mä tykkään tästä liikaa.''
''Ai mun huulista vai musta?''
''Molemmista, tyhmä,''tirskahdin ja painoin vielä viimeisen suudelman ennenkö nousin. Pörrötin hiuksiasi ja tartuit nauraen käteeni.
''Seuraavalla kerralla anna mun viedä sut ihan treffeille,''pyysit.
''Nää oli tiedoks treffit mun makuun,''virnistin.
Pudistit päätäsi.'' Niinpä tietenki,''naurahdit. ''No nää oli sitten meidän ensitreffit, vai mitä?''
Nyökkäsin ja hymähdin. ''Miten sä aina unohdat että oon naimisissa, eikä me saatais tapailla? Mutta joo, okei, nää oli meidän ensitreffit. Kauan mä niitä oonki oottanu. Hyvä että vihdoin tulit järkiisi, vähän kyllä myöhässä,''totesin tyynesti ja virnistelit ylpeänä sohvalla.
''Mutta tulin kuitenkin, arvosta sitä kuules!''
''Liam,''sanoin vakavana.
Vakavoiduit heti. ''Mitä? Anteeks, sanoinko jotain väärin?''
''Ei, et sanonu, oot just täydellinen,''naurahdin, ''mutta miten me pidetään tää meidän tapailu salassa Niallilta? Täytyy myöntää, että en mä voi sua laskea poiskaan, mutta en haluais satuttaa Niallia, se on niin kultainen.''
Kurtistit kulmiasi. ''Niin.. Mä en tiedä. Mutta ei me tätä voida lopettaa, mä ainakin haluan jatkaa sun tapailemista, vaikka se onkin väärin.''
''Niin.''
''Jos me.. Ei vaan kerrota? Ja vaikka tavataan aina mun luona, ettei Niall nää mua sun kodin lähistöllä. Tai jotain,''ehdotit mietiskelevänä. Olet aina niin kuuma, kun kulmasi painuvat kurttuun ja otsasti rypistyy kun mietit ankarasti. Sulin edessäsi, ja jos sillä hetkellä olisin yrittänyt kävellä, olisin kaatunut maahan.
''Joo,''huokaisin ja virnistit leveästi nähdessäsi ilmeeni.
''Allu?''
''Niin?''kuiskasin katsoen sinuun haaveillen.
''Mä en halua tietää, tai haluan, että mitä mietit nyt, ja luultavasti arvelen että se koskee mua, mutta eikö sun pitänyt lähteä?''utelit vaatimattomasti.
Ravistin päätäni herättääkseni itseni, ja näytin kieltä. ''Urpo, älä aina kuvittele että haaveilen susta,''tokaisi ja lähdin hakemaan vaatteitani.
Kävin nopeasti vaihtamassa omat vaatteeni takaisin, jotka olivat juuri sopivasti kuivuneet, ja vetäisin kengät jalkaan. Vilkaistessani ikkunasta, huomasin onnekseni sään taas seljenneen. Ulko-ovella tulit vielä luokseni ja halasit tiukasti.
''Mun tulee sua ikävä,''kuiskasit surullisena korvaani.
''Niin munkin sua,''mumisin.
Painoit viimeisen, suolaisen suudelman huulilleni. Hymyillen pyyhin kyyneleet poskiltasi.
''Älä itke rakas, pian me taas nähdään,''sanoin. Rakastin herkkää puoltasi. Huokaisten erkanin sinusta ja avasin oven. Katsoin sinuun ja hymyilin. Hymyilit pienesti takaisin. Astuin ulos ja suljin oven. Alkoi olla hämärä, ja kotiin oli vielä pitkä matka.
lauantai 1. elokuuta 2015
Twinkling Eyes - Part 12
Noniin tässäpä taas luku :) Lopusta tuli omasta mielestä tylsä ja koko luku vähän junnaa paikallaan. Tietyllä tavalla tiedän juonen täysin loppuun asti, mutten meinaa saada siitä järkeviä lukuja. Olen pahoillani tästä. Kirjoitusvirheitä saattaa olla, en enää jaksa ruveta tähän aikaan tarkistamaan :D
Mutta kommentoikaahan ihanat♥ Toivottavasti tykkäätte!
Enjoy
Heti ulos astuttuani joku repäisi minut sivukujalle piiloon. Alkujärkytyksen jälkeen tunnistin tyypin onneksi Susaksi.
