Heissun! Taas on vähän kestänyt :/ Mulla on ollu jotenkin tosi kiireistä. Mutta sainpahan kirjotettua viimeinki :) Kamala kun luulin että tulis pitkä ja tää onki tosi lyhyt.. Anteeks! Kommentoikaas taas mitä pidätte, se kohottaa aina mieltä ja tiiän etten kirjota vaan itelleni.
HYVÄÄ SYNTTÄRIÄ LIAM♥ Aatelkaa se on jo 22 :o
Ja yli 7000 katselukertaa, ihan huippua, kiitos! Ootte parhaita♥
Enjoy
Kello soi sen merkiksi, että olisi herättävä uuteen päivään. Haukotellen kurottelin pöydälle ja pamautin herätyskellon hiljaiseksi. Hiljainen tuhina kuului vierestäni ja painoin pienen pusun Niallin poskelle. Niall önisi tyytyväisenä ja käänsi kylkeä. Vaivalloisesti nousin ylös sängystä. Lämmin peitto oli vaikea jättää, sen tiesivät kaikki. Mutta ei auttanut. Olin saanut vihdoin aikaiseksi haettua työpaikkaa, itseasiassa Central Perkistä. Sinne kaivattiin uutta tarjoilijaa, ja nyt tänään pitäisi mennä haastateluun.
Olin valmis nopeasti, ja nappasin omenan hedelmäkorista, ennenkö lähdin ulos. Kello oli jo lähelle kymmentä, ja silti tuntui kuin pakkasta olisi ollut vähintään 20 astetta. Lunta voisi tulla minä päivänä tahansa. Kadunvarsissa olevien autojen ikkunat olivat jäässä ja jotkut myöhäiset työnlähtijät raaputtivat hiki otsassa jäätä pois. Näinä hetkinä olin onnellinen, ettei minulla ollut autoa huolehdittavana. Meinasin vähän väliä liukastua, sillä kävelytietä ei oltu vielä hiekoitettu, ja jää oikein kiilteli tienpinnassa. Sileäpohjaiset Uggini eivät olleet parhaimmat mahdolliset tälle säälle.
Onneksi Central Perk ilmestyi nopeasti kulman takaa ja pääsin sisälle lämpöiseen. Riisuin piponi, huivini ja lapaseni ja työnsin ne takin hihaan jättäen koko höskän roikkumaan naulakkoon. Ehdin hetken ihmetellä minne mennä, kun Louis ilmestyi iloisena takahuoneesta.
''Allu moi!''hän hihkaisi ja tuli halaaamaan.
''Moi Tommo,''vastasin. ''Tiiätkö kuka mua haastattelee?''
Louis virnisti ja nyökkäsi. ''Joo, tiiän. Mä.''
Aukaisin suuni hämmästyneenä. ''Oikeesti? Ihan huippua!''nauroin.
''Tänne päin, neiti,''Louis ohjasi kohteliaana.
Seurasin Louisia hymyillen takahuoneeseen, johonkin huoneeseen. Louis painoi oven kiinni. Istuimme vastakkain ja Louis yritti näyttää kovin vakavalta ja viralliselta, joka ei ihan onnistunut. Hän virnisteli vähän väliä eikä meinannut saada sanaa suustaan.
''Eikös sun pitäis haastatella mua?''lopulta kysyin.
''Tota.. Joo. Öömm.. Nukuitko hyvin?''
Naurahdin. ''Joo nukuin. Entä sä?''kysyin esittäen vakavaa. ''Kaunis sää muuten.''
Louis vilkaisi ulos. Taivas oli tasaisen harmaa ja puut olivat paljaita. ''Joo tosi kaunis onkin,''Louis hymähti.
Yhtäkkiä joku koputti oveen ja hätkähtäen käännyimme katsomaan sisääntulijaa. Tulija oli paikan pomo, tummahiuksinen komistus, jonka nimeä ei kukaan tiennyt. Kaikki kutsuivat häntä BB:ksi, sillä huhujen mukaan hän oli Bradfordista. Mies vaikutti päättäväiseltä ja kukaan ei koskaan uskaltanut uhmata häntä, sillä hänen hyvin treenattuja käsivarsiaan peittivät lukuisat tatuoinnit. Silmät olivat kylmääkin kylmemmät. Silti hänessä saattoi nähdä pehmeänkin puolen. Tosin hyvin hyvin harvoin ja harvat. BB katsoi Louisia ja minua tummilla silmillään. Tunsin käpertyväni pienemmäksi.
