Twinkling Eyes-Part 1

Noniin, tässä olis eka luku uutta ficciä :) Tää on vähän uus tyyli, mitä kokeilen. Kommentoikaa mitä tykkäsitte, tästä vai siitä mikä Little Starissa oli! Tässä pojat ei siis ole kuuluisia ja lupaan, ei ole vaan tällästä siirappisuutta vaan toimintaakin tulee olemaan.
Tätä oli itseasiassa tosi kiva kirjoittaa, yllätyin itekkin, koska olin ajatellu että jostain muusta kuin Harrysta olis tosi hankala kirjoittaa. Tätä jatkan tällä viikolla, ehkä useemmankin kerran! Koska loma♥ Huomenna julkasen sitten sen joulusen oneshotin minkä joku on jo varmaan lukenut, mutta nyt vaan korjattuna :D

Kommentoikaa mitä pidätte&liittykää lukijoiksi jos jaksatte♥

Enjoy




Halusin kaikki ennalleen. Nyt heti. Sillä lailla, kuinka ne olivat olleet vielä pari vuotta sitten. Me olimme ystäviä, ja sain katsella nauruasi ja hymyäsi joka päivä ja kuunnella kuinka sanoit ääneni pehmeästi ja virnistit kun huomasit että olin jälleen upputunut tuijottamaan sinua. Ruskeisiin silmiisi saatoin katsella vaikka kuinka monta tuntia. Ihmiset huomauttelivat meille ja käskivät käyttäytyä kun säädimme jotain omaa. Niissä hetkissä oli vain sinä ja minä. Emme välittäneet muista. Sen vuoden opinnot menivät metsään, mutta en välittänyt. Niin ihanaa vuotta en ollut ikinä kokenut-enkä uskonut enää kokevani.-

Ei, emme olleet yhdessä, mutta haaveilin aina päiväunissani niin. Että saisin olla kanssasi loppuelämäni. Jos olit tullut istumaan viereeni, vaikka muidenkin vieressä oli ollut tilaa, olin illalla sängyssä hymyillyt kuin Naantalin aurinko. Vaikkei se edes välttämättä tarkoittanut mitään. Olimme kavereita joten mitä ihmeellistä siinä sinulle olisi ollut? Minulle se kuitenkin merkitsi paljon. Tai jos laitoit viestiä ilman että olin laittanut mitään, olin iloinen koko loppupäivän, eikä mikään saanut minua masentumaan. 

Emme ehtineet olla muualla yhdessä kuin koulussa. Sinulla oli harrastuksesi, ja treenit olivat monta kertaa viikossa. Ei se minua haitannut, koska aina aamulla sain nähdä sinut ja olla kanssasi koko päivän. Ensimmäistä kertaa minulla oli syy miksi halusin mennä kouluun. Vanhempani ihmettelivät aina, miksi aamulla heräsin aikaisin ja olin innokkaana lähdössä kouluun. Heille en tosin koskaan kertonut mitään. He luulivat aina että olin se kiltti pikkutyttö joka ei koskaan tehnyt pahaa eikä hengannut poikien kanssa. Äiti luuli, että kerroin hänelle kaiken ja hän tunsi minut kokonaan, mutta mitä vielä. Hän ei tiennyt toisesta puolestani mitään. Siitä joka oli rajusti rakastuntut lukion poikaan. Sillä tavalla oli hyvä, että sinulla oli kiireinen aikataulu, koska en olisi koskaan voinut tuoda sinua meille. 

 Mutta kuten aina, lopulta kaikki hyvä loppuu. Tuli kesä ja lukio loppui. Kesällä emme puhuneet juuri yhtään puhelimessa ja minäkin tietyllä tavalla unohdin sinut. Tietenkin välillä oli iltoja kun itkin itseni uneen sinua kaivatessani, mutta kesällä oli niin paljon kaikkea, etten ehtinyt miettiä sinua niin paljoa.

Kesä meni nopeasti, ja pian oli aika palata takaisin koulun penkille. Aamulla olin jo aikaisin paikalla, sillä meillä oli ollut tapana tavata aina ennen koulun alkua. Äiti oli kummissaan mitannut minulta kuumeen, sillä pelkäsi minun olevan vakavasti sairas, varmaan päästä. Pikkuveljeni oli tuskin jaksanut raahautua ylös sängystä ja olikin lähes myöhästynyt bussista. Olin varmaan lähes ainut tässä maassa joka oli tunnin ennen koulun alkua koulun pihassa. 

Sinä aamuna satoi kaatamalla ja hyytävä tuuli joka turrutti sormet, pyyhkäisi välillä pihan yli kuljettaen ensimmäisiä pudonneita lehtiä. Kiedoin takin kaulusta paremmin ympärilleni ja tungin käteni taskuun. Onneksi olin sentään ottanut takin mukaan.
Ruska oli alkamassa pikkuhiljaa ja puut olivat kauniin erivärisiä. Sää todellakin palautti maanpinnalle, että ihana pitkä loma oli ohi ja uusi pitkä lukukausi oli alkamassa. Olisin toivonut auringonpaistetta ja lämmintä keliä, jotta koulun alku olisi ollut vähän helpompi sulattaa. Mutta toisaalta, nyt ei tarvitsisi harmitella sitä, kuinka ei pääsisi rannalle ottamaan aurinkoa.