Mutta kommentoikaahan ihanat♥ Toivottavasti tykkäätte!
Enjoy
Heti ulos astuttuani joku repäisi minut sivukujalle piiloon. Alkujärkytyksen jälkeen tunnistin tyypin onneksi Susaksi.
"Allu mitä sä oikeen duunaat?"Susa kysyi kiihtyneenä.
"Oon kaverin kanssa,"totesin ihmetellen. "Miten niin?"
"Niall tuli mun luo ihan sekasin, höpisi jostain uudelleenpettämisestä ja nyt mä löydän sut vielä täältä tollasen komeen miehen kanssa! Ja eikös toi oo se joka tarjoili meille ne juomat sillon?"Susa sanoi ja mulkoili minua.
"Ootko sä noin kiihtyny, koska Niall keskeytti sut ja Harryn urheilemasta?"virnuilin.
Susa nosti keskisormensa pystyyn. "Haista kukkanen. Mutta älä yritä vaihtaa aihetta, nainen,"hän komensi tiukasti.
"Hahaa miten mä arvasin!"naurahdin ja Susa oli työntää minut kumoon.
"Nyt ala selittää, mä en kauaa sun kettuilujas kestä. Pelastan sut sun suhteen hajoamiselta!"
"Joo joo,"nyrpistelin nenääni. "Liam oli se jota tänään suutelin aamulla baarissa. Tai se vaan suuteli yhtäkkiä."
"Ja sähän heti estit sitä ja vedit litsarin? Haukuit pataluhaks vaikka se tietää että oot kihloissa?"Susa tenttasi.
Poskeni muuttuivat punaisiksi. "Ööh en.. Mä kyllä sanoin sille, että mulla on mies..sen suudelman jälkeen,"myönsin.
Susa läimäisi kätensä otsalleen ja huokaisi syvään. "Noh. Entäs tää baarityyppi?"
"Louis pyys mua ulos, mutta sanoin sille että ihan vaan kavereina. Ja meillä on ollu oikeesti hauskaa. Se on hyvä jätkä."
Susa nyökytteli. "Okei. Se kuulostaa ihan siedettävältä. Mutta mitä sä aiot kertoa Niallille?"
Voihkaisin. "En mä tiedä. Louisin ja mun ystävyys joutuu pysymään salassa, en nimittäin haluu kokeilla Niallin hermoja enempää."
"Entä Liam?"
"Älä esitä noin vaikeita kysymyksiä,"tiuskaisin turhautuneena ja Susa virnisti. "Mä en edes tiedä mitä teen Liamin kanssa!"
"Et mitään. Annat sen mennä omalla painollaan. Mutta Niallille sun pitää keksiä jotain,"Susa neuvoi.
"Joo. Kiitos, oot paras ystävä ikinä,"sanoin ja halasin Susaa tiukasti.
*****
Käänsin avainta ja ovi naksahti auki. Hiljaa astuin sisään ja kuulostelin oliko ketään kotona. Ääniä ei kuulunut, joten päättelin Niallin olevan omassa kodissaan. Jätin kengät ja avaimen eteiseen ja laahustin sohvaa kohti. Jokin raksahti hieman jalkani alla ja kummastuneena nostin jalkaa ylös. Pieni kuivunut ruusun terälehti oli murskautunut sukkaani. Terälehdet muodostivat polun, joka johti makuuhuoneeseen, ja päättyi sängyn päätyyn. Sängyllä päiväpeitteen päällä odotti kaunis mustavalkoinen mekko, josta olin haaveillut kuukausia, mutta joka oli aivan liian tyyris lompakolleni. Mekon vieressä oli lappu jossa luki Niallin käsialalla:
Allu rakas,
Anteeksi kaikesta. Tule talolleni viideksi. Yllätys odottaa sinua.
Niall
Vilkaisin kelloa. Minulla oli kaksi tuntia aikaa laittautua. Nostin mekon hellästi ja sormeilin ompeleita. Joka kohta oli huippuluokkaa. Kiitin mielessäni Niallia. Rakastin tätä mekkoa. Otin vaatteeni pois ja varovasti hivuttauduin mekkoon. Astuin peilin eteen ja virnistin. Mekko oli kuin tehty minulle. Pyörin ympäri peilin edessä ja onneni vain kasvoi. Täydellinen meikki ja kampaus kruunaisivat tämän. Minulla sattui myös olemaan sopivat kengät.