''Mitä te täällä teette?''hän jyrähti.
Säpsähdimme kumpikin. Hetken hiljaisuuden jälkeen Louis uskaltautui vastaamaan. ''Me.. Mä olen haastattelemassa Allua. Siihen tarjoilijan paikkaan,''hän sanoi.
BB nyökkäsi. ''Selvä. Jatkakaa. Ilmoita tuloksista heti minulle,''hän tokaisi ja poistui huoneesta.
Louis hengähti syvään. ''Niin siis, mihin me jäätiinkään? Niin joo, miksi haluaisit tänne töihin?''Louis kysyi ja nyökäytti päätään oven suuntaan. BBn varjo näkyi oven takaa ja hymyilin merkiksi, että ymmärsin.
''Niin, no olen käynyt täällä usein ja tämä vaikuttaa mukavalta työympäristöltä. Kaikki työntekijät jotka olen tavannut, vaikuttavat mukavilta,''selitin.
Louis nyökkäili tyytyväisenä. ''Kuulostaa hyvältä. Keskustelen asiasta pomon kanssa, mutta luulen, että paikka on sinun,''Louis totesi.
Virnistys levisi naamalleni. ''Ihan oikeestikko?''
''Joo, oikeesti! Tervetuloa mun työkaveriksi.''
''Apua, mulla on työpaikka! Mä meen heti kertomaan Niallille!''hihkuin.
''Entäs Liam?''Louis kysyi vinoillen.
Hymähdin. ''Ääh, onko pakko? Me ollaan vaan kavereita, oon Niallin vaimo,''mumisin.
''Ai, saanko mäkin sitten pusun? Jos kaverit tekee niin?''
''Hei, me ollaan käyty vasta kerta treffeillä. Enkä mä edes tiedä pidänkö enää siitä,''kiertelin.
''Niin niin. Etkö muka oikeesti heti tossa ulkopuolella soita sille ja kerro ilouutiset? Ja kun oot käyny Niallin luona lähet heti Liamin luo? Etkö vaan?''
''En mä.. No okei, noin mä olin aatellu tehä,''myönsin punaisena.
''Oot säkin hyvä vaimo,''Louis naurahti.
Olin mottaavinaan häntä. ''Ei tarvi muistuttaa,''tokaisin.
*****
Mutta, heti kun olin lähtenyt, soitin sinulle, niin kuin Louis oli ennustanut. Kirosin mielessäni sen miehen, mutta en vain voinut olla ilmoitamatta sinulle. Olit tietenkin järjettömän innoisasi ja onnellinen puolestani. Kutsuit minut luoksesi juhlimaan, mutta minun oli pakko kieltäytyä. En voisi olla koko ajan pois Niallin luota. Pettyneenä sanoit ymmärtäväsi täysin. Sydämeeni sattui kuulla surullinen äänesi, mutta oli pakko tuottaa pettymys. En voisi tuottaa Niallille pettymystä. Jos häntä edes enää kiinnosti missä olin.
''Moi rakas,''huikkasin saapuessani kotiin.
''Moikka,''Niall huikkasi takaisin. Ääni kuului tulevan olohuoneesta. Ja aivan, siellä Niall löhösi sohvalla katsomassa televisiota. Keittiön pöydät olivat täynnä likaisia astioita, roskikset pursusivat ja tiskikonekkin oli täynnä. Huokaisin. Näköjään Niall halusi ottaa rennosti, tai sitten hän ajatteli, että koska tämä oli asuntoni, ei siivous kuuluisi hänelle millään lailla.
''Mitäs katot?''yritin virittää keskustelua.
''En tiiä.''
Purin hampaitani yhteen. Tälläinen päivä tänään siis. Kovaäänisesti rupesin tyhjentämään tiskikonetta. Vilkuilin kiinnittikö Niall mitään huomiota. Mutta ei, hänen katseensa pysyi tiiviisti televisiossa. Suutuksissani pudotin vahingossa lasin lattialle ja se räsähti iloisesti pirstaleiksi. Litania kirosanoja pääsi suustani ja teki mieli polkea jalkaa lattiaan ja hajottaa kaikki paikat. Kiskaisin kaapin oven auki ja vähällä oli ettei sekin lähtenyt saranoiltaan. Siivoustarvikkeet lojuivat siellä pölyisinä ja kiskoin imurin perältä.
''Mitä ihmettä sä siellä riehut?''Niallkin lopulta huusi vihaisena. ''Yritän kattoa telkkaa perkele!''
