Twinkling Eyes-Part 5

 Heipodei kaikki
vihdoin sain taas jotain aikaan, anteeksi kun on kestäny niin kauan! Tää oli aika seko luku, enkä yhtään tiiä miksi tein tälläsen xD Yritän saada seuraavasta luvusta vähän järkevämmän :D En oo taaskaan jaksanut tarkistaa virheitä, pahoittelut!

Mutta ihan kamalaa, vaikka tää ei koskekkaan mua muutenkuin että nyt ei ole enää mitään mahdollisuuksia nähdä poikia sellain että sain yhteiskuvan, niin silti se harmittaa älyttömästi kun pojilla muka ei ole aikaa toiseen keikkaan! Tietenkin sekin harmittaa tosi paljon ettei oo mitään mahiksia nähdä nyt poikia ja saada sitä yhteiskuvaa ehkä koskaan.. Etenkin niille joilla oli lippu sunnuntaille tää oli kamala uutinen. Me oltais kyllä ansaittu se toinen keikka kun ollaan niin kauan jouduttu odottamaan!:/ Ja se on kaikille tosi ikävää, että vaikka LiveNation onki sanonu huolehtivansa turvallisuudesta ja näin, niin kyllä tyhmäkin tajuaa että todella, todella ahdasta siellä tulee olemaan.. Mäkin olin ostanut kalliimmat liput jotta pääsis mahdollisimman eteen ja näkis pojat paremmin, mutta nyt ei kyl enää ne kalliimmat liput auta yhtään.. Mutta nyt kaikki joilla on twitter nii twiittaaman #FINLANDWANTSTWODATES


Pointsit niille jotka tän luki kokonaan :D 


Enjoy




Äiti alkoi kyllästyä ja hänen tyyni itsevarma käytös alkoi rakoilla. Suuttui koko ajan pienimmästäkin ja ilmapiiri oli sen takia kireä koko talossa. En ihmetellyt sitä. Kuka vain olisi saanut tässä vaiheessa tarpeeksi minusta. Olin käyttäytynyt kuin pirun riivaamana viimeiset kaksi viikkoa. Aluksi äiti epäili että olin saanut influenssan, mutta kun äiti kerran oli saanut minut kiinni kuumemittari patterissa, ei hän enää uskonut puheitani, muttei voinut pakottaakaan minua kouluun. Ei ollut enää mitään, mistä olisin välittänyt, jolla äiti olisi voinut minua kiristää. Tiedän, tämä kaikki on täysin naurettavaa. Olen vain 18-vuotias syvästi rakastunut, muttei minun kuuluisi käyttäytyä näin. Jos äiti tietäsi, hän sanoisi vain, että se oli ohimenevä ihastus. Ei se ollut. Miten se muka olisi kestänyt niin vahvana yli vuoden?

Oli äiti toki yrittänyt udella syytä käytökseeni, mutta en voisi kertoa. Hän vain nauraisi ja sanoisi ettei tuollaisen asian takia voi olla koulusta pois. Niinpä makasin vain sängyssäni. Ensimmäisinä päivinä äiti oli lähes passannut minua, mutta mittaritempun jälkeen en ollut saanut yhtään sääliä tai apua. Miksi olisinkaan? Nyt minun täytyi nousta sängystä aina sen verran, että hain ruokaa tai kävin vessassa. Kieltämättä itseänikin alkoi tympimään tämä tilanne, mutta en vain voinut mennä kouluun.



''Allu syömään,'' Michael sanoi ja hänen päänsä pilkisti ovesta. ''Yhh etkö sä koskaan tuuleta täällä? Tännehän tukehtuu!''
Heitin tyynyn päin veljeäni ja mulkaisin tätä. ''Häivy,''huudahdin häijysti. Michael lähti mutisten jotain ärsyttävistä olioista. Mahani kuitenkin kurni ja ilmoitti edellisestä syömisestä olevan liian pitkä aika joten nousin ylös ja laahustin keittiöön. Nappasin lautaselle vähän ruokaa, spagettia ja kanakastiketta ja lähdin takaisin huoneeseeni. ''Nuori neiti, minne olet menossa? Tämä käytös alkaa nyt riittää. En minäkään siedä mitä vain. Tiedät että meillä syödään keittiössä, joten..,''äiti tuli puhisten takaani. En vastannut mitään, kävelin vain eteenpäin ja paiskasin vapaalla kädelläni oven kiinni. Laitoin oven vielä varmuuden vuoksi lukkoon, ja kiitin sitä joka oli asentanut tähän oveen lukon. Laitoin musiikkia, jotten ihanan äitini huuto ei kuuluisi niin selvästi. 