*****
Tasan kello viisi koputin Niallin oveen. Niall avasi oven ja hymyili leveästi nähdessään minut. ''Vau. Allu, sä oot jumalattoman kaunis,''Niall henkäisi ja tarttui käteeni. Kiitin punaisin poskin ja astuin sisälle.
''Et säkään hullummalta näytä,''sanoin. Valkoinen paita ja musta rusetti saivat Niallin näyttämään herrasmieheltä. ''Mitä sä oot tänään keksiny?''
Niall myhäili tyytyväisen näköisenä. ''Mä tiedän miten me saadaan meidän ongelmat hoidettua. Sen takia sulla on toi mekko ja sen takia meillä on maistraatti varattuna kuudeksi.''
Henkäisin. En edes tiedä kauhusta vai onnesta. ''Siis, tarkotatko sä että me mentäis nyt naimisiin? Entä ne isot häät ja kaikki?''
Niall nyökkäsi. ''Homma hoidossa. Mä vaan haluan nähdä, että sä oikeesti rakastat mua, etkä Liamia. Voidaan järjestää ne isot häät myöhemmin,''Niall kertoi.
Pudistin päätäni. ''Tietenkin mä rakastan sua. Mutta miksi nyt? Meidän ei pitäny kiirehtiä, tai niin mä luulin ainakin,''sopersin.
Niall tuijotti minua. ''Etkö sä haluakkaan naimisiin?''
''Mä.. mä oon nyt vähän sekasin. Kyllä mä naimisiin haluan, mutta, Niall, mä oon vielä niin nuori!''huudahdin.
''Ikä on vaan numero, ja sitä paitsi mitä väliä sillä on että menetkö tänään vai vuoden päästä?''Niall tiukkasi.
Huokaisin. ''Ei kai mitään. Mennään sitten.''väsyin ja käännyin ulko-ovelle.
Niall tarttui käteeni ja käänsi minut takaisin. Hän nosti pehmeästi leukaani niin että katsoin hänen sinisinä tuikkiviin silmiinsä. ''Allu, mä rakastan sua. En tietenkään halua pakottaa sua, mutta jos vaan rakastat mua, niin tekisitkö tän?''hän aneli.
Väistin Niallin katsetta sivulle. ''Joo, okei. Sä haluat tän vaan viralliseks että voit vedota siihen jos teen jotain sun mielestä väärää,''murahdin.
''Mikä sulla on?''Niall ihmetteli. ''Sekö aika kuusta?''
''Joo, vaikka sitten se jos haluut.''
****
''Julistan teidät mieheksi ja vaimoksi,''pastori julisti tyhjässä maistraatissa.
Niall katsoi minua rakastavin silmin ja veti minut lähelleen, jonka jälkeen antoi pitkän suudelman minulle. Hymyilin Niallin huulia vasten.
''Mikä naurattaa?''Niall kummasteli.
''No, nyt me ollaan mies ja vaimo, perkele,''tirskahdin.
Niall naurahti. ''Niin taidetaan olla.''
''Nyt mennään kotiin ja nukkumaan vai mitä?''kysyin virnistellen.
Niall kohotti kulmiaan. ''Ai ihan nukkumaan vain?''
''Anteeksi, olen vielä täällä,''pastori huomautti ja katseli paheksuvana Niallia.
''Joo, totta, kiitos tästä, me mennääkin,''Niall hihkaisi ja lähti vetämään minua pois maistraatista.
Onneksi maistraatti oli lähellä Niallin taloa joten olimme nopeasti sisällä. Niall alkoi vetämään mekkoa pois päältäni, kun puhelin soi. Ärtyneenä Niall vastasi, mutta äänensävy muuttui nopeasti. ''Ai Liam, mitä jätkä?''kuulin Niallin sanovan ennenkö hän poistui toiseen huoneeseen. Lysähdin sängylle pettyneenä. Tiesin että kun Niall pääsisi vauhtiin, ei puhuminen loppuisi heti. Pystyin jo arvamaan, että vihkimisiltani kuluisi telkkarin ääressä jätskiä syöden.