Kun kello alkoi uhkaavasti lähestyä kahdeksaa, aloin vilkuilla ympärilleni ihmetellen. Vaikka emme olleet sopineet mitään, olit yleensä aina tullut myös tuntia aikasemmin. Muita lukiolaisia alkoi kerääntyä pihalle ja pari tyttöä moikkasi minua. Hymyilin vaisusti takaisin ja heilautin kättä. Aloin huolestua jo tosissani, kun sinua ei vieläkään näkynyt. Olikohan sinulle käynyt jotain? 
Kello soi ja menin viimeisien joukossa sisälle, jos vaikka olisit vain nukkunut pommiin ja nyt juoksisit pihalle hengästyneenä. Et kuitenkaan tullut vieläkään ja minun oli pakko mennä sisälle. Istuin surullisena penkille, sillä en kestäisi aloittaa koulua ilman sinua.
''Noh, mikäs Alicella on?''filosofian opettajani Rachel kimitti. Hätkähdin kuullessani nimeni ja kohtasin Rachelin ryppyiset kasvot jotka olivat huolestuneen näköiset. ''Ei mikään, olen vain väsynyt,''vastasin mahdollisimman kiltillä äänellä ja toivoin, että nainen lähtisi. Rachel hymähti ja lähtikin onneksi luokkansa luo. 

Hetken päästä psykologian opettajani Ronny tuli ja avasi oven. Olisin halunnut jäädä odottamaan sinua ja halata tiukasti, niin jaksaisin porskuttaa täysillä koko tunnin. Sinua ei kuitenkaan vieläkään näkynyt ja Ronny käski kaikkien tulla heti luokkaan. Kaikki kurssilaiset tottelivat nopeasti, sillä Ronny tunnettiin koulun tiukkapipona. Ehdin juuri ja juuri ennen kuin ovi lämähti voimalla kiinni. Kävelin kohti viimeistä tyhjänä olevaa takapulpettia ja laskin tavarani lattialle. Kaivoin tavarani esiin ja Ronny aloitti tylsän luentonsa.




****




Oveen koputettiin. Ronny keskeytti lauseensa ja meni avaamaan oven. Vilkaisin kelloa. Se, kuka tulisi myöhässä saisi aivan varmasti jälki-istuntoa, sillä tuntia oli kulunut jo yli puolet. ''Jälki-istunto, Payne ja Ticklin. Tänään,''Ronny sanoi tiukalla äänellä ja odotti että oppilaat pääsivät sisälle ja läimäytti oven kiinni. Sisään tulivat sinä ja.. Sophia. Kihersitte kuin jotkut eskarilaiset, kylki kyljessä, vaikka olitte juuri saaneet jälki-istuntoa ja vielä Ronnyn valvovan silmän alla. Olimmehan mekin saaneet useasti jäädä koulun jälkeen istumaan, mutta olit aina ollut katuvainen. ''Tunti lisää, Payne, jos ette nyt lopeta,''Ronny karjaisi, mutta sinä vain näytit kieltä.
Katsoin odottavana sinuun, että päästäisit irti tuosta ällötyksestä ja tulisit viereeni istumaan. Katseesi oli kuitenkin vain Sophiassa. Tytössä, jota kaikki rakastivat, myös opettajat. Sophia oli pitkä ja kaunis, ja hänen pitkät ruskeat hiuksensa olivat aina hyvin. Sophia näytti aina täydelliseltä, vaikka hän olisi ollut kaatosateessa ja kaatunut kuralammikkoon. Kaikki pojat kuolasivat hänen peräänsä, myös sinä, tiesin sen. Ymmärsin sen. Kuka nyt tälläisestä tykkäisi? En ole koulussa se suosituin, mutten se syrjittykään. Pidin itseäni ihan siedettävänä, muttei kukaan koskaan minusta tykännyt ja jos joskus jotain postasin someen, tuli tykkäyksiä ehkä 20. Sophialla niitä tuli 200 ja ulkomaalaisetkin pojat kuolasivat hänen peräänsä. Jos minä joutuisin kaatosateeseen, näyttäisin uitetulta koiralta ja kaikki karttelisivat minua. Kuitenkin, vaikka olimme vain kavereita, toivoin, että meillä voisi olla jotain muuta joskus. En saisi olla mustasukkainen, koska tietenkin saisit olla muidenkin kanssa.

Menitte viereiseen riviin istumaan ja nauroit jollekkin Sophian jutulle. Sophia näytti sinulle jotain puhelimestaan ja kumarruit kiinnostuneena katsomaan. Kun Sophia selitti jotain, naurahdit jotain ja osoitit sitten kuvaa. Et ollut ikinä kanssani tuollainen. Kai. 
''Liam, moi,''sanoin ja heiluttelin kättäni. Katselit kuitenkin vain Sophiaa. Hymyilit niin että hampaat näkyivät, sitä hymyä joka oli aina saanut polveni veteliksi ja sydämen lyömään tuplavauhtia. Et ollut suonut sitä hymyä kellekkään muulle kuin minulle. Paitsi nyt Sophialle. Miksi juuri Sophia? Vihasin häntä yli kaiken, koska hän sai kaiken mitä halusi ja aina ja minä en saanut mitään. 

Tunnin loputtua keräsin nopeasti ja lähdin ulos luokasta. Sinä ja Sophia tulitte vierekkäin ulos ja Sophia juoksi ystäviensä luo. ''Hei Sophia, mitä meillä nyt on?''huudahtit. ''Nyt on filosofiia,''huikkasin ja hymyilin. ''Kulta meillä on filosofiaa!''Sophia vastasi flirttaillen ja hymyilit lempeästi hänelle. Tunsin, kuinka polttelevat kyyneleet halusivat valua pitkin poskiani. Miten tässä oli näin käynyt?