Hetken päästä äiti onneksi hiljeni ja sain syödä rauhassa. Ainakin hetken. Sillä pian joku koputti oveeni. ''Äiti painu jonnekkin kauas..''murahdin ja toivoin että äiti luovuttaisi. Kuitenkin pian koputus kuului uudestaan. Vihaisena nousin ylös ja avasin oven. ''Äiti!''aloitin, mutta hiljenin kun edessäni seisoikin yksi koulun suosituimmista tytöistä. ''Lisa?''haukoin henkeäni ja ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. ''Alice,''Lisa tokaisi ja hymyili maireasti. Samalla hänen silmänsä tutkivat nopeasti asuani. Naamani oli kirkuvan punainen, kun katselin Lisaa, täydellisyyden perikuvaa, joihin myös kaikki pojat olivat hulluina. Lisalla oli aina uusimman muodin mukaiset vaatteet ja kaiken lisäksi hän tietenkin näytti hyvältä niissä. Lisalla oli täydellinen vartalo, täydelliset kasvot. Hänen kultaisina hohtavat hiukset olivat paksut ja hyvinvoivan näköiset ja meikki oli taas täydellinen, kuten aina. Lähes kaikki kadehtivat Lisaa, ja halusivat olla hänen kavereitaan. Hänellä oli kaiken lisäksi rahaa kuin roskaa. Jopa opettajat kadehtivat häntä.

Ja sitten minä, seisoin täydellisyden perikuvaa vastapäätä. Minulla oli vanha ryysyinen nalleyöpukuni, hiukseni sojoittivat rasvaisena sinne tänne, koska en ollut käynyt suihkussa päiviin ja olin sillä hetkellä luultavasti maapallon etovin näky. Sen kyllä huomasi Lisankin ilmeestä. Ihmisen,  jonka ulkonäkö ei muutenkaan ole kaunis tai viehättävä, on suoraan sanoen kuin jostain kauhuelokuvasta, kun on tässä kunnossa kuin minä. 

''Mitä teet täällä?''kysyin ja sanani tulivat ulos pieninä henkäyksinä. Koulussa oli kirjoittamaton sääntö, että suosituille ei saa puhua ilman lupaa, ja ainakin minulle se sääntö päti myös täällä. ''Tulin katsomaan miten voit, kun sinua ei ole koulussa näkynyt. Ja näköjään et ole ihan parhaassa vedossa,''Lisa totesi hieman säälien, tai ainakin hän yritti peittää suuremman säälin ja ällötyksen äänestään. Lisa kävi istumaan sängylleni ja vilkuili paikkoja. ''Kiva paikka sulla,''hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Katsoin kummastuneena Lisaan. ''Ki-kiitos?!''vastasin hiljaa. En tosin uskonut Lisan puhuvan totta, mutta en jaksanut välittää. ''Noniin, kerros nyt miksi oot poissa? Tiedän ettet ole kipeä,''Lisa käski esittäen lempeää. ''Miksi haluat tietää?''ihmettelin. ''Olen sinun ystäväsi, siksi,''Lisa hymyili ja kauniit hymykuopat tulivat näkyviin. Pieni ääni jossain pääni sisällä varoitteli, ettei Lisalla ole puhtaita jauhoja pussissa. Työnsin sen kuitenkin sivuun ja aloitin hiljaa kertomaan.



Lisan ilme oli järkyttyneen ja huvittautuneisuuden sekoitus. ''Wow, aikamoista,''Lisa sanoi. Huokaisin. ''Jep. Mitä neuvoisit?''kysyin hieman arastellen. Vaikka olinkin kai jollain tavalla läheisempi Lisan kanssa, jos se oli mahdollista edes, pelkäsin vieläkin häntä. Lisa tuumiskeli hetken. ''Luulenpa, että jään tänne yöksi, aamulla puen sinut oikein hienoksi ja meikkaan niin että kaikki pojat rakastuvat sinuun aika alta yksikön,''Lisa ehdotti ja silmäni levisivät lautasen kokoisiksi. ''Selvä.. Mutta miksi teet tämän kaiken?''kysyin sillä tarjous kuulosti liian hyvältä. Lisa hymyili minulle ja nousi seisomaan, jotta katsoi minua kuin pientä lastaan jota oli komentamassa. ''Alice, koska olen ystäväsi,''Lisa selitti ja puhui hitaasti, jotta varmasti ymmärtäisin. Ikään kuin olisin jonkin sortin vajavainen. Niin kuin varmasti olinkin hänen mielestään. Kuitenkin hain patjan ja petivaatteet ja Lisa kävi nukkumaan. ''Öitä,''sanoin ennekö itsekin menin sänkyyni. Lisa ei vastannut, enkä suoraansanoen yllättynyt.