Vilkaisin kelloa. Minulla oli kaksi tuntia aikaa laittautua. Nostin mekon hellästi ja sormeilin ompeleita. Joka kohta oli huippuluokkaa. Kiitin mielessäni Niallia. Rakastin tätä mekkoa. Otin vaatteeni pois ja varovasti hivuttauduin mekkoon. Astuin peilin eteen ja virnistin. Mekko oli kuin tehty minulle. Pyörin ympäri peilin edessä ja onneni vain kasvoi. Täydellinen meikki ja kampaus kruunaisivat tämän. Minulla sattui myös olemaan sopivat kengät.
*****
Tasan kello viisi koputin Niallin oveen. Niall avasi oven ja hymyili leveästi nähdessään minut. ''Vau. Allu, sä oot jumalattoman kaunis,''Niall henkäisi ja tarttui käteeni. Kiitin punaisin poskin ja astuin sisälle.
''Et säkään hullummalta näytä,''sanoin. Valkoinen paita ja musta rusetti saivat Niallin näyttämään herrasmieheltä. ''Mitä sä oot tänään keksiny?''
Niall myhäili tyytyväisen näköisenä. ''Mä tiedän miten me saadaan meidän ongelmat hoidettua. Sen takia sulla on toi mekko ja sen takia meillä on maistraatti varattuna kuudeksi.''
Henkäisin. En edes tiedä kauhusta vai onnesta. ''Siis, tarkotatko sä että me mentäis nyt naimisiin? Entä ne isot häät ja kaikki?''
Niall nyökkäsi. ''Homma hoidossa. Mä vaan haluan nähdä, että sä oikeesti rakastat mua, etkä Liamia. Voidaan järjestää ne isot häät myöhemmin,''Niall kertoi.
Pudistin päätäni. ''Tietenkin mä rakastan sua. Mutta miksi nyt? Meidän ei pitäny kiirehtiä, tai niin mä luulin ainakin,''sopersin.
Niall tuijotti minua. ''Etkö sä haluakkaan naimisiin?''
''Mä.. mä oon nyt vähän sekasin. Kyllä mä naimisiin haluan, mutta, Niall, mä oon vielä niin nuori!''huudahdin.
''Ikä on vaan numero, ja sitä paitsi mitä väliä sillä on että menetkö tänään vai vuoden päästä?''Niall tiukkasi.
Huokaisin. ''Ei kai mitään. Mennään sitten.''väsyin ja käännyin ulko-ovelle.
Niall tarttui käteeni ja käänsi minut takaisin. Hän nosti pehmeästi leukaani niin että katsoin hänen sinisinä tuikkiviin silmiinsä. ''Allu, mä rakastan sua. En tietenkään halua pakottaa sua, mutta jos vaan rakastat mua, niin tekisitkö tän?''hän aneli.
Väistin Niallin katsetta sivulle. ''Joo, okei. Sä haluat tän vaan viralliseks että voit vedota siihen jos teen jotain sun mielestä väärää,''murahdin.
''Mikä sulla on?''Niall ihmetteli. ''Sekö aika kuusta?''
''Joo, vaikka sitten se jos haluut.''
****
''Julistan teidät mieheksi ja vaimoksi,''pastori julisti tyhjässä maistraatissa.
Niall katsoi minua rakastavin silmin ja veti minut lähelleen, jonka jälkeen antoi pitkän suudelman minulle. Hymyilin Niallin huulia vasten.
''Mikä naurattaa?''Niall kummasteli.
''No, nyt me ollaan mies ja vaimo, perkele,''tirskahdin.
Niall naurahti. ''Niin taidetaan olla.''
''Nyt mennään kotiin ja nukkumaan vai mitä?''kysyin virnistellen.
Niall kohotti kulmiaan. ''Ai ihan nukkumaan vain?''
''Anteeksi, olen vielä täällä,''pastori huomautti ja katseli paheksuvana Niallia.
''Joo, totta, kiitos tästä, me mennääkin,''Niall hihkaisi ja lähti vetämään minua pois maistraatista.
Onneksi maistraatti oli lähellä Niallin taloa joten olimme nopeasti sisällä. Niall alkoi vetämään mekkoa pois päältäni, kun puhelin soi. Ärtyneenä Niall vastasi, mutta äänensävy muuttui nopeasti. ''Ai Liam, mitä jätkä?''kuulin Niallin sanovan ennenkö hän poistui toiseen huoneeseen. Lysähdin sängylle pettyneenä. Tiesin että kun Niall pääsisi vauhtiin, ei puhuminen loppuisi heti. Pystyin jo arvamaan, että vihkimisiltani kuluisi telkkarin ääressä jätskiä syöden.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)