Kuulin kuinka telkkarin ääntä laitettiin reilusti kovemmalle. Hitaasti hengittäen laskin sataan etten räjähtäisi. Tyynenä käynnistin imurin ja aloin imuroimaan lasinsiruja. Kului muutama minuutti, ennenkö Niall tömisteli keittiöön naama vihaisena. Sammutin imurin ja katsoin jäätävin silmin suoraan Niallia silmiin.
''Niin?''kysyin kylmästi.
''Tiedäthän että mä yritän katsoa televisiota?''
''Kyllä tiedän. Naapuritkin varmaan tietää,''totesin.
''Miksi sä et sitten ole hiljaa?''
Naurahdin epäuskoisena. Naps vain ja pinnani katkesi. ''Ootko ihan tosissasi? Mun keittiö on kuin mikäkin paskaläjä, ja hajotin lasin jonka siruja nyt imuroin. Mun siis pitäisi sietää sotkuista keittiötä ja sen lisäksi saada lasinsiru jalkaan vaan sen takia että haluut katsoa telkkaa? Okei sit. Nähdään taas joskus,''huusin kyynelten valuessa virtanaan poskillani. Niall hiljeni ja jäi katsomaan vaivautuneena varpaitansa. Onneksi sentään hän ei ruvennut huutamaan takaisin. Ryntäsin makuuhuoneeseen, pakkaamaan treenikamat ja sieltä eteiseen laittamaan vaatteita, kun Niall käveli luokseni estäen lähtöni.
''Allu älä mee, selvitetään tää,''Niall pyysi hiljaa.
''Miksi ihmeessä sä haluisit? Kohtahan me taas riidellään. Mutta miten vaan, selvitetään sitten,''tokaisin nyyhkytysten lomasta.
''Mä.. Mä en tiedä mitä meille on käynyt. Me riidellään jatkuvasti nykyään. Enkä halua sitä, koska rakastan sua. Anna anteeks että olin niin idiootti,''Niall sanoi ja huomasin muutaman kyyneleen tippuvan hänen silmänurkistaan.
''Voi rakas, saat sä anteeksi,''kuiskasin ja halasin Niallia. Painoin pääni hänen rintakehällensä. ''En mäkään halua riidellä.''
Nial painoi suukon hiuksilleni. ''Ei riidellä enää koskaan jooko?''
''Ei,''sanoin hymyillen ja irtauduin Niallista. Hän pyyhki hellästi kyyneleet poskiltani ja suuteli. ''Sun paita on nyt ihan märkä,''mumisin.
''Niall vain virnisti. ''Ei se haittaa yhtään mitään.''
Naurahdin kepeästi, mutta vakavoiduin sitten. ''Niall, mä haluisin silti kyllä käydä tuulettumassa. Aattelin käydä salilla tai juoksemassa. Jotain,''sanoin ja näin Niallin ikäänkuin lysähtyvän kasaan, niin henkisesti kuin fyysisestikkin. ''Oon pahoillani.''
''Okei. Pidä hauskaa,''Niall sanoi ja lähti pois luotani.
Hieman haikein mielin lähdin, koska näki, että Nialliin sattui. Mutta minun oli pakko päästä treenaamaan. Oikeasti. Oven kolahtaessa kiinni tajusin jättääneeni treenikamat sisälle. Onneksi olin ottanut edes avaimeni mukaan ja pääsin sisälle koputtamatta. Nappasin kassin käteeni ja poistuin vähin äänin.
Päätin olla reipas ja kävellä bussin sijaan. Tulisipahan hyvä alkuverryttely. Matkalla puhelimeni soi ja kaivoin sen taskustani, melkein pudottaen sen. Lopulta sain hanskan pois kädestä ja vastattua puheluun. Se olit sinä.
''Moi Liam,''hihkaisin puhelimeen.
''Heipähei, mitäs teet?''kysyit heti.
''Mitäs tässä, salille kävelemässä.''
''Saanko liittyä seuraan? Voisin ottaa sut kyytiin?''ehdotit iloisesti.
''Mikäs siinä, kiva jos tuut,''vastasin ja hymyilin, vaikket hymyäni nähnytkään.
''Missä oot nyt?''
''Tässä ihan mun kodin lähellä vielä,''kerroin ja ilmoitit tulevasi 5 minuutin sisällä.
*****
''Eikös sun pitänyt olla Niallin kanssa?''kysyit ihmetellen ja nopeutit juoksumattosi vauhtia.