***




''Noniin, ylös meikki päälle ja kouluun!''Lisa ravisti minut hereille tekopirteällä äänellään. Heti ylös päästyäni hän patisti minut suihkuun jonne hitaasti laahauduin. Takaisin tullessani Lisa oli jotenkin saanut tehtyä minulle jotain syötävää ja käski syödä nopeasti. Hyvä että olin edes saanut viimeisen palan leivästä syötyä, niin Lisa tönäisi kovakouraisesti vaatehuoneeseen, jonne hän oli jo valinnut vaatteet. ''Sä.. Sä olit täällä?''kauhistelin, sillä vaatehuoneeni on minulle pyhä paikka jonne muut eivät saa mennä. ''Joo, kiva paikka,''Lisa sanoi ja kuulin hänen nauravan hiljaa. Miten helppoa hänen olikaan saada minut tuntemaan täysurpoksi. Puin kuitenkin mukisematta vaatteet ja Lisa esitti ihastunutta kun kävelin hänen eteensä. Tiesin, että tiukat farkut, jotka Lisa oli jostain kaivanut ja musta neuleeni, joka oli mielestäni liian paljastava, eivät pukeneet minua yhtään. Ja jos pukivatkin, tunsin oloni epämukavaksi niissä. Lisaa se ei kuitenkaan kiinnostanut vaan hän istutti minut sängyn päälle. ''Onko sulla meikkejä?''Lisa kysyi. Nolona pudistin päätäni. Oli minulla jokin halpisripsiväri, mutta ei muuta. ''No ei se mitään, mulla on tarvittavat kamat,''Lisa tokaisi ja voin vannoa että hän mutisi hiljaa ''enpä ole yllättynyt.'' Lisa alkoi työstää kuulemma lähes toivottomia kasvojani. 


Tunnin päästä Lisa sanoi minun olevan valmis, minua pelotti. Ja paljon. Olisin halunnut katsoa peiliin, mutta Lisa vain heitti minulle takin sekä korkokengät, jotka hän oli taikonut jostain ja kiskaisi minut ulos. Meillä oli kuulemma kiire, ja niin kai meillä oikeasti olikin. Kun vihdoin ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen olimme koululla, nilkkani olivat kuin tulessa. Hyvä että pysyin enää pystyssä ja vielä olisi koulupäivä kestettävänä. Jos tältä tuntui olla muodikas ja edes vähän kaunis, sitten olisin mielummin se, joka on ruma ja epämuodikas. Lisa oli arvannut ajatukseni ja hymyili lohduttavasti. ''Kyllä sä siihen totut,''hän kuiskasi. ''Mutta nyt meen tonne noin mulla on vähän asiaa, niin heippa, pärjäile!'' Lisa juoksi kohti suosittujen ryhmää, jossa Sophia ei enää ollut, koska oli koko ajan sinun kanssasi. Toki hän kuului vielä porukkaan, siitä ei ollut epäilystäkään.

 Jäin yksin seisomaan pihalle ja tunsin kaikkien katseiden kääntyvän minuun. Naamani oli varmasti taas tomaatinpunainen. Huomasin Lisan kavereidensa luo ja he nauroivat jollekkin mahat kippurassa. Kun vihdoin löysin katseellani sinut, tiesin, että olit huomannut minun saapumiseni, mutta selvästi välttelit katsettani ja kun Sophia osoitti minua ja nauroi sitten, yhdyit nauruun. Ihmetyksen ja pelon kasvaessa juoksin vessaan. Matkalla kaikki kääntyivät katsomaan minua ja alkoivat aina nauramaan. ''Mitä pelle, vihdoinki takas koulussa, tais Lisa onnistua''joku pojista huusi. Otin korkkarit nopeasti pois jaloistani ja heitin ne poikaporukkaa kohti, osittain siksi että sanat satuttivat, osittain koska halusin päästä nopeammin pois kaikkien katseiden ulottuvilta. Lisa oli siis kertonut kaikille ja oli tehnyt sen ihan tahallaan! Tietenkin olin juuri siinä päässä koulua, missä ei ollut vessoja ja jouduin juoksemaan kauan ennenkö ensimmäinen vessa tuli vastaan.

Hengästyneenä paiskasin oven perässäni kiinni ja katsoin peiliin. Lisa oli tehnyt kulmakarvoistani vieterin näköiset ja ohentanut niitä paljon. Silmämeikkini näytti siltä kuin olisin zombi ja hiuksenikin Lisa oli saanut kamalasti. Kampaukseni oli samanlainen, mitä se oli ollut eilen ennen suihkua, nyt vain tarkoituksella tehtynä. Ja kaiken huippuna, nenänpääni oli maalattu kirkkaanpunaiseksi. Kauhistuneena yritin pestä meikkejä veden avulla pois, mutta ne vain himmenivät vähän. Lisa oli tehnyt minusta vedenkestävän zombi-pellen. Miten ihmeessä olin saattanut mennä halpaan? Miksi olin niin sinisilmäinen? Tiesinhän minä, ettei kukaan oikeasti halunnut olla kaverini joten miksi olin kuvitellut että vielä joku suosittu olisi halunnut.  Etenkään enää tämän jälkeen kukaan ei enää varmasti halunnut olla edes lähelläni. Etenkään sinä.