''Piti. Mutta ei jooko puhuta siitä,''pyysin. Hyppäsin pois juoksumatolta ja aloin nostella painoja.
''Okei, ei sit,''vastasit ja liityit seuraani painonnostoon.
''Mitä sä Sophialle sanoit?''utelin ja meinasin pudottaa painon varpailleni kun jäin epähuomiossa tuijottamaan sinua nostamassa painoa. Se henkisen kuolan määrä.
''Se on taas jossain viettämässä iltaa kaveriensa kanssa,''kerroit ja keskittyneenä nostit painoja vuorokäsin.
''Eikö sua haittaa se ollenkaan? Miksi sä oot muuten mun kanssa etkä Sophian?''
''Mikäs kyselypäivä sulla on?''naurahdit. ''Ja mä en sit saanu kysyä mitään.''
''No sä voit kysellä sit myöhemmin.''
''Ei se mua oikeestaan haittaa. Ja en mä tiedä, ollaan oltu niin kauan yhdessä etten osaa ajatella elämää ilman sitä. Talokin lähtis,''selittelit ja laskit painot maahan.
''Miksi ihmeessä sä sitten haluat mennä treffeille mun kanssa jos et halua jättää Sophiaa? Älä luulekkaan, että kestän sitä että seilaat mun ja Sophian välillä. Vaikka kyllä mä sua ymmärrän. En mäkään Niallia halua jättää, en kyllä yhtään ymmärrä miksi. Miksi elämän pitää olla niin vaikeaa?''vaikeroin.
''Taisit jo vastata kysymyksees ite,''hymähdit.
''Mutta.. En tiedä voinko kysyä tätä, mutta ikävöitkö sä mua ollenkaan kun lähdin?''
Et vastannut mitään, lopetit vain punnerrukset ja rupesit tekemään vatsoja keskittynyt ilme kasvoillasi. Olit silti kuullut kysymykseni, tiesin sen.
''Liam?''
Hiljaisuus.
''Liam? Aiotko vastata edes jotain?''kysyin hieman ärsyyntyneenä. Vilkaisit minua nopeasti, teit vatsan, ja nousit ylös.Otit pääni käsiesi väliin. Rintasi kohoili nopeasti hengityksesi mukaan.
''Allu. Kun sä olit lähtenyt, en ensin tajunnut sitä, en edes tiedä miksi. Mutta kun tajusin, ja tässä vuosien varrella kun olen miettinyt sinua, huono oloni on vain kasvanut. Aiheutin lähtösi eikö vain?''
''Et sä nyt kokonaan,''mumisin ja käänsin katseeni muualle.
''Mutta osittain. Ja Allu, mä.. Silloin kun ystävystyttiin, pidin kyllä sinusta ja paljon. Mutta silloin kesän aikana ystävystyin muiden kanssa ja he sokaisivat minut jollain tavalla. Manipuloivat. En enää edes ymmärtänyt miksi olin ollut kaverisi. Lähtösi sai minut tajuamaan kuinka tyhmä olin ollut. En voinut kuitenkaan tehdä asialle mitään, en saanut sinua kiinni puhelimella. Ja silloin Central Parkissa. Jokin sinussa tuntui tutulta, ja nyt tiedä mikä,''naurahdit. ''Mutta niin. Silloin ihastuin sinuun uudelleen.''
''Vau,''sanoin vain. Ei minulla riitänyt sanoja muuhun. Katselit minua hymyillen ja virnistin takaisin. Painoit hellän suudelman huulilleni ja jatkoit taas treeniä. Jäin seisomaan paikalleni pökertyneenä.
*****
Suljin punaisen ferrarisi oven. Vilkutit ja sitten sekunnissa olit jo hävinnyt pimeyteen. Hiljaa hiivin kotiin, sillä kello oli jo paljon. Ilta oli venähtänyt salilla. Koko talo oli pimeänä. Kävellessäni makuuhuoneeseen satuin vilkaisemaan keittiöön. Se hohti puhtauttaan. Hymyilin surullisena. Niin, olin viettänyt hauskan illan Niallin huhkiessa. Huono omatunto täytti sieluni. Nopeasti vaihdoin vaatteet ja kömmin Niallin viereen. Hän tuhisi jo suloisena sikeässä unessa, blondit hiukset sekaisin.
''Hyvää yötä rakas,''kuiskasin hellästi Niallin korvaan ja painoin suudelman sille. Halasin tiukasti tätä takaa ja silittelin paljasta selkää. Huomenna viettäisin laatupäivän Niallin kanssa, sen olin velkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti